Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luonto. Näytä kaikki tekstit

30.6.2010

Harakan pallerot





Vaikka otsikosta voisi toisin päätellä, eivät nämä ole harakan poikasia (palleroita) vaan todennäköisesti lokin poikasia, jotka kuvasin eilen Harakan saarella. Kävin ko. paikassa retkellä nimimerkki Tikan kanssa toistamiseen tämän kevään / kesän nimiin. Aluksi reissu hiukan arvelutti, kun oli tiedossa, että lokeilla on juuri näihin aikoihin poikasia ja pelkäsimme joutuvamme "pommitukseen" saarella. Soitin jopa etukäteen Harakan saaren talonnaiselle ja kyselin, että millaiset tunnelmat siellä on ja onko pommitusvaaraa... :)

No, ei talonnaiselta kovin selvää vastausta saanut, mutta vaikutelmanaan kertoi, että lokkeja ei enään niin kauheasti lentele siellä ja piti "pommitus" riskiä pienenä. Tästä rohkaistuneena suuntasimme eilen tiistaina sitten tuone katsomaan mitä sieltä löytyy tällä kertaa. Keli ainakin oli mahtava.
Retki meni ihan muuten ongelmitta, mutta yhden pommituksen kohteeksi jouduimme saaren merenpuoleisella puolella. Yllättävää sikäli, että mitään poikasia ei näkynyt missään, mutta eräs lokki päätti tehdä pommitus lennon meitä kohden. Olimme kai sen kalliolla...
No onneksi minä huomasin lokin aikeet viime tipassa. En tosin  ehtinyt Tikkaa varoittaa - ehkä hyvä niin - koska lokin tähtäys meni hiukan pieleen, hiuksen hienosti, mutta kumminkin. Jos olisin ehtinyt varoittaa, niin olisko satsi tullut sitten suoraan päälle? Nyt ei tullut kuin pieni "sivuosuma", roiske, joka oli helppo puhdistaa. Lähdimme kuitenkin pois ko. kalliolta ja lokki sai jäädä siihen patsastelemaan :)
Pois lähtiessä vielä yksi valkoposkihanhikoiras (ilmeisesti) näytti kieltään ja tuli varsin päättäväisesti kohden. No kiersimme sitten tuonkin... :)

Nämä herttaiset pallerot (kuvissa yllä) on kuvattu rauhallisemmassa paikassa saarta, jossa emot ei olleet niin ärhäköitä, kuin tuo saaren toisen puolen lokki. Tämän poikasen haparoivaa menoa sammaleikossa oli hauska serurata.
Saarelta tuli aika runsas kuva sato ja mukavia havaintoja ja yllätyksiäkin kuvien muodossa, mutta näistä sitten lisää tulevissa postauksissa.

Retki Harakkaan mukavassa seurassa, kauniin sään ryydittämänä, oli ainakin minulle oivaa ajanvietettä, jota voin suositella muillekin. :)

PS. Pieni murheenpoikanen retkellä tuli kuitenkin, kun onnistuin kameraa laukkuun laittaessani tipauttamaan telekonvertterini, joka oli kylläkin topatussa säilytyskotelossaan, maahan. Ajattelin, että ei tuo tuosta ollut moksikaan. Junassa kuitenkin katsoin telekonvertteria, ja minulle heräsi epäilys, että vipu, joka välittää aukkotiedon kamerasta (eli siis vääntää objektiivin aukkovipua kameran "määräyksen" mukaan) oli jotenkin irti, kun se heilui tunnottomasti. Kotona epäilyni sai vahvistusta, kun kokeilin toisella TC:llä (vanha 1.4x) miten TC välittää viputiedon objektiiviin. Sillä aukko säätyi, kun kynän kärjellä väänsi TC:n aukkovipua, niin objektiivinkin aukko säätyi. Tuolla 2.0x TC:llä ei moista säätöä tapahtunut, joten se siinä tod.näk. on vialla. Toivottavasti sieltä on vain joku jousi irti...
No Sigman huolto ihmiset on tietysti nyt lomilla, ainakin se, joka tietää jotain noista TC:stä on vielä seuraavat kaksi viikkoa lomilla ja sittenkin on jo muuta ruuhkaa odottamassa, kuulemma. Raivostuttavan hidasta on huolto vaikka asia on tod. näk. yksinkertaisesti korjattavissa. Täytynee kuitenkin viedä se sinne huoltoon Helsinkiin valmiiksi odottamaan ja toivoa, että vika ei ole suuren suuri, eikä kallis korjata. Jos vika on tuossa vivussa, niin ei kai sen korjaaminen voi paljoa maksaa. Eihän? :|

12.7.2009

Erään aikakauden loppu...

...tai ainakin melkein, ehkä vain pieni bloggaustauko. Eli nyt on tullut, ei aivan tasan, mutta melkein vuosi siitä, kun tämän valokuvausharrastuksen ja kuvien bloggauksen Tikan esimerkin innoittamana aloitin. Aika paljon on tullut opittua valokuvauksesta vuoden aikana, mutta paljon olisi vielä opittavaa ja kehittyähän tässä voi käytännössä loputtomiin asti. Joka tapauksessa nyt tuntuu siltä, että pidän pienen tauon tässä bloggaamisessa ja mietin mihin suuntaan tästä seuraavaksi. Eihän tämä blogini nytkään niin kovin usein ole päivittynyt. Valokuvausta en toki jätä, se on jo vuodessa antanut paljon ja varmasti antaa tulevaisuudessa yhä enemmän.

Kävin eilen pienellä valokuvausretkellä Espoossa ja sieltä tuli muutamia onnistuneitakin kuvia. Ajattelin ensin, että niissä olisi ollut aineksia omiinkin postauksiin, mutta laitan jokusen kuvan tuolta eiliseltä nyt tähän. Olkoon tämä nyt sitten vaikka "vuosijuhlapostaus" tjsp. :)

Kohteet, joissa kävin, oli Espoon Suomenoja, johon sain vinkin Tikalta. Suomenoja on voimalan entinen lauhde/jätevesiallas, josta on muodostunut lintukosteikko. Toinen kohde oli Espoon Laajalahden merenranta, jossa on myös laaja kosteikko / liejualue, jossa mm. vesilinnut viihtyvät. Mainioita kohteita molemmat. :)

Se mikä heti pitää sanoa on se, että nuo paikat asettavat aikamoiset vaatimukset kalustolle mikäli kunnon lähikuvia meinaa saada. Sinne ei lyhyt putkisen juuri kannata mennä... Minun Sigma 120 - 400 mm objektiivi oli lähes kokoajan 400 mm:n asennossa, käytännössä, mutta ei sillä tahtonut ulettua. Ei saanut ainakaan halajamiani lähikuvia (paitsi tuo eka kuva tuossa alla, tietty). Lisäksi Suomenojalla oli kiusallisen korkeaa ruovikkoa, joka esti kunnon näkyväisyyden. Oli siellä toki kaksi lintutornia, mutta toisen eteen oli kasvanut jo korkeaa "vesakkoa", joka oli osin edessä vaikka olin korkealla lintutornissa.



Tämä kuva on Suomenojalta ja heti pitää sanoa, että enpä tiedä mikä lintu on kyseessä. Aivan outo, uusi lintu minulle.



Tässä on Laajalahden "Jurassic Parkin" monstereita, vai mitä lienee varaaneja... :)
Vai onko vain sisiliskoja...
Nämä löytyi Laajalahden ruovikkoon rakennetulta lauta"silta"polulta, joka meni ruovikon keskellä. Ruovikko oli niin korkeaa, että ei siellä nähnyt oikein mitään. Onneksi näin nämä kaveri siinä lautasiltapolulla (oma keksimä sana).



Ja tässä toinen kavereista. Melko hyvä poseeraus :)



Tämä kuva on nyt Laajalahden Villa Elfvikin puoleisesta päästä. Kuva on otettu lintutornista. Tätä kuvaa ei ole rajattu ollenkaan, kun halusin näyttää millaisista etäisyyksistä on kyse. Kuva on otettu Sigma 120-400 mm linssillä zoomi täysillä ja silti jäi kuvan keskellä ollut harmaahaikara pieneksi.
Voi hitto, olisin tuosta haikarasta halunnut kunnon kuvan. Ekaa kertaa sellaisen näin. Arvioisin, että lintutornista oli noin 80 metriä etäisyyttä tuohon haikaraan. Oli sitä kosteikkoa kyllä lähempänäkin tornia, mutta nuo nyt kökki tuolla kauempana. Lintutornissa oli ystävällinen vanhempi herrasmies, jonka kaukoputkella sain sitten katsella noita haikaroita. Itse asiassa hän ne haikarat minulle bongasi, en niitä itse huomannut ensinkään. Lisäksi herrasmies kertoi, että vesi on nyt noin 10 cm liian korkealla. Jos olisi matalammalla, paljastuisi rantaliejua enemmän ja siihen tornin läheisyyteen tulisi vilskettä enemmän. Näin herrasmies kertoi. Pitää uskoa, koska hän on vakiovieras tuolla, uskoisin.



Sonni. Se tuli mylvimään ja maata kuopimaan lintutornin juureen. Kuva otettu siis lintutornista ylhäältä, jossa olimme turvassa :)
Piti aika metakkaa tuo sonni. Hetken päästä paikalle löntysti lehmiä ja vasikoita, kyyttöjä ilmeisesti. Kai se sonni vaan piti laumaansa kurissa. Osa tuosta Laajalahdesta on laidunniittyä, jolla noita lehmiä laiduntaa.





Nämä kuvat on Otaniemen puolella Laajalahtea olevalta Maarin lintutornilta. Siinä edustalla oli liejukkoa enemmän näkyvissä, samoin lintuja oli enemmän. Näin mm. runsaita kottaraisparvia. Nämäkin kuvat on otettu täydellä 400 mm zoomilla ja pieneksi jää kohteet täälläkin päässä Laajalahtea. Kuvat on rajaamattomia, jotta mittasuhteet näkyy selvemmin. Tosin liejukko on huomattavasti laajempi täällä päässä lahtea, minusta. Linnut ovat noin 40 metrin päässä (esim. nuo kanadanhanhet(?)) tornista. Vaikka kyllä ne lähemmäksikin pääsisivät.

Voin suositella noita kumpaakin Laajalahden paikkaa lämpimästi. Sanoisin, että Otaniemen pää on hieman parempi, mutta toisaalta harmaahaikarat olivat Villa Elfvikin päässä... ne olisivat kiinnostaneet minua erityisesti. Tuleen varmasti vielä käymään Laajalahdessa kuten myös Suomenojalla. Erityisesti syksymmällä voi olla kiinnostavaa, kun muutot alkaa, mutta voipi olla että käyn vielä tässä välissä muutenkin. Eli valokuvaus ei jää vaikka taukoa pidänkin... voihan olla että jää lyhyeksi, taukokin, eihän sitä tiedä. Katsotaan...

EDIT: Näyttääkö osa tekstistä pienemmältä, siis esim. tuolla valokuvien välissä oleva teksti, kuin ylhäällä ja alhaalla oleva teksti?