12.4.2010

Kevään avaus

Tuli kelien puolesta hiukan huono päivä valittua kevään avauspäiväksi, mutta päätin kuitenkin sunnuntain ratoksi lähteä katsastamaan muutamia lintupaikkoja, joko niissä olisi eloa. Suuntasin ajoneuvoni kohden Espoon Laajalahtea ja Villa Elfivik:iä siellä. Villa Elfvikin luona on toinen Laajalahden lintutorneista näet. No, porukkaa siellä oli kyllä tähyilemässä, mutta lintujen  liikettä ei juuri ollut. Lahti, ja rantaliejukko varsinkin, oli vielä lähes tyystin jäässä. Ei hyvä. Käväisin Villa Elfvikissä kahvilla ja suuntasin sitten toiselle tornille, eli ns. Maarin tornille Laajalahden toiseen päähän. Sielläkin oli jonkin verran tarkkalijoita, mutta eipä sielläkään eloa juurikaan ollut. Mutta oli siellä sentään jokunen töyhtöhyyppä, josta seuraavassa muutama näyte.

Keli oli tosiaan ihan pilvinen, mutta yllättäen ensimmäisen kuvaan tuli suljinnopeudeksi 1/4000 sek. ISO herkkyydellä 1600. Polttoväli oli tietysti maksimi, eli 500 mm (kuvasin Sigma 150-500 mm -zoomilla) ja aukko f/6.3. Toinen kuva on kuvattu sitten siten, että lisäsin 2.0x telekonvertterin (TC) tuohon putken perään. Se muuttui silloin käsitarkenteiseksi, mutta tuossa olisi nyt sitten käsin tarkennettu kuva tuo alempi :)
Polttoväli vastasi siis 1000 milliä (tai oikeammin 1500 milliä jos kameran kroppikerroin huomioidaan) ja aukko tippui siis lukemaan f/13 tuon TC:n takia. Suljinnopeus oli 1/640 sek. TC:stä huolimatta jäi kuvan kohde aika pieneksi. Molempia kuvia on nimittäin vielä rajattu saman verran kuvankäsittelyssä jälkeenpäin.
Kun tuolla ei tuntunut olevan tällä hetkellä muuta kuvattavaa, suuntasin ajokkini kohden Espoon Suomenojaa. Sielläkin näytti alkuun huonolta. Suomenojan altaat oli nimittäin vielä jään peitossa, ainakin siltä vaikutti. Lähdin kuitenkin kiertämään allasta ympäri ja otin kameran ja siihen Sigma 70-200 f2.8 -objektiivin + 2.0xTC:n matkaan.
Itse altaiden luona oli tapahtunut postiivisia muutoksia. Ensinnäkin vielä viime kesänä altaan reunusta oli pahasti pusikoitunut ja ranteen vahvuista puuta oli tiuhaan estäen näkyvyyden tehokkasti altaalle ja siellä oleviin lintuihin. Talven aikana oli metsuri sahoineen käynyt ilmeisesti hommissa, koska tiheikköä ja puustoa oli raivattu. Nyt näkyvyys on selvästi parempi, enään puuttuu linnut :)

Toinen uudistus, jonka huomasin, oli se että altaan ympäri kulkeva leveä kävelypolku oli soritettu uudelleen lähes kokonaan. Ihmettelen, että miksi ei ihan kokonaan, mutta hyvä näinkin. Nimittäin sadekelillä tai sateen jälkeen oli tuolla todella liejuista ja kuraista. Nyt ei enään, kun on uusi sorapatja polun katteena.

Ajattelin tosiaan, että ei taida vielä olla täällä lintuja kun on jäässä koko alas, mutta saapuessani toisen alueella olevan lintutornin luo, huomasin, että sen edusta oli sula ja siellä oli aika paljon lintuja. Lokkeja eniten, mutta oli muitakin. Paikalla oli myös kymmenkunta lintubongaria ja kuvaajaa. Seuraavassa muutama kuva tältä paikalta.

Ylemmän kuvan punasotka kuva ei ole kovin hyvä. Sitä on todella rajusti rajattu kuvankäsittelyssä, kun minulla ei ollut mukana kuin tuo 70-200 mm + 2.0xTC. Alemmasta kuvasta sen sijaan pidän. Aurinko aika ajoin tuli esiin ja antoi mukavaa valoa lintuihin. Alemman kuvan punasotkat näyttävätkin paremmilta mielestäni.

Kun lähdin sitten pois pysähdyin vielä polunvarrella, kun huomasin muutaman kuvaajan tähtäilevän polun reunan lammikkoon. Katselin sinne, mutta ei siellä mitään erikoista minusta ollut. Muutama sinisorsa ja joku melko väritön sorsa, kenties sinisorsa naaras. Kysein sitten yhdeltä kuvaajalta, että  onko siellä joku harvinaisuus. Mies vastasi, että no tavallaan, että se on harmaasorsa ja harvinaisuus suomessa. Vain 150-300 paria, eli harvinaisimpia meillä pesiviä lintuja. Hän totesi vielä, että Suomenojalla se on kuitenkin melko tavallinen, eli sen voi sieltä aika usein löytää. Rupesin minäkin kuvaamaan kiivaasti sitten :)
Sattui harmikseni varjoisa paikka, joten harmaasorsan muutenkin niukasta värityksestä ei saa oikein selvää, mutta olen tyytyväinen että ko. lintu on nyt "plakkarissa", samoin kuin punasotka :D

Harmaasorsa

Kaiken kaikkiaan ihan mukava päivä, vaikka selvästi kevään eteneminen ja lintujen muutto on parisen viikkoa myöhässä. Täytyy odotella jonkin aikaa ja tehdä uusi retki :)

2 kommenttia:

  1. Hyviä havaintoja! Punasotka on tältä vuodelta mulla vielä näkemättä ja harmaasorsaa en ole tainnut koskaan nähdäkään. Tunnistin sen kyllä heti kuvasta ennen kuin luin tekstiäsi eli ihan hyvän lajikuvan olit siitä saanut.
    Siellä pääkaupunkiseudun lintukohteissa tuntuu porukkaa piisaavan, mutta toisaalta siitä hyvä, että voi toisia seuraamalla huomata jonkun hyvän havainnon, niin kuin nyt huomasit tuon harmasorsan.

    VastaaPoista
  2. No minulla oli ensimmäiset omakohtaiset havainnot ja valokuvat punasotkasta ja harmaasorsasta :)
    Ihan tyytyväinen olen tuossa mielessä sunnuntain saldoon.

    Pääkaupunkiseudulla on paljon alan harrastajia ja yllättävän paljon torneja ja hyviä luontokohteita ja vesistöjä lintujen havainnointiin, suhteellisen lyhyen säteen sisällä. En ole itse niissä vielä käynyt kovinkaan monessa, mutta pikkuhiljaa koitan käydä niissä - "paremmissa" useimmin :) - kun tästä minun asuinseudulta en paljoakaan hyviä paikkoaja tiedä ja tuo pääkaupunkiseutu ei ole aivan älyttömän kaukana. Suhteellisen järkevän etäisyyden päässä on paljon nähtävää (lintupaikkoja), mutta tietysti on melkein aina oltava autolla liikkeellä sitten.

    Tuo, että kohteissa on muita alan harrastajia, on hyvä, koska heiltä voi kysyä vinkkejä ja tunnistusapua. Toistaiseksi on osunut kohdalle ihan ystävällistä ja avuliasta porukkaa. Hyvä että tuosta "tavallisesta" sorsasta kysyin ja se olikin harvinaisuus :)

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!