21.9.2010

Pajusirkku

Oheiset kuvat pajusirkkukoiraasta olen ottanut kesäkuun lopulla Helsingissä, Vanhankaupunginlahden pitkospuilla. Pajusirkku pysytteli mukavasti näkösällä ja lauleli kovasti, aina välillä vaihtaen laulupaikkaansa pitkospuiden toiselle puolelle, jolloin jouduin kuvaamaan osittaiseen vastavaloon (toinen kuva). Saattaa olla, että kuva-aineistossa on vielä kuva pajusirkkunaaraasta, mutta en ole ihan varma. Täytyy tutkia kuvia tarkemmin ja teen sille oman postauksen mikäli asia on niin kuin epäilen.




2 kommenttia:

  1. Tuollainen kaislalla nököttävä on aika suloinen. Pieni ja hento, jonka ääni ei ole missään suhteessa sen kokoon. Varmasti moni laulaja on kateellinen noille minilinnuille niiden kyvystä tuottaa isoa ääntä pienellä instrumentilla.

    VastaaPoista
  2. Totta puhut, Justiina, varsin suloinen on :)
    Tuolla Vanahankaupunginlahdella olen nyt tänä keväänä ja kesänä päässyt tutustumaan minulle aiemmin huomaamatta/kuulematta jääneisiin laulajiin ja niitä on ollut mukavaa ja mielenkiintoista kuunnella. Taitavia laulajia ja montaa eri sorttia :)

    Kyllä korva lepää noita kuunnellessä ja usein on ihmetys suuri, kun miettii kuinka noin pienestä lähtee noin iso ja komea ääni...

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!