Jatkan tuttua isokoskelo teemaa tällä postauksella, lähinnä edellen siksi, että muista teemoista ei ole juurikaan kertynyt tuoretta kuva-aineistoa enkä ole muutenkaan oikein ehtinyt kuvaamassa käydä missään. Eipä silti, ei minua mikään kuvausteema haittaa/puuduta tällä hetkellä ja isokoskeloita katselee kyllä mielellään, varsinkin jos ne sattuvat saamaan komean nahkiaisen saaliikseen :)
Hiukan on harmillista kyllä, että jälleen olen väärällä puolella koskeloa kuvaamassa. Nämä on vastavalon puolelta otettu, vaikka kuvaushetkellä ei muistaakseni mitenkään kauhea auringonpaiste juuri ollutkaan päällä. No, joka tapauksessa valon suunta oli sellainen, että nämä kuvat jäivät tummiksi ja siluettimaisiksi, joskaan eivät ole puhtaita sellaisiakaan. No ei voi mitään. Joka tapauksessa oli hauska seurata, kun isokoskelo taiteili tuon nahkiaisen kanssa, koittaen saada siitä sopivan otteen syöntiä varten :)
Hei minusta tämä on oikein hyvä kuvasarja. Olet ollut tuossa tarkkana ja valmiina kun koskelo nousee vedestä, ja saanut siten ei vaan kuvan vaan oikein sarjan kuvia tilanteen joka vaiheesta. Ei ole ollenkaan helppo, kun koskaan ei tiedä mikä sukellus koskelolle sen nahkiaissaaliin tuo. Voi joutua odottamaan kauankin ja siinä monella jo käsi väsyy kameraa pidellessaä. Lisäksi kun ei koskaan oikein tiedä mistäpäin vettä koskelo pullahtaa pinnalle, niin tuohon ei ole ollenkaan helppo ehtiä ottamaan edes yhtä tai kahta kuvaa.
VastaaPoistaTietysti ymmärrän että tuo vastavalo harmittaa, harmittaisi se minuakin varmaan. Mutta silti minusta eläinten kuvauksessa asiat ovat niin erilailla kun vaikka asetelmien tai muotokuvien kuvauksessa, tai vaikka maisemien tai kasvienkin. Ei luonnossa ehdi asetella ja laskelmoida että jos olisi vaikka vähän enemmän noin tai näin - siinä jää kuvat ottamatta silloin. Joten se että ehtii tilanteisiin mukaan on oma juttunsa. Eikä minusta hyvän valokuvan (ei vain luontokuvan vaan minkä tahansa valokuvan) arvo muutenkaan ole yksipuolisesti teknisissä asioissa. Arvostan itse enemmän sitä, että pystyy nappaamaan jonkun tilanteen kameralla. Sehän on valokuvauksen ydin, että pysäyttää hetken -mutta ei minkätahansa hetken vaan sellaisen jollain tavalla erikoisen ja/tai merkittävän hetken (elämässähän on niin paljon myös hetkiä joiden pysäyttäminen nyt ei sanottavammin puhuttele ;)). Tekniikka ei auta mitään, jos ei ehdi noihin hetkiin mukaan silloin kun ne tulevat... ja menevät.
Ja kun auringon paikkaa taivaalla ei pysty muuttamaan, toisin kuin sitä spottilamppua studiossa. Linnutkaan harvemmin pyynnöstä asettuvat ihan siihen minne itse niiden toivoisi.
Joten minusta turhaa harmitella liikaa - tai harmitella saa tietysti mutta ainakaan ei saa liikaa ajatella että kuvissa on jonkinlainen "vika". Kuten itsekin tekstin lopussa sanoit, loppujen lopuksi tilanteen näkeminen ja seuraaminen on silti palkitsevaa. Ja samoin myös se, että dokumentoit sen tänne blogiin meille muillekin nähtäväksi.
(Sitten vielä, sehän luontokuvauksessa onkin myös hienoa, että kuvat eivät tule "valmiiksi" noin vain, niinkuin joku hallituissa studio-oloissa otettu kuva tulee. Jokainen tilanne on eri, valo on aina eri - kuva on eri. Siihen ei kyllästy!)
Ps. Onkohan jotain häikkää taas WP:n ja bloggerin välillä tms., todella vaikea on tänään ollut saada kommentteja bloggerin blogeihin. Neljä kertaa tuli ilmoitus "Pyyntöäsi ei voida toteuttaa", ennenkuin edellinen kommentti vihdoin meni läpi.
VastaaPoistaKiitos Uuvana pitkästä, perusteellisesta ja kannustavasta kommentistasi :)
VastaaPoistaIhan oikeisiin asioihin olet kiinnittänyt - ja auttanut samalla minua kiinnittämään - huomiota.
Blogger-asia:
Bloggerissa on jo reilun vuoden ajan (oman havaintoni mukaan) ollut ajoittaista oikuttelua, joka estää kommenttien läpimenon. Siksipä suosittelen, että aina - ja varsinkin jos kommentti on pitkä, niin kuin tuo sinun eka kommentti on - kopioimaan sen leikepöydälle tai erilliseen tekstitiedostoon oman tietokoneen työpöydälle, jotta kommentti ei lopullisesti häviä bittiavaruuteen Bloggerin temppuilun takia. Olen muutaman kerran saanut tämän kokea itse ja harmittaa kirjoittaa pitkähkö vastaus uudelleen, kun viesti on hävinnyt, eikä ole huomannut kopioida kommenttia varmuuden vuoksi talteen ennen lähetystä.
Näin juuri olen itsekin jo pitkän aikaa tehnyt (eli aina kommentin kirjoitettuani koitan muistaa kopioida sen leikepöydälle "turvaan".), samasta syystä kuin sinäkin, eli vahingosta olen viisastunut. Harmittaa, jos on äheltänyt kommentin kanssa ja sitten se vain haihtuu jonnekin.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kuvatarina!Muhkealta tuo isokoskelosi saalis näyttääkin! Mitenkähän pitkäksi aikaa se riittää ruoaksi, ennenkuin linnun pitää saada lisää? Kai ravinnon tarve talvella on suurempi kuin kesällä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Delilah :)
VastaaPoistaOlet oikeassa, minustakin tuo saalis nättää aika muhkealta. En olekaan varma, että onko saalis nahkiainen, mutta oletan niin.
Kyllähän tuon kokoinen saalis on jo aika hyvä, joten arvelen, että ei aivan heti tarvistisi ainakaan noin isoa saalista, mutta suoraan sanottuna en tiedä miten paljon isokoskelo tarvitsee ravintoa esim. päivässä. Talvella isokoskelokin tarvinnee ravintoa enemmän/useammin kuin kesällä, näin oletan.
näissä kuvissa onkin menoa, ei mitään tavallista uiskentelua tai pönöttelyä! kärsivällisyys siis palkittiin ja sait toivomiasi ruokailukuvia.
VastaaPoistanahkiainen on itsessäänkin jännittävä eläin (jostain luin ettei se olisi kala lainkaan), yksi harvoista yhä elossa olevista ympyräsuisten lajeista (ks esim http://www.sarkanniemi.fi/akatemiat/ahdinakatemia/ved_as/ved_as_luok_01.htm). muistan lapsuudestani paistuvien nahkiaisten kuvottavan hajun.. jonkun sukulaiseni pihaan oli kaivettu nahkiaisallas, josta paistettavaa nostettiin. vaikka monilla kaloilla ja merenelävillä herkuttelenkin, nahkiaista en tämän muiston takia edelleenkään halua syödä.
Kiitos kommentistasi Tikka :)
VastaaPoistaTodella, olet oikeassa: Olen toivonut ruokailukuvia :)
On mukava saada välillä näitä toiminnallisia kuvia, jossa kuvauskohde on onnistunut saamaan jonkin ravintosaaliin kiinni. Kerran aikaisemmin, muistaakseni, olen saanut kohtalaisen hyvän kuvan vastaavanlaisesta tilanteesta. Se oli viime keväänä, kun satuin sopivasti kohdille Suomenojalla, kun mustakurkku-uikku sukelsi saaliikseen jonkin liskon.
Jotkin ihmisetkin tosiaan pitävät nahkiaista suurena ruokaherkkuna, mutta itse en moiselle kulinaristiselle "elämykselle" ole lämmennyt. Suoraan sanottuna ajatus ei minua oikein edes kiinnosta...
Muistan lapsuudesta, kun koulun jälkeen muutamien kaverien kanssa menimme joenrantaan, sillan alle, ja koitimme pyydystää käsin nahkiaisia ja jos saimme niitä kiinni laitoimme ne joksikin aikaa rantaveteen hiekasta tekemäämme altaaseen...