26.10.2008

Nukke



Viikonlopun mökkireissu oli säiden puolesta kehno, eikä muutenkaan oikein tuntunut olevan mitään kuvattavaa liikenteessä, joten päätin hieman tutkailla mökin "nurkkia", ja löysinkin sieltä nukkeja. Kun muutakaan kuvattavaa ei oikein ollut, niin ajattelin sitten kuvata nukkea.

En viritellyt mitään taustakankaita, koska niitä ei helposti ollut saatavissa. Tausta siis hieman ehkä häiritsee, mutta ei paljoa. Valaistus sisällä oli myös varsin kehno. Ylempää kuvaa on koitettu apuvalaista taskulampulla (LED-valo), josta johtunee nuken hiusten kiilto. Kuvat on kuvattu jalustalla, mutta jalustan löysyydestä johtuen alemman kuvan kohde ei pysynytkään keskellä ruutua, kun tarkensin (LCD-näyttöä käyttäen, en optistaetsintä). Varsinaisessa laukaisussa oli 2 sek. viive, joten kamera varmaan hieman pääsi kiertymään tuossa laukaisun yhteydessä ja näin nukke ei ollutkaan ihan kuva-alan keskellä, vaikka tarkentaessa oli LCD-näytöltä katsottaessa. Ylempi kuva on kokonainen, sitä ei ole kuvankäsittelyssä rajattu, alempaa kuvaa on hieman rajattu.


3 kommenttia:

  1. Salamalla olen kokeillut kaikenlaista, näytille ei ole paljon laittamista, mutta hiukan on päässyt itse kärryille miten valoa täytyy suunnata.

    Oletko käyytänyt kummasakaan salamaa? Ylimmässä et ainakaan, entä alemmassa.

    Suora salama on ruma, ja itse käytän vain äärimmäisessä hädässä.

    Jos huonekorkeus on riittävän matala (lue normaali)ja katto vaalea, voi sitä käyttää apuna.
    Itse suosin kattoa ja pientä valkoista pahvinpalaa salaman takana, jolloin osa valosta heijastuu suoraan eteenpäin, eikä kuvattavan silmien alle jää tummia varjoja.

    Fiksummat lisäsalamat osaa itse päätellä tarvittavaven lisätehon, kun käännät salamapään pystyyn, kameran oma pikkusalama ei osaa, joten jos jotenkin muutat sen heijastusta, aseta salama manuaaliin ja määrittele teho itse.

    Sinähän olit rekisteröitynyt DC-forumille, jostain lukemastani keskustelusta pääsin siihen käsitykseen.

    Tuolla on salamien (ei makkara)heijastimista ja pehmentimistä juttua. Paras popup-salamaan tehty jonka olen nähnyt, on tehty pingispallosta, oli jopa siistin näköinen.

    Tuo kameran oman salaman pehmentäminen syö kyllä sen olematonta tehoa melkoisesti, joten kokeiluja vain ankarasti.

    VastaaPoista
  2. hiukan on päässyt itse kärryille miten valoa täytyy suunnata.

    Minulle ainakin toistaiseksi salaman luovempi, kenties oikeampi käyttö, on ollut hakusessa, enkä siitä riittäävästi tiedä. Olen käyttänyt vain muutamissa tilaisuuksissa pakosta suoraa salamaa, kun valo ei ole riittänyt muuten, mutta kohteista tulee aika luonnottoman näköisiä suoralla salamalla kuvattaessa. Siksi koitan välttää salaman käyttöä jos vain mahdollista. En sitten tiedä onko hölmö filosofia...

    Oletko käyytänyt kummasakaan salamaa? Ylimmässä et ainakaan, entä alemmassa.

    En ole käyttänyt kumassakaan salmaa. Ylempää kuvaa, tai oikeammin kuvan kohdetta, olen valaissut taskulampulla jota pidän itse kädessä. Valokoinen LED-valo, tai taitaa olla oikemmin sinisävyistä valo, aiheuttaa yelmpään kuvaan sen, että nuken rintapilen valkoisessa "lapussa" olevat pinkit raidat ei sitten näytäkkään enään pinkiltä, kuten ne alemmasssa kuvassa on, jota ei le valaistu millään erityisesti. Tosin huoneistossa on aika hämärä valaistus enenrgiansäästölampuilla, mutta ne on korkeammalla katossa ja ikkunoista pääsi, vaikka vedin verhot eteen nuken takaa muun muassa, hiukan luonnon valoa.

    Suora salama on ruma, ja itse käytän vain äärimmäisessä hädässä.

    Erittäin samaa mieltä :)

    Jos huonekorkeus on riittävän matala (lue normaali)ja katto vaalea, voi sitä käyttää apuna.

    Sisäkatto on muodoltaan salamakäyttöön hieman hankala kun se on viisto, eli nousee kohden "keskilaivaa". Katon väri on puunväri.

    Itse suosin kattoa ja pientä valkoista pahvinpalaa salaman takana, jolloin osa valosta heijastuu suoraan eteenpäin, eikä kuvattavan silmien alle jää tummia varjoja.

    Minulla ei tällä hetkellä ole muuta salamaa käytettävissä kuin kameran oma, varsin vaatimaton, salama. Olen sinänsä kiinnostunut luovasta salamankäytösta ja sen opettelusta, joten nämä vinkkisi ovat mielenkiintoisia kuulla. Toivottavasti pääsen niitä kokeilemaan jossain vaiheessa.

    joten jos jotenkin muutat sen heijastusta, aseta salama manuaaliin ja määrittele teho itse.

    Täytyypä tutustua kuinka tämä tehon säätö tapahtuu kamerallani. Varmaankin jonkinlaista salaman pehmennintä voisi kokeilla aluksi.

    Sinähän olit rekisteröitynyt DC-forumille, jostain lukemastani keskustelusta pääsin siihen käsitykseen.

    Olen juu rekisteröitynyt ja sitä foorumia aika usein luen erilaisten vinkkien toivossa ja muiden kokemuksiin tutustuen. En ole vielä toistaiseksi kirjoittanut sinne itse mitään.

    Kiitos linkkivinkistä. Täytyy tutustua tuohon, samoin kuin tuohon salamavalon pehmentämiseen.

    VastaaPoista
  3. Onpas kiva nukke :)

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!