6.6.2011

Suomenojan kurjet

Olin muutama päivä sitten pienellä kuvausretkellä, katsastamassa tilannetta Espoon Suomenojan lintukosteikolla. Siinä allasta kiertäessäni huomasin kun jonkn matkaa edelläni oleva kuvaaja tiraili kameransa kanssa taivaalle, jolloin itsekin katsoin sitten sinne päin, että mitä siellä mahtaa olla...
Taivalla, melko korkealla, oli noin 10 kurjen parvi, joka kierteli Suomenojan yllä. Olin melko yllättynyt havainnosta, koska kuvittelin, että kurjet yleensä ovat jo menneet pohjoisemmaksi pesimäseuduilleen. No en ollut tästä havainnosta ollenkaan harmissani, vaan ryhdyin kuvaamaan. Kurjet olivat nyt kuitenkin hieman alempana ja lähempänä muutenkin, kuin kevään ensihavainnossani Kirkkonummelta. Ohessa muutama kuva siis viime viikkoiselta retkeltäni.






Nämä ei vieläkään ole niitä "oppikirjamaisia" kuvia josta lajin voi määrittää ja tunnistaa kunnolla. Toivon joskus vielä saavani sellaisia kuvia kurjista, mutta nyt on tyytyminen näihin. Kuvia on rajattu jonkin verran jälkikäsittelyssä, jotta linnut tulisivat hiukan paremmin esiin. Siksi kuviinkin on rajautunut vain 3 tai 4 lintua, koska kurjet lensivät hiukan etäämpänä toisistaan, löyhempänä ryhmänä.

2 kommenttia:

  1. Kurki on erityinen lintu siitä, että sen näkeminen saa monen jonkinlaisen kaihon valtaan. Ehkä kurjen näkemisen liittää mielessään kesän loppumiseen, lähtöön, kuolemaankin. Vera Telenius lauloi aikoinaan kuolevista sotilaista, jotka "... valkokurjiksi silloin muuttuvat."
    Sinun lintusi eivät ole lähdössä, vaan ovat palanneet. Taivas on syvän sininen, pilvetön. Kaunista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Delilah :)

    Tuo, mitä sanot kurjista on totta, mielestäni. Vera Teleniuksen laulun sanat ovat omalla tavallaan romanttiset, joskin surullisella tavalla.
    Nämä minun kuvaamat linnut eivät tosiaan ole vielä lähdössä, vaan ovat vasta tulossa :)
    Olin kuitenkin hiukan yllättynyt nähdessäni niitä vielä näin etelässä tähän aikaan. Oletin, että olisivat jo omilla soidin alueillaan tähän aikaan...

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!