11.5.2011

Piisami

Ohessa lisää havaintoja taannoiselta Suomenojan retkeltäni. Tämä taitaa olla minulle ensimmäinen livehavainto piisamista (ellei viime vuonne Suomenojalla vastaavan tyyppinen havaintoni ollut myös piisami. Nyt havainto oli joka tapauksessa selkeämpi ja kuvat parempia). Aluksi pohdin, josko tämä olisikin nutria, mutta taitaa olla "vain" piisami. Mukava ja melko yllättävä havainto minulle kuitenkin.
Olin kiertämässä Suomenojan allasta ja pysähtynyt toviksi tarkkailemaan altaalle päin, jos siellä olisi joitakin kiinnostavia lintuja näköpiirissä. Vedessä näytti ajelehtivan pätkä "karvamattoa" viistosti minua kohden. Ensin en kiinnittänyt asiaan juurikaan huomiota, mutta sitten aloin katsomaan tarkemmin ja tähtäilin mys kameralla, jotta näkisin mikä siellä oli. Sainkin sitten muutaman kuvan ohi purjehtivasta, ilmeisesti piisamista, joka hetken kuluttua sukelsi pois näkyvistä.
Jatkoin kävelyä altaan reunustaa pitkin ja melko pian havaitsin jälleen piisamin, nyt syömässä jotain vesikasveja. Liekö sitten sama yksilö - todennäköisesti - mutta ryhdyin tietysti uudelleen kuvaamaan, kun piisami pysyi hyvin esillä, eikä tuntunut häiriintyvän tarkkailusta. Ohessa muutama kuva havainnoistani.






8 kommenttia:

  1. Tosi laadukkaat kuvat piisamista. Kaikki on kohdillaan terävyys, väri, sommittelu.
    Kuvissa piisami näyttää ihan "söpöläiseltä", vaikka kyllä luonnossa kavahtaisin tätäkin jyrsijää.

    VastaaPoista
  2. Mukava kun näkee noin hyviä kuvia piisamista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Pehmyt piirto :)

    Mukava kuulla arvioitasi kuvista.

    Piisami on myyrälaji, joten voin ymmärtää kahvahduksesi. Ei tämä kovin pelottavalta luonnossa vaikuttanut, mutta olihan välissämme kuitenkin hiukan etäisyyttä. Olen tyytyväinen että piisami ei kavahtanut MINUA ;)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kiitos suloensio kommentistasi ja kuva-arvioistasi :)

    VastaaPoista
  5. Hyvin bongattu, tietääkseni piisami on aika harvinainen nykyään, vaikka kanta onkin toipunut -50 -60 luvun metsästyksestä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista JP :)

    Voisin hyvinkin uskoa, että piisami on ainakin Suomessa melko harvinainen. Eipä tuota omille reiteilleni eteen ole tainnut sattua, ellei viime vuotinen hieman epämääräiseksi jäänyt havainto (ja kuvat jotka postasin mm. tänne blogiini) ollut sitten piisami. Samalta paikalta havainto kylläkin olisi, joten voisi hyvinkin olla...

    VastaaPoista
  7. Olet saanut napsaistua mukavia kuvia piisamista. Ihmettelen eläimen kokoa, sillä lapsuudessa, jolloin kaikki oli niin suurta, näin piisameita ja olen muistavinani sen suuremmaksi. Ehkä sille on käynyt samoin kuin lapsuuden ajan hiihtomäille; ne ovat kummallisella tavalla pienentyneet. : ) Isäni oli ahkera kalastaja läpi vuoden, ja silloin tällöin sattui, että hänen kalapyydyksistään löytyi kalojen lisäksi kuollut piisami. Isä ei viskannut raatoa pois, vaan toi sen kotiin, nylki nahan ja pingotti päreiden päälle kuivumaan. Nahoista sai rahaa, joka oli tervetullut lisä niukassa taloudessa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentistasi Delilah :)

    Kyllä tämä piisami minun mielestä livenä aika isolta vaikutti. Koko vain ei ehkä välity näissä kuvissa, kun niissä ei ole sopivaa tunnettua verrokkia piisamin koon määrittämiseksi.

    On myös hauska kuulla lapsuus muistoistasi. :)

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!