30.10.2008

Linna maisema illalla



Ehkä lukijoita jo kyllästyttää, mutta sama HDR teema ja jopa sama "puiseva" kohde on edelleen kohteena :) Kelit on olleet kuvauksen kannalta varsin huonot, eikä uutta materiaalia ole oikein päässyt kuvaamaan...
No, itse olen jotenkin viehtynyt tähän kohteeseen ja tällä kertaa on taas hieman eri kuvakulma kuin edellisessä saman aiheen postauksessa. Itseasiassa nämä kuvat on otettu edellisen blogipostauksen kuvassa aivan oikeassa reunassa keskellä olevien lamppujen luota, kuta kuinkin. Edellinen kuva, jossa on selvästi sinisempi taivas, on otettu noin viikkoa aikaisemmin kuin nämä kuvat. Siis ennen kuin kellot siirrettiin talviaikaan. Nämä nyt postatut kuvat on otettu talviaikaan siirtymisen jälkeen. Edellisen postauksen kuva otettu noin klo 18:30 ja nämä kuvat noin 17:40, eli kuta kuinkin vastaavaan aikaan, huomioiden talviaikaan siirtyminen. No viikossa valoisuus vähenee jo selvästi ja on pimeämpää, vaikka kellonaika on melkein sama. Näissä kuvissa ja edellisessä postauksessa huomaa hyvin kirkkaan, lähes pilvettömän ilman ja näiden kuvien synkän pilvisen ilman vaikutuksen kuvaan ja sen värimaailmaan.

En nyt postaa verrokkikuvia tähän blogin yhteyteen, vaan pistän ne erilliseen "filehosting" paikkaan. Jos joku haluaa niitä verrokkeja katsoa, niin ei tuhlaa tätä bloggerin rajallista tiedostotilakapasiteettia "turhilla" verrokkikuvilla.

Ylemmän kuvan verrokkikuva on täällä, ja alemman kuvan verrokkikuva on täällä.

Kuvista sen verran, että ne on koostettu kolmesta valotuksesta ylemmän kuvan polttoväli 26 mm, ISO 200, aukko f/5.6 ja valotusajat 2.5, 8 ja 25 sek. Verrokkikuvan valotusaika 8 sek. Alemman kuvan vastaavat arvot: pottoväli 35 mm, ISO 200, aukko f/6.3 ja valotusajat 3.2, 8 ja 20 sek. Verrokkikuvan valotusaika 8 sek.

6 kommenttia:

  1. näiden ja edellisten hämppilinnan kuvien yleisväritykset kyllä eroavat kuin yö ja päivä, mutta molempi parempi! matalapaine tekee tosiaan pilvimassat kauniin ruskehtaviksi. hyviä kuvia jälleen!

    VastaaPoista
  2. Alkaa olla jo hanskassa tuo HDR.

    Kuvat on hyvin muokattu, enää ei muokkausta huomaa kuin ehkä itse linnassa.

    Taivas, vesi ja ranta on jo ihan "luonnollisen" näköisiä.

    VastaaPoista
  3. Alkaa olla jo hanskassa tuo HDR.

    Kiitos!
    Joskus onnistuu... :)

    Kuvat on hyvin muokattu, enää ei muokkausta huomaa kuin ehkä itse linnassa.

    No yksittäisiä punaisia, sinisiä ja vihreitä pisteitä on poistettu kloonaamalla. Ylemmän kuvan linna ehkä liian kirkas, melkein kuin "puhki palanut", mutta ei aivan.

    Taivas, vesi ja ranta on jo ihan "luonnollisen" näköisiä.

    Ylimmän kuvan punaisuutta on vähennetty muutama prosenti. Samalla on lisätty sinistä ja vihreää muutama prosentti. Kuviin tehty kevyt "digital camera noise removal" ja sen päälle kevyt terävöinti Unsharp maskilla.

    VastaaPoista
  4. näiden ja edellisten hämppilinnan kuvien yleisväritykset kyllä eroavat kuin yö ja päivä, mutta molempi parempi!

    Totta! Valtava ero onko kuvat otettu kuivana, suhtellisen pilvettämänä päivänä ja sitten verokit synkän pilvisenä ja sateisena päivänä.

    Olin taas tuolla näiden kuvien ottopaikan nurkilla kytiksessä klo 17 jälkeen, ideana saada hieman valoisampana ajankohtana vielä yhdestä kuvakulmasta materiaalia, kun ei ideariihi :) nyt muuta ideaa minulle suo...
    ... ja taas alkoi satamaan juuri kun olin "hyvään" paikaan eräälle ulkonevalle laiturille saanut tripodin kameroineen saanut asemoitua.

    Aikaisemmat kuvat on otettu maalta, jolloin on usein ollut jotain risukkoa edessä joka on pitänyt rajata jälkeen päin pois kuvasta...

    hyviä kuvia jälleen!

    Kiitos kiitos!

    Kyllähän näistä uvista tykkään itsekkin, mutta kenties nämä alkavat teeman puolesta jo lukijoita kyllästyttää, vaikka kuvakulma vaihtuukin...pyörin ympäri linnaa :)

    No, jos nyt sateet rauhoittuisi niin ehkä keksisin muutakin kuvattavaa, ja onhan tuossa pahvilaatikko, kartonkia liimaa ja teippiä, kun piti makroilua varten itselle pieni "valolaatikko" väsätä... saas nähdä mitä siitäkin tulee... :)

    VastaaPoista
  5. jape: No, jos nyt sateet rauhoittuisi niin ehkä keksisin muutakin kuvattavaa, ja onhan tuossa pahvilaatikko, kartonkia liimaa ja teippiä

    tästä salamana ajattelin, että onkohan jape väsäämässä pahvilaatikoista kameralle ja itselleen sateensuojaa ulkona kannettavaksi. :D hehheh.. eli vähän niinkuin auringonpimennystä varten piti tehdä pahvilaatikosta itselleen "kypärä" mustatulla lasilla peitetyllä katseluaukolla. olisi aika futuristisen näköistä painella ulkona sellainen laatikko päässä!

    VastaaPoista
  6. tästä salamana ajattelin, että onkohan jape väsäämässä pahvilaatikoista kameralle ja itselleen sateensuojaa ulkona kannettavaksi.

    No tuo ei olisi ollenkaan huono idea... pitäisi olla ehkä sellainen vanha kunnon pahvinen TV-laatikko, jotta mahtisin sinne kokonaan kamerani kanssa suojaan :)

    :D hehheh.. eli vähän niinkuin auringonpimennystä varten piti tehdä pahvilaatikosta itselleen "kypärä" mustatulla lasilla peitetyllä katseluaukolla.

    Tuohon olisi oivallinen sellaisnen hitasusmaski jota voi pitää päässä tai sitten sellsinen toisella kädellä pidettävä malli... :)

    olisi aika futuristisen näköistä painella ulkona sellainen laatikko päässä!

    Olisi, mutta on "muodin" nimissäkin esitelty aika villejäkin luomuksia... ja joku on ne vetänyt vielä päälleen... :)

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!