6.2.2010

Talitiainen

 

  

  

Ei taaskaan mitään lintu- tai kuvaerikoisuuksia, mutta postaan nämä talitintti-kuvat ihan huvin vuoksi, vaikka olen kait joskus aiemmin kuvia ko. linnusta tänne postannut. Kovin on hiljainen talvi ollut lintujen suhteen. Punatulkkuja ja viherpeippoja ei ole näkynyt käytännössä ollenkaan, vaikka viime talvena niitä oli runsaasti. Muistelen, että radioissa puhuttiin syksyllä, että viherpeippoja oliis kohdannut joku sairaus, joka ne olisi lähes tyystin vienyt, en tiedä pitääkö paikkaansa, mutta ei niitä kyllä näy missään.

Lintulauta on saanut olla varsin rauhassa eikä ruokaa ole paljokaan tarvinnut lisäillä, niin harvaa on olleet satunnaiset lintujen vierailut. Lähinnä vierailijoina on olleet talitiaiset, sinitiaiset ja kuusitiaiset. Muut yleiset pikkulintulajit ovat harvemmin nähtyjä, ainakin vaikuttaa siltä tänä talvena. Näiden pikkulintujen kuvaus on sikäli hankalaa, kun lintulaudan vierssä on aika tiheä Jasmiini-pensas, ja linnut menevät siihen mielellään syömään. Vaikea tarkentaa, kun oksistoa menee sikin sokin aika tiheästi ja linnut menee sinne pensaan keskelle yleensä, eikä jää reunalle, josta voisi jonkin kuvan kohtuudella saada otettua.

5 kommenttia:

  1. nättejä, rapean teräviä tinttejä. ei mitään syytä lopettaa näin hyvien kuvien postaamista, vaikka aihe olisikin jo tuttu. tuo jasmiinipuska antaa sinulle hyvää haastetta - saat treeniä tarkennuksessa. manuaalifokus lienee käytössä? oma kamerani ei ainakaan selviäisi tuosta automaatilla.

    VastaaPoista
  2. tikka: "ei mitään syytä lopettaa näin hyvien kuvien postaamista, vaikka aihe olisikin jo tuttu."

    Joo, harjotella aina voi ja kiertää Jasmiini -pensasta, jos löytyisi sopiva kuvausaukko :)
    Nyt pensasta on vain hankala kiertää, kun se on paksuhkon hangen keskellä. Noin puolet pääsee kiertämään, mutta "taakse" ei pääse. Tosin ei sekään auta, jos linnut on pensaan keskellä. Siinä on aina oksia edessä. Nytkin viikonloppuna kuvasin paljon tuossa pensassa olevia lintuja vaihtelvalla menestyksellä. Tuttuja lintuja, mutta mukavaa ajankulua kuitenkin. :)

    tikka: "tuo jasmiinipuska antaa sinulle hyvää haastetta - saat treeniä tarkennuksessa. manuaalifokus lienee käytössä?"

    Juu, antaa haastetta. Kyllä on tunnustettava, että automaattitarkennus on ollut käytössä ja on vain tullut otettua kymmeniä "freimejä", kun tarkensi aina välillä väärin, oksaan tai muuhun kohteen vieressä olevaan paikkaan. Kymmenistä kuvista sitten muutama onnistuu. Jos linnut pysyisivät hiukan kauemmin aloillaan, olisi manuaalitarkennuksen harjoittelu kyllä hauskaa sinänsä. Eivät vain kauhean kauaa paikoillan yleensä ole.
    Nämä kuvat on kuvattu käsivaralla sillä Sigma 120 - 400 mm objektiivillä, jota ei ilman tukea voi manuaalitarkentaa, tai voi, mutta minulla ei riitä näppäryys/voimat. Autossa oli kyllä monopodi ja sitä ajattelin käyttää kun oli taas tukkoinen ilma ja suljinnopeudet hitaat, mutta jätin sen sitten hakematta ja kuvailin käsivaralta.

    VastaaPoista
  3. "Rapeita tinttejä"
    tuo oli ensimmäinen ajatus kun luin Tikan kommentin ;)

    Mutta kyllä, teräviä ovat, eikä ilmeisesti ole kropattu?

    VastaaPoista
  4. JP, ihan vähän on cropattu, mutta ei paljoa, sellaista pientä kuvan siistimistä. Jasmiinipensas on mökin terassin vieressä, joten pääsen lähimmillään (talvella) sellaisen 6 metrin päästä kuvaamaan. Käytännössä kesälläkin lähin kuvausetäisyys on sama, jos menee yhtään lähemmäksi, niin linnut lähtee.

    VastaaPoista
  5. Ai niin, kesällä on vielä Jasiimissa lehdet ja kukat, niin niiden läpi on vielä hankalampi kuvata.

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!