3.11.2008

Tärähtänyt lintu...



...tai oikeammin kuvaajan toiminnan takia tärähtäneet kuvat linnusta. Lähtökohtaisesti on tiedossa, että kuvat ei sinänsä ole edes julkaisu kelpoisia, mutta postaan ne lähinnä ajatuksella josko yleisö pystyisi vahvistamaan, että onko kuvan lintu, mikäli kuvasta vain saa selvää, töyhtötiainen?

Kuvat on otettu sunnuntai aamuna hieman ennen klo 9 aamulla. Olin hetkeä aiemmin heräillyt, ja aikeissa siirtyä tuvan puolelle aamukahville (olin siis mökillä), kun makuuhuoneeni seinään koputettin ja ilmoitettin, että nyt olisi pieni lintu takapihalla. Menin kiiruusti ikkunaan ja totesin ulkona olevan pienen ja vikkeläliikkeisen linnun.

Otin kameran ja menin pihalle tarkoituksena saada kuva tuosta linnusta. Herkkyys oli asetettu ISO 4oo:n, polttoväli oli 250 mm ja aukko maksimi tuolla polttovälillä, eli f/6.3. En sitten "tohkeuksissani" huomannut katsoa mitä suljinajat ovat ja nehän olivat aivan liian hitaat tämän linnun kuvaukseen. Kummassakin kuvassa suljinaika oli vain 1/15 sek. Linssi on selvästi aivan liian pimeä tuossa aamuhämärässä kuvaukseen kun suljinajat jää noin hitaaksi, mutta sinänsä harmittaa, että en tajunnut edes koittaa nostaa herkkyyttä ISO 800:n tai jopa ISO 1600:n, jotta olisi hiukan saanut liike-epäterävyyttä pois kuvista. Yksi epäterävyyden syy voi olla myös se, että pitkällä polttovälillä objektiivi jo selvästi "pyöri" kohteen ympärillä, eli en saanut kameraa/objektiivia kunnolla käsin vakautettua. Objektiivilla oli myös hankaluuksia tarkennuksen kanssa, eli hieman "sahasi", kun oli sen verran hämärää tuossa pienen metsikön siimeksessä, jossa kuva on otettu.


9 kommenttia:

  1. Olikos Sonyssä runkovakaaja?
    Ainakin kalleimmissa on, joko sinun kamerassasi on?

    Mutta asiaan, ei tietoa, en tunnista lintuja. Mutta samaan ongelmaan törmasin taannoin sadepäivänä yrittäessäni kuvata orapihlaja-aidassa hyppiviä lintuja.
    Harmaa keli ja tumma tausta teki tepposet, ja ISO 800 ei aikaansaanut kuin 1/30s valotusaikoja, eikä ne tiput odotelleet.

    VastaaPoista
  2. Olikos Sonyssä runkovakaaja?
    Ainakin kalleimmissa on, joko sinun kamerassasi on?


    Minulla on Sony a300, siinä on runkovakaaja. Olen vain niin tottumaton tuon "pitkän" objektiivin kanssa. Heilunta on "hirveää" jos polttoväli on 200 - 250 mm.
    noin 135 mm ja alle heilunta on kuta kuinkin hallinnassa. Heilunta juuri tuolla 200 - 250 mm päässä on niin surta että en usko että runkovakaaja tai mikään muukaan vakaaja kykenee tuota heiluntaa tasoittamaan. Ratkaisu olisi tietysti jalusta, mutta tripodi on tuossa tilanteessa liian työläs, lintu ehtii häipyä ja monopodissani ei ole "kamerapäätä" tai mikä kuulapää se on, jolla pystyisi kameraa "tilttaamaan" erisuuntiin. Jos nyt ruuvaan monopodin kameranpohjaan niin von ainoastaan kallistella koko monopodia, mutta rajatusti sitäkin, jotta monoposdita yleensä olisi hyötyä. Monopodi ja sopiva pää voisi kyllä hyvä apu tuohon tilanteeseen. Monopodi siis jo löytyy mutta soveltuvaa päätä monopodin ja kameran väliin ei vielä.

    Mutta samaan ongelmaan törmasin taannoin sadepäivänä yrittäessäni kuvata orapihlaja-aidassa hyppiviä lintuja.

    Ja tuossa on sekin "vaara" että kamera tarkentaa orapihlajan oksaan tai vastaavaan, kuten olen itse huomannut puussa olevaa lintua, oravaa tms. yrittäessäni kuvata.

    VastaaPoista
  3. selvä tapaus vaikka heiluukin kuin kännissä. :) töyhtötiainen siis, googlaus varmisti asian. kokeilitko yhtään mennä lähemmäs? kaikki linnut eivät odotuksista poiketen säiky ihmisiä.

    VastaaPoista
  4. selvä tapaus vaikka heiluukin kuin kännissä. :) töyhtötiainen siis, googlaus varmisti asian.

    OK - kiva kun tuli varmuus asiasta. Vielä kivempi olisi ollut edes yksi terävä kuva, mutta ei voi nyt mitään. Näin tällä kertaa (taas). :)
    Jotain täytyy kehittää, ilmeisesti itseään, että en kaikkia näitä itselleni uusia ja "harvinaisia" lintujen kuvauksia sössi kameran heilumisella. Maltti tietysti olisi paras ja se että ottaisi kunnon tukevan kuvausasennon, kun valaistusolosuhteet on kuitenkin mitä on ja suljinnopeudet sen mukaiset, eli aika hitaat. No toinen mahdollisuus on tietysti jalusta, mutta kuten jo todettua on se usein hankala nopeissa tilanteissa. Kyttäystilanteisiin se on hyvä kyllä.

    kokeilitko yhtään mennä lähemmäs? kaikki linnut eivät odotuksista poiketen säiky ihmisiä.

    Olin mielestäni aika lähellä, ehkä hieman reilun 8 metrin päässä. Tuo töyhtötiainen vain liikkui siinä maassa aika nopeasti, vaikkakin pienellä alueella. Se ei juurikaan pysynyt aloillaan. Kenties olisin ehkä askeleen tai pari voinut ottaa lähemmäs, varsinkin kun kuitenkin ehdin kymmenkunta kuvaa jo ottaa hieman kauempaa, mutta niistähän tuli noita epätarkkoja.

    Vielä lähemmäs pääsemisellä olisi tietenkin ollut se etu, että olisin zoomia voinut pienentää ja näin olisi mahdollistunut ainakin pykälää tai paria isompi aukko ja tätä myötä parantunut valovoima -> suljinnopeus olisi nopeutunut. Samoin kameran/objektiivin heiluntavaikutus kuvaan olisi myös pienentynyt.

    VastaaPoista
  5. Sanovat DC:ssä että käsivaralta kuvatessa suljinnopeus täytyy olla zoomin pituus milleinä.

    Eli tuossa tapauksessa 1/250s, tuolla ei pitäisi enää tärähtää.

    VastaaPoista
  6. Sanovat DC:ssä että käsivaralta kuvatessa suljinnopeus täytyy olla zoomin pituus milleinä.

    Olen kuullut saman "nyrkkisäännön".

    Eli tuossa tapauksessa 1/250s, tuolla ei pitäisi enää tärähtää.

    Kyllä. Ongelma on vain, että kuinka olisin tuohon päässyt? Tietenkin olisin voinut ottaa suljinpriroriteetin käyttöön ja asettaa nopeuden tuoksi. Kuvasta olisi vain tullut aika pimeä, mutta olisi tuota pitänyt huomata kuitenkin kokeilla.

    Täydellä aukolla (f6.3) ja ISO 400:lla pääsin siis 250 mm polttovälillä vain 1/15 sek. suljinnopeuteen. ISO 800:lla suljinnopeus olisi ollut tod.näk noin 1/30 sek. ja ISO 1600:lla suljinnopeus olisi ollut noin 1/60 ilmeisesti, eli vieläkin liian hidas ilmeisesti...

    Taitaa olla nykykalustolleni mahdoton "yhtälö" :)

    VastaaPoista
  7. Valovoiman kanssa itsekin taistelen, ja pienen budjetin.

    Ostin talvella käytettynä vanhan Zuikon 40-150 F3,5-4,5, joka on karvan verran parempi kuin uusi saman pituinen kittiputki, joka on f4,0-5,6.

    Zuikon 50-200mm f2,8 pitäisi kaivaa kuvetta runsaalla tonnilla.

    Tuon f4,5 <-> f5,6 tekee noin kolmanneksen lyhyempiä suljinaikoja.

    Sen lisäksi ostin 28mm f2,8 vanhan manuaalilasin.
    Sillä olen muutaman kuvan ottanut, ja jollei kohde liiku, on livewievillä ja näytön zoomaamisella melko helppo tarkentaa hyvin. Etsimellä hiukan arpomista, mutta haarukoimalla esimerkiksi kolmella kuvalla, osuu kyllä riittävän lähelle.

    VastaaPoista
  8. Suljinaikojen kohdalla pitäisi lukea nopeampia, eikä lyhyempiä...

    VastaaPoista
  9. Valovoiman kanssa itsekin taistelen, ja pienen budjetin.

    Sama vika rahikaisella :)

    Sonyn SAL-70200G (70 - 200 mm F2.8 G - zoom-teleobjektiivi) on "vain" hiukan reilut 2000 euroa =8-o (sika hintainen)
    "Piraattilinssi" Tamron AF 70-200/2,8 Di IF Macro on sekin noin 700 euroa. Eli aika kallis. Ei näillä budejteilla... :)

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!