11.9.2009

Sirittäjä...kö?

 
Oheinen kuva on kuvattu noin viikko sitten. Olin pienellä kuvausretkellä Espoon ja Helsingin seudulla. Tämä kuva on otettu Helsingin puolella, Vanhankaupunginlahdella. Olin matkalla pitkospuita pitkin kohden Lammassaarta. Hiukan ennen saarta on pieni lehdon tapainen paikka, jonka läpi pitkospuupolku kulkee. Huomasin vähän matkan päässä edessäni lintubongarin, joka tarkkaili puita kiikarilla. Kaivoin kameran esiin ja ryhdyin myös kuikuilemaan, että mitä hän mahtoi nähdä. Hetken kuluttua havaitsin useita yllä olevan kuvan kaltaisia keltavihreitä lintuja puissa. Ne liikkuivat varsin nopeasti ja niistä oli aika hankala saada kuvaa. Tämäkin kuva on aikalailla alaviistosta taas, valitettavasti, mutta ei oikein muuta voinut...

Bongari tuli hetken kuluttua luokseni ja kertoi, että tässä onkin nyt vilinää. Hän on selvästi harjaantuneempi tarkkailija, itse olisin ko. paikan ohi mennyt muina miehinä, huomaamatta mitään. :)
Hän kyseli minulta, että tietäisinkö mikä lintu on kyseessä. Kerroin, että en valitettavasti tiedä kun olen ihan aloittelija vasta ja että koitan kuvata linnut ensin ja sitten jälkeenpäin koitan tunnistaa ne. :)
No joka tapaksessa bongari arveli, että kyseessä saattaisi olla sirittäjä. Minulla ei ole esittää parempaa vaihtoehtoa ja lintukirjasta katsoen vaikuttaisi siltä, että kyseessä on sirittäjä, mutta en ole kuitenkaan varma. Sanotaan nyt tässä vaiheessa tätä sirittäjäksi, jos ei muuta, parempaa, tietoa tule.

11 kommenttia:

  1. kyllä tuo minullekin sirittäjästä menisi. ainoa mikä hämää on tuo valkea laikku(?) siiven tyvessä(?), sitä kun ei näyttäisi olevan netistä löytämilläni sirittäjillä. kuvat vaan ovat aina moniselitteisiä.. vaikea sanoa onko sekin laikku tärkeä vai ei.

    kuvassa on kohde kivasti pysäytetty ja fokuksessa, harmi vaan että epäterävällä puolella on mielestäni vähän liikaa tavaraa (oksia/lehtiä). mutta siihen ei tietenkään itse voi pahemmin vaikuttaa, linnut pysyy mielellään piilosilla. olisin muuten sanonut lehtien sinisiä rajoja kromaattiseksi aberraatioksi (eli valitellut sen ilmaantumista), mutta ilmeisesti siksi saa kutsua vain purppurareunaisuutta.

    VastaaPoista
  2. tikka: "harmi vaan että epäterävällä puolella on mielestäni vähän liikaa tavaraa (oksia/lehtiä)."

    Aivan. Johtuu juuri siitä, että aukko oli puunkatveessa maksimilla ja zoomi myös -> lyhyt syvyysterävyys alue.
    Jos olisi voinut aukkoa pienentää, niin etualan oksat ja lehdet olisi tulleet selvemmiksi.

    Tikka: "mutta siihen ei tietenkään itse voi pahemmin vaikuttaa, linnut pysyy mielellään piilosilla."

    Aivan linnut tuppaa lymyilemään "syvemmällä" oksistossa, eikä tule kunnolla esiin. Siksi kuvaaminen on usein sellaista, että linnun saa vain hiukan näkyviin jokin oksan väliköstä, niin kuin nytkin näkyy vain noin puolet linnusta.

    Tikka: "olisin muuten sanonut lehtien sinisiä rajoja kromaattiseksi aberraatioksi (eli valitellut sen ilmaantumista), mutta ilmeisesti siksi saa kutsua vain purppurareunaisuutta."

    Sano vaan reilusti :)
    On muuten hyvä havainto taas tuo sinulta. Itse en huomannut sitä ollenkaan, mutta nyt kun katsoo, niin sinireunaisus oikein iskee silmiin. Ja sitä on runsaasti :(

    Tästähän oli puhetta viime syksynä erään ottamani kuvan yhteydessä, sittemmin ei ole moista tullut vastaan, kunnes taas nyt. Kyllä tuota kait kromaattiseksi aberraatioksi voi sanoa, mitä muuta se olisi?
    Tuo johtunee objektiivin ominaisuuksista, toivoakseni, eikä siitä että jälkiäsittelyssä tein jotain pieleen. Täytyy tarkistaa alkuperäinen kuva kotona illemmalla.

    VastaaPoista
  3. Jep, alkuperäisessä kuvassa on myös purppurareunaisuutta, eli kromaattista aberraatiota. Se on selvemmin purppuran väristä alkuperäisessä kuvassa, mutta on vaalentunut, ja tullut selvemmin esiin, rajatussa kuvassa kun olen säätänyt hiukan levelsejä, valoisuutta, varjoja jne. Oikestaan se on selvästi oikein korostunut rajatussa kuvassa. :(
    Alkuperäisessä kuvassa se ei ole näin näkyvää, vaan näkyy selvemmin vain kun zoomaa voimakkaasti johonkin yksityiskohtaan, kuten lehteen.

    Jännää on, että itse linnun ympärillä ei ole tuota sinistä "hohdetta" ollenkaan...

    VastaaPoista
  4. Kromaattista aberraatiota voi kait "helposti" poistaa kuvankäsittelyssä, tosin en tiedä miten se tapahtuu PSP:ssä, kun minun vanhassa versiossani ei sellaista filtteriä ole.

    VastaaPoista
  5. JP: "Kromaattista aberraatiota voi kait "helposti" poistaa kuvankäsittelyssä"

    Kokeilin kerran kromaattisen aberraation poistoon tarkoitettua työkalua PSP 12:ssa. Tulokset ei olleet kovin hyvät :)

    Työkalu oli kyllä helppo käyttöinen, mutta huono... :)
    ...ja työläs.

    Tai sitten tein jotain väärin, sekin on mahdollista :D

    VastaaPoista
  6. jape: Sano vaan reilusti :)
    On muuten hyvä havainto taas tuo sinulta. Itse en huomannut sitä ollenkaan, mutta nyt kun katsoo, niin sinireunaisus oikein iskee silmiin.


    niin, meinasin siis ettei sinireunaisuutta ehkä saa sanoa kromaattiseksi aberraatioksi. netissä jossain luki että se on punareunaisuuden nimi, mutta mikähän sitten on sinireunaisuudelle sovelias nimitys? en tiedä. pääasia kuitenkin että ymmärsit(te) mitä tarkoitan, kuvistahan tässä on tarkoitus puhua eikä termeistä.

    VastaaPoista
  7. tikka: "niin, meinasin siis ettei sinireunaisuutta ehkä saa sanoa kromaattiseksi aberraatioksi. netissä jossain luki että se on punareunaisuuden nimi, mutta mikähän sitten on sinireunaisuudelle sovelias nimitys?"

    No en ole varma, mutta kyse on sävyistä, purppura ja sininen... sävyeroja. on olemssa myös termi "purple fringe" mutta se on kait eriasia? Kyllä sininen on kromaattinen aberraatio minusta...

    VastaaPoista
  8. esim pikselin digifaq sanoo aiheesta näin:
    "Kuvien reuna-alueilla näkyy joskus tummien ja vaaleiden alueiden rajoilla värillisiä 'varjoja'. Nämä johtuvat objektiivista, mutta digikameran kenno vahvistaa ilmiötä."
    "Digikameroissa linssin värivirheet voivat korostua ja tuloksena on ns. purppurareunaisuus. Siinä kirkasta taustaa vasten olevat reunat saavat purppuravärisen hunnun. Linssin värivirhe korostuu kennolla sen tekemän väri-interpoloinnin ansiosta ja saa aikaan purppuranväriseen haamureunan."

    sinisestä reunasta ei siis puhuta mitään.

    toisaalta sama lähde kertoo toisesta värivääristymää aiheuttavasta ilmiöstä näin:
    "Kirkkaassa valossa kennon anturi voi vastaanottaa niin paljon fotoneita, että sen varaus 'vuotaa' myös viereisiin antureihin. Tällöin voi käydä niin, että tumman ja kirkkaan rajapinnalla kirkkaus 'leviää' myös tummille alueille. Tilannetta kutsutaan nimellä ylisaturoituminen tai blooming."

    eli tuostakin voisi periaatteessa olla kyse, mutta värin pitäisi levitä kirkkaasta tummalle alueelle eikä päinvastoin.

    VastaaPoista
  9. niin ja piti vielä mainita että tuon lähteen mukaan purppurareunaisuus on enkuksi juuri "chromatic aberration" tai (/ja) "purple fringing".

    VastaaPoista
  10. tikka: "sinisestä reunasta ei siis puhuta mitään. "

    Aivan! Alkuperäisessä kuvassa on purppuranvärisempi reunus, mutta Levels-säätö muuti reunuksen sävyä sinisemmäksi käsitellyssä kuvassa.

    Purppura ja violetti on hiemean samaa väriä; toinen on vain punaisemaan päin kallellaan ja toinen sinisempään.

    tikka: "niin ja piti vielä mainita että tuon lähteen mukaan purppurareunaisuus on enkuksi juuri "chromatic aberration" tai (/ja) "purple fringing"."

    OK, tämä on hankala paikka. Minusta on kyse eri asiasta. paint Shop prossa on eri työkalut kromaattisen Aberraation poistoon ja eri työkalu "purple fringen" poistoon.

    PSP kertoo Purple fringestä näin:

    "A common problem of digital photos is the presence of purple halos surrounding overexposed areas of a color photo. This problem, which is called fringing, is often quite evident when a bright sky appears in the background of a photo and faint purple halos appear on the edges of the photo subject."

    Kromaattisesta Aberraatiosta PSP kertoo näin.
    "Chromatic aberration occurs when the camera records incorrect colors within the image. In conventional film cameras, chromatic aberration is usually caused by a lens defect. In digital cameras, several factors can contribute to chromatic aberration, including the following:

    • The inherent lens aberration in the camera may cause fuzziness at image edges. Photos taken with telephoto and zoom lenses are more prone to contain chromatic aberrations because of the way in which digital cameras capture light rays far from the optical axis.
    • The auto-exposure feature of the camera, which estimates the correct exposure setting, may cause sensor blooming.
    • Different colors may be caught by different camera sensor elements, and they may combine to make one pixel. This process is called demosaicing.
    • Activities such as artifact removal, noise removal, and sharpening may occur inside the camera after processing.

    In your own digital photos, you may notice chromatic aberrations in photos with the following content:

    • the sky seen through tree branches or leaves
    • the edges of interior doors or windows through which bright light enters
    • fireworks or city lights
    • fluorescent light fixtures or bare lightbulbs
    • sun or light reflections on water
    • reflections on chrome
    • the edges of backlit objects
    • sunlit white shirts against a dark background

    After identifying these types of color defects, you can reduce or eliminate them. "

    Minullahan on ongelmana ollut tämä enimmäkseen:
    "• the sky seen through tree branches or leaves "

    VastaaPoista
  11. juu, vähän on hankalasti ja puutteellisestikin ilmaistu eri lähteissä mitä milläkin termillä tarkoitetaan. uskon kuitenkin että kuvassasi on kyse purppurareunaisuudesta, jos värivääristymä kerran oli alkuperäisessä kuvassa punertava eikä sinertävä.

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!