16.5.2010

Punavarpunen

Viimeiset kolme neljä päivää ovat olleet lähes ihanteellisia luonnossa liikkumiseen ja sen havainnointiin. Itsekin olen aika runsain mitoin hyödyntänyt mainitut päivät ja olen joitakin itselle uusia lintuhavaintoja tehnyt ja kuvannut. Myös vanhoja tuttuja, kuten harmaahaikara, näin, mutta ne olivat taas niin kaukana, että niistä ei ollut toivoakaan saada kuvaa. Jokunen kuva harmaahaikarasta minulla on, mutta ns. kunnon kuva puuttuu vielä.

Olin siis eilen, hyvän sään innoittamana, jälleen kerran liikenteessä tuolla pääkaupunkiseudun lintupaikoilla ja seuraavan, minulle uuden tuttavuuden, näin Vanhankaupunginlahdella sijaitsevassa Lammassaaressa.


Olin viettänyt tovin kiikaroimassa Lammassaaren lintutornissa ja sieltä näin mm. ne harmaahaikarat. Kuulin torniin, että tutun kuuloinen äänekäs laulaja olisi lähestymässä tornia ja lähdinkin tornista pois.
Tulin hetken matkaa tornilta pois ja pysähdyin kuunteleman missä tuo terhakka laulaja luurasi, ja löysinkin sen, mutta sen tarinan kertominen on toisen postauksen paikka... :)
Lähdin siis tulemaan lammassaaressa olevia pitkospuita pitkin kohden saaresta ruovikon läpi vieviä pitkospuita. Kun olin melkein pitkospuiden yhtymäkohdassa huomasin jättivehkeisen miehen katselemassa metsikköön. Jäin siihen itsekin kuikuilemaan, mutta kun en nähnyt mitään kysyin mieheltä että mitäs siellä on?
Mies vastasi, että punavarpunen. Tässä vaiheessa terästäydyin - ajattelin: jumaleisson, mikäs se punavarpunen on - ja ryhdyin minäkin vaatimattomine vehkeineni tähyilemaan metsikköön. Sitten se tapahtui: Punavarpunen tuli esiin ja istahti - harmillisen kauas, kuten on "tapana" - puunoksalle näkyviin. Ryhdyin kuvaamaan sen minkä pystyin, käsivaralta. Välillä oli hermoja raastavaa, kun tarkennus ei osunut kohdalleen vaan meni ohi ja tarkennusmoottori (HSM) sahasi tuskaisan hitaasti päästä päähän etsien tarkennusta. Käytössäni oli Sigma 70-200mm f/2.8 HSM -objektiivi (jossa HSM on selkeästi objektiivin heikoin puoli: se on hidas) ja 2.0x telekonvertteri (TC), joten ulottuvuuteni oli maksimissaan 400 mm. Koska TC hiukan pehmentää kuvaa himmensin aukkoa hiukan, tuonne f/7.1:n tuntumaan. No millit ja käsivara kuvaus ei riittäneet hyviin kuviin, mutta ihan kohtuullisia kuvia tuli, vaikka tarkennus oli suuressa osassa kuvista hiukan pielessä. Näitä kuvia on jonkin verran rajattu, jotta lintu tulisi hiukan paremmin esiin.

Vaikka huippulaatua ei taaskaan ole tarjolla on riemu uudesta havainnosta kuitenkin sellainen, että ei haittaa pienet epätarkkuudet ja käsienvapinat sun muut...

14 kommenttia:

  1. Minä olen eilen ja tänään kuullut punavarpusen laulua, mutta en onnistunut saamaan sitä edes kiikariin saati sitten kuvaan :).

    VastaaPoista
  2. Heh heh, Hullukaali, minä en edes tiennyt, ennen eilistä, että punavarpusia on olemassa :)

    Kannattaa aina mennä kysäisemään jos huomaa jonkun tiirailevan pöheikköön kiikarin ja/tai kameran kanssa, siellä voi olla itsellekin uusi tuttavuus :)

    Tuo mainitsemani mies kertoi, että hän pysähtyi paikalle juuri laulun perusteella. Itse en sitä laulua kuullut, joten en osaa sitä vielä tunnistaa. Täytyy katsoa kirjasta hiukan vinkkiä millainen se ääni on. Tuo mies kertoi vielä, ennen kuin lähdin jatkamaan matkaani pois päin, ruovikoa halkovaa noin 700 m:n pituista pitkospuuosuutta pitkin, että matkan varrelle osuvassa lehdossa hän kuuli myös punavarpusen ääniä. Pysähdyin siinä tarkkailemaan ja kuullostelemaan, mutta en nähnyt ja kuullut muuta kuin mustarastaan. No ei sen laulussa ole mitään vikaa todellakaan, mutta jotenkin salaa toivoin, että olisi tullut tuo punavarpunen kenties hieman lähemmäksi tuossa lehdossa...
    No ei tällä kertaa, mutta hyvä näinkin.

    VastaaPoista
  3. Sama täällä, en edes tiennyt tuollaista lintua olevan enne kuin luin täältä.

    Kuvat on oikein hyviä ja teräviä, mutta ainakin tällä HP:n työnäytöllä hiukan ylisaturioituneen oloisia, eli suomeksi hiukan liian voimakkaat värit.
    Onko se tästä näytöstä johtuvaa (on tumma kuva, eli mustaa päätä ei saa kohdiilleen millään), vai minun mieleikuvitustani näin maanantai- aamuna.

    Täytyy kurkata kotona, siellä on hiukan tarkemmin näyttö kohdillaan, vaikka ei sekään täysin ole (sinistä en saanut kohdilleen LEUKUN ohjeen mukaan kokeillessani).

    VastaaPoista
  4. Punavarpusesta en ole linnustossamme kuullut ennen. Ilmeisesti se on satunnainen matkailija Suomessa ja läpikulkumatkalla?

    Hyviä kuvia olet saanut siitä. Tipi on jotenkin arvokkaan näköinen, kuin sanoisi, että kannattaakin kuvata. Kääntää sitten päätään uuteen asentoon.

    VastaaPoista
  5. JP,

    Kuvat on kuvattu iltapäivän auringon valossa. Lintu sattui auringonpaisteeseen, itse olin metsän siimeksessä varjossa. En ole itse saturaatiota lisännyt, mutta RAW-muunnos vaiheessa lisäsin "vibrancyä". En ole varma mitä se tekee, mutta joku sellainen kutina on että se lisää keskisävyjen kontarstia ja saturaatiota, en ole varma. Koko kuvaan vaikuttavaa "perus" saturaation säätöä en ole tehnyt. RAW-muunnoksen jälkeen tein kuvankäsittelyssä "levelsit", jolla sain kuvassa päällä olevan, ikään kuin valohunnun / kalvon pois. Kuva selkeni ja värit tulivat paremmin esiin. Aiemmin se oli valjumpi. Kenties kuvaa olisi voinut sen jälkeen hiukan desaturoida...
    Voi olla että kuvat vaikuttavat nyt hiukan liian kylläisiltä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi Delilah!

    No en ollut minäkään kuullut punavarpusesta, mutta näemmä niitäkin on :)
    En osaa sanoa kuinka yleinen se on suomessa. Koitan tarkistaa kotona illalla lintukirjasta ja pistän tänne tietoa, jos jotan selviää.

    Arvokkaan näköinen on tuo punavarpunen, olispa saanut hieman lähempää kuvan...

    VastaaPoista
  7. Delilah,

    Lintukirja kertoo, että punavarpunen on melko äskettäin levittäytynyt idästä länteen. En tiedä paljonko "melko äskettäin" on. Länsi näyttäisi olevan ruotsin ja norjan paikkeilla, mutta saksaan, italiaan, hollantiin, ranskaan ja englantiin laji ei olisi levittäytynyt, ainakaan vielä.

    Pesintäkartan mukaan se pesii suomessa noin Oulun korkeudelle saakka ja on kesävieraanamme touko - elokuun välisen ajan. Talvehtii Intiassa.

    VastaaPoista
  8. Kotinäytöltä ei niin pahasti ollenkaan hyppää värit esiin, vaikk onhan niissä nytkin värejä.
    Oikein hyviä.

    VastaaPoista
  9. JP,

    Minullakin on kotikonella (läppäri) selvästi "vaimeammat" värit. Eivät iske silmille.

    Työkoneen vanhalla putkinäytöllä oli voimakkaammat ja kylläisemmän näköiset värit.

    VastaaPoista
  10. Kiitos tiedosta, Jape! On sieltä idästä jotainkaunista ja mukavaakin tullut! (Hirvikärpäset olisivat saaneet jäädä tulematta.)

    Pitkä muuttomatka punavarpusella on, Intiaan asti!

    VastaaPoista
  11. Onpa lohdullista lukea, että on useita muitakin, joille punavarpunen on uusi tuttavuus. Niitä viipyili jokin päivä sitten pihallani syömässä itäneitä auringonkukansiemeniä. Jonkinlaisen kuvanpaisen yritin räpsäistä, puun latvassa kun tiiraili. Sinäpä olet saanut ihan kelvolliset kuvat.

    VastaaPoista
  12. Itselle uusi lajituttavuus on aina kuvaamisen ja postaamisen arvoinen. :)

    Punavarpunen on todell kaunis lintu. Aika eläväinen monesti, ei välttämättä helpoin kuvata.
    Minä kuvailin punavarpusta eilen illalla, pyöräillessä aika läheltä tietä kuului kaunis laulu niin pysähdyin sihtailemaan. Yllätyin kovasti, kun tähtäimeen tulikin ruskeankirjava naaras, ei tällainen korea koiras. Siis ilmeisesti tällä lajilla naaraskin laulelee samoin kuin koiras. Sitä en ollenkaan arvannutkaan.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Irma! :)

    "Vertaistuki" on hyvä (tai lohdullista oikeammin), eli että on samassa jamassa olevia muitakin harrastajia :)
    Tosin minulla on koko tämä kuvaus ja lintujen havainnointi harrastus niin uusi asia, että on hirveästi lintuja joita en ole nähnyt saatikka kuvannut ja joista en oikeastaan tiedä mitään. Mutta pikkuhiljaa... :)

    VastaaPoista
  14. Uuvana, näin on. Kyllä uuden lajituttavuuden / havainnon voi postata, vaikka kuvat ei ihan priimaa laatua olisikaan. Kaunis lintuhan tuo punavarpunen on.

    On hienoa, että pystyt tarkkailemaan ja "löytämään" lintuja laulun perusteella. Se on hyödyllinen taito. itse en tunnista laulusta vasta kuin pari lintua, mutta toivottavasti tuo taito kehittyy.

    Vaikka koiras onkin korea, niin yhtä hyvä havainto ja kuvauskohde on punavarpusnaaras. Itse en sitä tosin osaisi varmaan punavarpusnaaraaksi tunnistaa vaan luulisin muuksi :)

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!