31.7.2008

Sorsaperhe




Ehkä kolme kuvaa on liioittelua, mutta olkoon :)
Eli olin eräällä laiturilla toiveenani saada pikkulintuja kameran tähtäimeen. Muutamia onnistuin saamankin, mutta linnut istuivat laiturilla siten, että aurinko oli suoraan niiden takana. Ilta-aurinko paistoi jo suht'kot alhaalta, joten pikkulinnuista ei näkynyt kuin varjo. No tästä hieman turhaannuin, mutta siinä vaiheessa yllä olevissa kuvissa esiintyvä sorsaperhe nousi vedestä äännellen (kvaak - kvaak :) ) ja tuli ihan jalkoihin tepastelemaan pelottomasti.

6 kommenttia:

  1. sorsat ja pitkät varjot. aika kohtalokkaan oloisia kuvia, etenkin viimeisessä myös kaunis tausta. värit auttamatta vähän kärsivät tuossa valossa (/valon puutteessa) - kokeilehan erilaisilla ilmoilla samojen kohteiden kuvaamista. joskus värit toistuvat aivan käsittämättömän kauniisti.

    VastaaPoista
  2. sorsat ja pitkät varjot. aika kohtalokkaan oloisia kuvia, etenkin viimeisessä myös kaunis tausta.

    Totta turiset :)
    Viimeisessä kuvassa oli alkuperäisessä kuvassa kuvan ylälaidassa näkyvissä hieman kaislikkoa. Rajasin sen pois niin tuli parempi ja yhtenäisempi kuva.

    värit auttamatta vähän kärsivät tuossa valossa (/valon puutteessa) - kokeilehan erilaisilla ilmoilla samojen kohteiden kuvaamista. joskus värit toistuvat aivan käsittämättömän kauniisti.

    Juu, värithän tuossa kärsii. Olisin tuota valotusta, valoisuutta ja valkotasapainoa voinut kuvankäsittelyohjelmassa korjata, mutta kun matalalta paistava kirkas ilta-aurinko teki oikeasti kellertävän vaikutuksen ympäristöön tuossa tilanteessa, niin en mennyt muuttamaan noita, vaikka värit jäivät valjuksi.

    Valkotasapainoa on vaikea säätää tuossa tilanteessa oikeaksi, kun kameran "aurinkoinen" asetus ei ole oikea eikä automaattinen valkotasapainonsäätökään osaa arvata oikein, itseasiassa tuo automaatti tekee huonompia arvauksia kuin se että säätää asetuksen itse vaikka "aurinkoiseksi".

    Juu, täytyy kokeilla noiden samojen kohteiden kuvausta eri ilmoilla. Ideat voi joskus olla vähissä, joten voi ihan hyvin koittaa saman kohteen kuvausta jos vaikka ilma on erilainen :)

    VastaaPoista
  3. Viimeisessä kuvassa oli alkuperäisessä kuvassa kuvan ylälaidassa näkyvissä hieman kaislikkoa. Rajasin sen pois niin tuli parempi ja yhtenäisempi kuva.

    hyvä, kuulostaa siltä että käsittelet kuvia aivan "oikein", siis korostaaksesi oikeita asioita. tai toki saa korostaa vääriäkin asioita, mutta sitten tulee minulta piiskaa.

    VastaaPoista
  4. hyvä, kuulostaa siltä että käsittelet kuvia aivan "oikein", siis korostaaksesi oikeita asioita.

    No näin yritän toimia.

    tai toki saa korostaa vääriäkin asioita, mutta sitten tulee minulta piiskaa.

    Hui :)

    No jos näin pääsisi käymään, että vääriä asioita korostaisin, niin on hyvä, että on tämä netti välissä :)

    VastaaPoista
  5. Hui :)

    mitäs tuo hymy tekee "hui"n perässä? :)

    No jos näin pääsisi käymään, että vääriä asioita korostaisin, niin on hyvä, että on tämä netti välissä :)

    sinun onnesi!

    VastaaPoista
  6. mitäs tuo hymy tekee "hui"n perässä?

    Anteeksi, sinne tuli väärä merkki. Piti olla =8-o

    sinun onnesi!

    Tiedän, tiedän... siksi uskallankin joskus hieman (mutta ihan vähän vaan) kokeilla kepillä jäätä.

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!