13.5.2009

Västäräkki





Okei, neljä kuvaa oheisesta kaverista saattaa olla liikaa, mutta toisaalta ehkä ei :)
Olin menossa kuvamaan rästiin jäänyttä teema kuvausta, kun matkanvarella oheinen västäräkki tuli ihan jalkoihin tepastelemaan ja melkeinpä poseerasi kameralle. Sillä oli vielä hienona yksityiskohtana mato suussa, mutta en tietenkään ehtinyt ottaa kameraa riittävän ripeästi esiin, jotta olisin sen saanut ikuistettua kuviin mukaan. Kuvat on otettu aurinkoisena iltapäivänä.
Ylin kuva on hieman epätarkka mm. syvyysterävyytensä puolesta. Isoin aukko (f/6.3) oli selvästi liikaa noin valoisaan päivän aikaan. Muut kolme kuvaa on otettu hieman pienemmällä aukolla, f/8, ja kuvat näyttävätkin paremmilta.

Taisi muuten olla sama västäräkki, jonka näin melkein täsmälleen samalla paikkalla jossa nämä kuvatkin otin, kun kävin eilen illalla kävelylenkillä. Siinä se seisoskeli kävelytiellä, ihan kuin näissäkin kuvissa... :)

2 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, toisessa kuvassa ylhäältäpäin näyttää ihan siltä, kuin toi västäräkki ois liimattu tohon kuvaan päälle :D Ihan kuin olisi varjokin tavallaan pois muiden varjojen linjasta.
    Jotenkin irrallisen näköinen, tarkentunu sitten niin hyvin? Veikeen näköinen ja sellaisenaan kyl hieno :)

    VastaaPoista
  2. Nuo kaikki kuvat on otettu hiukan eri suunnista. Västäräkki liikkui ympärilläni sellaista puoliympyrän muotoista sektoria pitkin, joten aurinko paistoi västäräkkiin ja kuvaussuuntaani nähden aina hiukan eri suunnasta. Siksi varjokin hiukan kiertää. Lisäksi kuvasin hiukan eri korkeuksilta. Esim. ylin on ihan suorilta jaloilta pystyasennosta kuvattu, kun noissa alemmissa olen ollut hiukan kyykymmässä asennossa kuvaustilanteessa.

    Toinen ylhäältä päin on tosiaan hyvin onnistunut, samoin ehkä alin. Ne on näistä kuvista parhaat. Tarkennus on tosiaan osunut kohdilleen ja syvyysterävyysalue on käytetystä kameran aukosta johtuen suhteellisen lyhyt, joten lintu on terävä ja ympäristö (etu ja takaala) tietyn matkan päässä linnusta epäselvä/epäterävä, mutta se kuuluu asiaan :)

    Tuosta johtuen voi tosiaan tulla "päälleliimatun" oloinen vaikutelma. :D

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!