



Ostin viime syksynä pyöröpolarisaatiosuotimen, mutta sen käyttö jäi hetimiten, kun en osannut sitä käyttää / ei ollut malttia opetella :)
No ehkä syksy ja talvi ei ole tuon suotimen parasta käyttöaikaa.
Nyt kuitenkin kaivoin ko. suotimen esiin sunnuntaisella pyörälenkilläni. Olin siis kauniin päivän kunniaksi lähtenyt fillaroimaan ja otin kameran ja jalustan mukaan. Pyöröpolarisaatiosuodin oli ollut kameralaukussani mukana kokoajan, mutta toimettomana. Nyt oli niin aurinkoinen päivä, joten ajattelin että nyt se voisi toimia tuo suodin ja toimihan se :)
Ei varmaan tarvitse sanoa mitkä kuvat on otettu suotimella ja mitkä ilman?
Kuvia ei ole käsitelty mitenkään muuten, kuin "kehitetty" RAW-kuvista Tiffiksi ja kuvankäsittelyssä tehty rajaus ja kuva koon muunto blogikokoon ja tallennus jpg:ksi. Itse kuvaan ei ole tehty siis mitään väri tms. säätöjä tai "levelsejä".
Suodin poistaa heijastuksia ja lisää kontrastia ja saturaatiota. Se onkin selvästi kuvista nähtävissä, esim. pilvistä tai lehtivihreästä. Ero on oikeastaan hämmästyttävä ja ihmettelen, miksi en ole tullut kokeilleksi tuota uudelleen sen ekan epäonnistuneen kokeilun jälkeen. Sen suodatin aiheuttaa, että ollessaan "voimakkaimillaan" se himmentää linssiä, sen verran, että suljinnopeus hidastuu kohtalaisesti. Esim. ylimmässä kuvassa suljinnopeus on (ulkomuistista) 1/50 sek. ja toka ylin "ilman suodinta" kuva 1/200 sek. Toiseksi alin oli 1/80 sek. ja alin 1/160 sek.
Pyöröpolarisaatiosuotimessa on kaksi lasia päällekkäin ja uloimmainen pyörii vapaasti akselinsa ympäri. Suodin kiinnitetään objektiiviin kierteellä, joka on taaemman lasin reunassa. Sitten katsotaan kuvauskohdetta optisen etsimen läpi ja samalla pyöritetään etummaista suodinlinssiä. Etsimestä näkee selvästi, kun värikylläisyys tulee kuvaan sekä kontrasti paranee. Voimakkuutta voi sitten suotimen asennolla säädellä. Suotimen käyttö on siinä mielessä hankalaa, että kun tuota suotimen etulinssiä pitää päästä pyörittämään, ei oikein voi käyttää vastavalosuojaa. Tai voi, mutta on ensin säädettävä tuo suodin kohdilleen ja sitten vasta kierrettävä vastavalosuoja paikoilleen. En irroittanut suodinta eri kuvien ottamisen ajaksi, vaan kun otin tuon "suodatetun" kuvan, niin sen jälkeen käänsin suodinta noin 90° pois edellisestä asemasta, jolloin suotimen vaikutus oli kuta kuinkin poissa, ja otin "suodattamattoman" kuvan. Ero kuvissa on aika dramaattinen. Ihan hyödyllinen tuo suodin onkin, varsinkin aurinkoisella säällä :)