21.5.2009

Kottarainen




Kun olin fillaroimassa edellisessä postauksessa mainitusta pyöröpolarisaatiosuotimen kokeilusta kotiin päin, huomasin rantaniityllä oheisten kuvien linnun. Ensin ajattelin, etä se on varmaan mustarastas, josta minulla jo on kuva, mutta ei kauhean hyvää, joten laitoin äkkiä pyörän parkkiin ja ryhdyin kaivamaan kameraa laukusta esiin. Ajattelin, kyllä että varmaan se jo ehtii lähteä, ennen kuin saan kameran esiin ja vireeseen, mutta ei, siinä se pompotteli rantaniityllä ja tonki lieroja mullasta esiin.

En ole ihan satavarma, mutta olen tuota lintukirjaa katsoessani tullut sihen tulokseen, että mustarastaan sijaan nyt onkin kyseessä ilmeisesti kottarainen. Koitin päästä lähelle tuota lintua, ja hyvin se kyllä pysyi maassa, eikä lähtenyt karkuun, mutta kun pääsin tietylle etäisyydelle, niin kottarainen siirtyi saman verran kauemmaksi. Maksimi zoomilla kuvasin (250 mm x croppi) ja aukko oli f/8. Näitä kuvia on silti taas täytynyt aika tavalla rajata, jotta sain linnun esiin heinikosta...

7 kommenttia:

  1. kaikenlaisia kottaraisia sitä on taas nähty.. :) mutta tosiaan, kun noitakin kuvia katsoo ei ollenkaan harmita että naisiakin kottaraisiksi kutsutaan.

    VastaaPoista
  2. kas kas, olet taas maisemissa, Tikka :)
    Ihmettelinkin jo että missä/mistä se nyt mököttää :)

    Toivottavati noissä kuvissa on tosiaan kyseessä kottarainen, mutta en nyt oikein muutakaan vaihtoehtoa keksinyt kun koitin jäljittää mikä lintu voisi olla kyseessä...
    En vieläkään tosiaan näitä lintuja oikein tunne. Tuo lintu teki vielä niin (on kuvakin) että pörhisti muutaman kerran itsensä oikein pulleaksi. En tiedä onko se kottaraiselle tyypillinen lajipiirre...

    Kaunis lintu! Siksi ei ehkä naisten toisiaan kannata olla loukkaantunut, jos joku kottaraiseksi kutsuu :)

    VastaaPoista
  3. Olen kuullut miten entisen heilan uutta on sanottu, että sillä on uusi kottarainen.
    Tämä on kyllä Minustakin Kottarainen, vaikka Mustarastaat ovatkin viime vuosina lisääntyneet.

    VastaaPoista
  4. tikka on ollut kipeänä ja kiireinen (ja kipeänä kiireisyys ei ole ollenkaan mukavaa) mutta nyt alkaa helpottaa molemmilla rintamilla. eilen käväisin suomenojalla, lämpövoimalan lauhdeveden ylivuotoaltaalla, joka tunnetaan lintuihmisten parissa hienona lintuvetenä. kuvia seuraa.. :)

    VastaaPoista
  5. suloensio: "Tämä on kyllä Minustakin Kottarainen, vaikka Mustarastaat ovatkin viime vuosina lisääntyneet."

    Juu, kyllä tämä kottarainen taitaa olla. Mustarastaasta on kuva tuolla hieman aikaisemmassa kirjauksessni täällä.

    Se on kuvattu kylläkin ikkunan läpi, mutta kyllä siitä jotain selvää saa ja on se erilainen kuin tämä kottarainen. Ensiksi saman tyyppisestä kellertävästä nokasta ajattelin, että josko olisi sama laji, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan.

    VastaaPoista
  6. tikka: "tikka on ollut kipeänä ja kiireinen"

    Ahaa, ajattelinkin että nyt on jotain...
    Flunssatyyppistä sairastelua on kyllä ollut täälläkin päin liikkeellä, joskin taisin pahimmalta välttyä itse.

    Olen kuullut tuosta Suomenojasta...
    Odotan mielenkiinnolla mitä olet saanut aikaiseksi... :)

    VastaaPoista
  7. Kottarainen, hyvä nimi sekä linnulle, että ...

    Mutta ok, miehet nyt yleensäkin kaipaa lisää pituutta putkiinsa, joten hyvä kuva kalustoon nähden.

    Minä "löysin" kittlinssin uusiksi, käydessäni töyporukan eläköitymisreissulla viime viikolla.

    Katotaan jos jotain kerkeisi näytille laittaa.

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!