En tällä kertaa kirjoittele sen pidempiä stooreja. Liitän vain oheen reilut 2 viikkoa sitten kuvaamani ruokokerttuskuvat.
PS. Tiedoksi, että olen hiljan, pitkästä aikaa, päivittänyt tuota sivublogiani. Siellä on hiukan erilaisia "tipuja" potreteissa... ;)
Ruokokerttusella on aikamoiset kynnet. Ehkä siksi, että kiinnitin ensiksi huomiosta juuri niihin, aloin epäillä tipin temperamenttiakin hieman äreäksi. Ehkä kerttunen on huolestunut kuvaan joutumisesta tai ei ole varma, mistä löytää seuraavan makupalan. Tumma päälakikin saattaa vaikuttaa tunnelmaan. Kesän eteneminen näkyy isohkoista lehdistä.
VastaaPoistaKiitos hauskasta ja pohdiskelevasta kommentistasi Delilah :)
VastaaPoistaArvelen, että pitkät kynnet ovat tarpeen ruo'oilla, ja miksei myös oksilla, kiipeilyssä ja niillä pysymisessä.
Kesäkuussa ruokokerttusten pariutumis- ja pesän perustamisajan ollessa kiivaimmillaan, urospuoliset ruokokerttuset kuuluttavat olemassaolostaan innokkaasti laulamalla. Ne liikkuvat vilkkaasti, joten niitä ei ole aina kovinkaan helppoa saada kuviin, mutta ruokokerttusen löytämisessä sen laulun kuuleminen auttaa paljon. Heinäkuussa ne jo hiljenevät, eikä niitä ole niin helppoa enään havaita.
No mitäs sitä joutavia höpsis, ku muutama kuva kertoo enämpi ku sata sammakkoo!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Arjaanneli!
VastaaPoistaNoinhan se on kuten sanot... :)
Hei, Jape! Löysin kauniit ruokokerttusen kuvasi äsken googlaamalla. Tarvitsisin kuvan asukasyhdistyksen kesäisen yölaulajaretken mainokseen, johon kuva tosin tulisi vain mustavalkoisena. Saisinko luvan käyttää 4/4 kuvaa hiukan rajattuna tähän tarkoitukseen? t. Linturetkeläinen
VastaaPoistaos. termi@nic.fi
Hei Linturetkeläinen!
VastaaPoistaOtatko yhteyttä minun sähköpostiini nikkeli69@gmail.com niin voinemme sopia kuvan käytöstä.