5.11.2008

Rapsakkaa jäätä





Nyt kun kylmä ajanjakso sään puolesta taitaa tosissaan olla käsillä, lienee soveliasta postata muutama kuva rapean haperosta jäästä, joka tallentui kameraani viime viikonloppuna. Toiseksi ylimmäistä kuvaa on hiukan rajattu, muut kuvat ovat rajaamattomia. Kaikki kuvat tietenkin muunnettu "blogikokoon"...

6 kommenttia:

  1. Kakkonen minun silmääni paras.

    Pitäisi taas vain itsekin ulkoiluttaa kameraa, mutta jotenkin valoisa aika kotona on käynyt harvinaiseksi...

    Täytyisi kokeilla leikkiä salamoilla ulkona...

    (Miten se taipuu salama, salamat, salamia....)

    VastaaPoista
  2. No kakkonen on minustakin paras. Sen kuviot tulee ehkä parhaiten esiin kun sitä on hiukan rajattu.

    Alimmaista kuvaa yritin kuvata siten, että vein kameraa käsin niin lähelle jäätä kuin saatoin ilman että putoan itse ojaan. Tarkennus katsottu "live view" -ruudulta, toisin aika ylimalkaisesti, kun oli aika hankala asento, peukalolla painettu mm. laukaisijaa jne.

    Alkuperäinen idea oli saada alimmassa kuvassa objektiivi puoliväliin lohjennutta jäätä, eli puolet objektiivista olisi ollut jään alauolella ja puolet yläpuolella...ei onnistunut tällä kertaa...

    (Miten se taipuu salama, salamat, salamia....)

    Jaa-a, sinun veikkaus on yhtä hyvä kuin minun :)

    VastaaPoista
  3. aina te miehet olette kakkosen perään..! minusta alimmat kaksi ovat parhaat; niissä jää on sirpaleisempaa, pinnat vaihtelevampia ja siten elävämpiä. lehdet, korret ja sammalet luovat kauniita kontrasteja jäälle. ymmärsin alimman kuvan idean ja mielestäni toteutus oli ihan hyvä. ei sen aina tarvitse mennä justiinsa. :)

    VastaaPoista
  4. aina te miehet olette kakkosen perään..!

    No kakkonen voi usein olla parempi kuin ykkönen :)

    minusta alimmat kaksi ovat parhaat; niissä jää on sirpaleisempaa, pinnat vaihtelevampia ja siten elävämpiä.

    No ovat nekin hyviä, en olisi mielestäni aivan huonoja jääkuvia postannutkaan.

    lehdet, korret ja sammalet luovat kauniita kontrasteja jäälle.

    Totta, minulla on aika kasa noita jääkuvia vielä jemmassa, niissä voi olla muutama saman tyyppinen mukava kuvio... kenties jonkun niistä vielä postaan jossain vaiheessa.

    ymmärsin alimman kuvan idean ja mielestäni toteutus oli ihan hyvä. ei sen aina tarvitse mennä justiinsa. :)

    No ei tarvitsekkaan mennä. :)

    Ja ainahan voi koittaa uudelleen toisella kertaa, mutta ei viitsi liikaa "urheilla", ettei ole kamera edellä tuolla ojassa tai vastaavassa, jos jalka lipeää tai muuten tasapaino horjahtaa...

    VastaaPoista
  5. eikös tuosta ojissa mulaamisesta ole joskus aiemminkin ollut puhetta? sinne vaan rohkeasti, hetken voi tuntua kylmältä mutta sitten siihen tottuu. :D

    VastaaPoista
  6. eikös tuosta ojissa mulaamisesta ole joskus aiemminkin ollut puhetta? sinne vaan rohkeasti, hetken voi tuntua kylmältä mutta sitten siihen tottuu. :D

    No onhan siitä ollut jonkin verran puhetta. Minäkin, tosin hieman kesäisemmällä kelillä, lipesin mahalleni kun leveän ojan yli koitin hypätä jotain latoa kuvaamaan. Liu'uin kohden vedenvallassa ollutta ojan pohjaa, mutta sain stopattua ajoissa, no verkkarit kyllä kuraantui hiukan... :)

    Nyt ei auttaisi mennä ojaan mulaamaan, kun taitaa muutenkin olla flunssa tulossa päälle :)

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!