1.4.2011

Personal Shopper

Harva asia on saanut minut viimeaikoina innostumaan, mutta täytyy sanoa, että hiljan aamu-tv:ssä näkemäni uusi "keksintö" näin teki. Aamu-TV:ssä oli haastateltavana naishenkilö, joka kertoi Suomeen rantautuneesta personal shopper -palvelusta. Olin heti vaikuttunut! Kaikki minut tuntevat voinevat todistaa, että rakastan shoppailua ja voisin viettää tuntikausia vaateliikkeissä katsellen, mallaten ja sovittaen ihanaisia vaatteita. Elämä vain on nykyisin niin hektistä ja tilanteet heittelevät minua asiasta ja paikasta toiseen, että ei meinaa ehtiä.

Työkin on alkanut häiritä rakasta harrastustani, joten ajattelin, että personal shopper -palvelu on kuin räätälöity minulle. Kerron kokemuksistani kohta, mutta sanon heti niille henkilöille siellä takarivissä, jotka hymähtelevät tälle loistavalle asialle, että kyllä miehetkin, jotka kulkevat omia polkujaan, voivat käyttää tätä palvelua.

Sovin tapaamisen personal shopper Aina-Helinän kanssa suosittuun ostoskeskukseen, jossa olisi taatusti valikoimaa ja vaihtoehtoja. Tapaamisen aluksi Aina-Helinä kartoitti ja määritteli tyyliäni, dimensioitani ja ulottuvuuksiani, jonka jälkeen olimme valmiita itse pääasiaan: vaatteiden shoppailuun!

Heti ensimmäisessä liikeessä olin kuin kotonani. Maailman merkkien, kuten Dolse & Keppana jne., keskellä tunsin oloni kotoisaksi; täällä on hyvä olla.

Liikkeessä personal shopper päätettiin irti ja itse sain vain olla rennosti sovituskopissa kun personal shopper toi juuri minun tyyliini sopivia asusteita sovitettavaksi. Kunpa tämä päivä ei koskaan päättyisi...

Kiertelimme monissa liikkeissä, ajan- ja todellisuudentaju hävisivät. Tästä huolimatta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin kävi myös shoppailuretkellemme. Paljon löydettiin laadukasta vaatetta ja uutta raikkautta tyyliini. Kyllä pätevä personal shopper on painonsa arvoinen kullassa, sen sain totisesti todeta, mutta ei kaduta. Varsinaiset hyödyt tulevat kertautumaan, kun nyt personal shopperilla on minun dimensiot ja tyyli mielessään, niin hänet voi lähettää yksin ostoksille ja yllättämään minut uusilla kuoseilla ja vaateihanuuksilla. Minulle jää vain maksajan rooli. Kätevää!

Seuraavassa kuvassa eräs löytömme, jolla erotun selvästi katukuvasta ja se ilmentää persoonaani ja tuo keväisen raikkaan tuulahduksen vaatekaappiini. Ainoastaan väriin emme olleet aivan 100% tyytyväisiä, sillä tasainen harmaa olisi soveltunut minulle paremmin - kuulemma - mutta liikkessä ei ollut aivan niin hyvät valikoimat, että juuri minulle sopivasta värimaailmasta olisi päästy valitsemaan. Kuosi ja leikkaukset olivat kuitenkin "just" minulle, joten päädyimme näihin. En voisi olla tyytyväisempi!


Olen itse lisännyt kokonaisuuteen aurinkolasit, koska kokonaispaketista tuli niin hottia, pelkään että viedään vallan käsistä, siksi on hyvä hiukan olla "incognito". Täytyy sanoa, että olen kovasti mielissäni tuloksesta ja tuli jotenkin rento ja vapautunut olo; varmuutta lisää.

Ainoa, joka tulevaa menestystä voisi rajoittaa, on rahan meno, mutta kyllä kunnon personal shopper palvelusta kannattaa maksaa!

Tässä kohden teillä lukijoilla on oiva mahdollisuus tukea meikäläistä ja mahdollistaa tämän hienon palvelun käyttö myös jatkossa. Halukkaat voivat tekstata sanaparin "APRIL FOOL" (toimii kaikilla operaattoreilla) ja 20 euroa laskutetaan diskreetisti seuraavassa laskussanne. Voitte tekstata niin monta kertaa kuin haluatte: Te päätätte. Tyyli on vapaa!

Ihan vinkkinä voisin sanoa, että esim. kohta alkaa Hullut Päivät Stockmannilla, joten jo sinne olisi kiva päästä hiukan hulluttelemaan personal shopperin kanssa.

Personal shopperin palveluihin nimittäin kuuluu mm. Shoppailukierros Helsingissä ja Vaatekaapin päivitys kauden vaatteilla. Kuullostaa ihanalta ja palan halusta päästä kokeilemaan.

10 kommenttia:

  1. HAHAHAHAHAHHAA !!

    Kiitos ! Tää tuli enemmän kuin tarpeeseen. :-D

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että löysit Aina-Helinän, joka on varmaan kultaakin kallimpi juuri sinulle! Näytät nyt TODELLA tyylikkäältä. Olisitkohan itse osannut valita noin oikein, vaikka en kykyjäsi epäilekään.

    VastaaPoista
  3. Kiitos justiina ja ole hyvä vaan :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kiitos Leena :)

    En varmasti olisi osannut valita näin nappiin ilman apuja. Itse olen yleensä ominnokkineni shoppaillessa päätynyt tuttuihin ja turvallisiin asuihin, merkkeihin ja väreihin. En ole uskaltanut räväyttää vaan aina on menty ns. varman päälle. Ihanaa, kun nyt saa vaihtelua ja näkemystä ulkopuolelta. Tulee ihan eri fiilis ja kaikkea... :)

    VastaaPoista
  5. Piti tsekata, olenko oikeassa blogissa ja onko lintumies tosiaan eksynyt Aina-Helinän höynäytettäväksi. Kerran vuodessa toki sekin sallitaan. Ja olisihan ostoskierroksella saattanut kamerallakin olla käyttöä. Itse bongasin menneellä viikolla sairaalan kirurgisen osaston potilashuoneesta talitintin, joka oli livahtanut raollaan olevasta ikkunasta sisään. Sitä ulos paimentaessani se vielä istahti vuoteiden väliselle verhotangolle tähystelemään. Joku selitti, että kahdeksannen kerroksen ikkunasta tipit käyvät tarkistelemassa, olisiko pullanmuruja pudonnut lattialle.

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kommentistasi Delilah :)

    Kyllä sinä ihan oikeassa blogissa olet :D
    Kerran vuodessa (vähintään) pitää hiukan räväyttää ja tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Kameralla olisi ollut kyllä käyttöä shoppailu reissulla, sen verran paljon erilaista ihanaa tuli nähtyä, mutta nyt tällä kertaa jäi kamera kotiin. Vasta kotona sitten, tuossa parvekkeella, tuon todella hyvin onnistunen omakuvan otin.

    Vaikka olen kuvien puolesta varmaan profiloitunut aika lailla lintumieheksi, en tietoisesti ole rajoittanut itseäni vain siihen. Haluaisin kuvata muutakin, monipuolisesti, mutta muita tilanteita tulee aika vähän. Myöskään ideoita ei ole kovinkaan usein hyvistä vaihtoehtoisista kuvauskohteista. Toki on mielessä itsellä joitakin ideoita, joita haluasin toteuttaa, mutta ne usein vaatisivat erilaista "rakentelua", lavastusta ja valmistelua. Tässä kohden tuppaa usein iskemään laiskuus päälle... :)
    Eikä kaikkea tarvittavaa rekvisiittaa ja välineistöä ole omasta takaa useinkaan, joten sekin hiukan rajoittaa.

    Tuo lintukokemuksesi kuulosti hauskalta. Vai käyvät linnut siellä päin vallan sisällä tarkistamassa josko olisi jotain sopivaa syötävää saatavilla :)
    Konstit on monet, linnuillakin :D

    VastaaPoista
  7. hieno ootd* ja hienosti lähti muotibloggailusi käyntiin! :) minäkin jouduin ihan välillä tarkistamaan, että onko tämä autenttisen näköinen hehkuttelu tosiaan sinun blogissasi.. onneksi oli tuo tunniste ja päivämäärä ja muutakin vinkkiä.

    aina-helinähän oli valinnut muotojasi hyvin imartelevan asun.. ei ole hän vaatekaupoilla helisemässä kuten me muut toisinaan. erityisesti pidin liejun värisistä city-jalkineista! ihan kuvauksellisen studionkin olet saanut kyhättyä - tai kenties päinvastoin raivattua.

    hulluilla päivillä tarvitset todellakin aina-helinää raivaamaan tietä vaatekasoille, taistelu materiasta on siellä kovaa ja voi järkyttää aloittelijan!

    *outfit of the day; muotiblogislangia, jossa jokainen muutamankin sanan käsite lyhennetään akronyymiksi (ks. dg, lv, ysl).

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia Tikka :)

    Koitin toki laittaa tekstiin jotain vinkkejä, jotta voisi päätellä mistä on kysymys. Bloggauksen tunnisteen vaihdoin vasta eilen tuoksi mikä se nyt on. On tässä postauksessa jotain ihan tottakin, niin kuin on usein hyvä olla. Tuollainen "Personal shopper" palvelu on nimittäin oikeasti olemassa. Voin laittaa linkkiä jos kiinnostaa ;)

    Tikka: "aina-helinähän oli valinnut muotojasi hyvin imartelevan asun.."

    Näin todellakin on. Tai voisi sanoa, että asu antaa tilaa monenlaisille muodoille :)
    Lisäksi asuvalinnassa on jotain perinteistä suomalaista, suomalisethan on tuulipuku -kansaa.

    "erityisesti pidin liejun värisistä city-jalkineista!"

    Kiva kuulla. Entä mitä sanot mallin asennosta?

    "ihan kuvauksellisen studionkin olet saanut kyhättyä - tai kenties päinvastoin raivattua"

    Raivattua on varmasti oikeampi sana. Paremman puutteessa menettelee ihan kohtuullisesti.

    "hulluilla päivillä tarvitset todellakin aina-helinää raivaamaan tietä vaatekasoille, taistelu materiasta on siellä kovaa ja voi järkyttää aloittelijan!"

    Epäilemättä ammattilaisapu olisi tarpeen. Ei ole aloittelijoille tuo...

    "*outfit of the day; muotiblogislangia, jossa jokainen muutamankin sanan käsite lyhennetään akronyymiksi (ks. dg, lv, ysl)."

    Minulla taitaakin olla vielä paljon opeteltavaa tuolla muodin saralla. Nuo muutamat listaaamasi akronyymit taidan arvata, mitä ne merkitsevät, mutta epäilemättä on paljon sellaista mitä ei tällainen aloittelija tiedä eikä arvaa.

    VastaaPoista
  9. jape: "Tuollainen "Personal shopper" palvelu on nimittäin oikeasti olemassa."

    tottahan toki! itse olen törmännyt esim tähän, tunnetun suomalaisen mallin nina's-liikkeen kautta tarjottavaan palveluun: http://www.ninas.fi/bulevardi13/?cat=8. varmaan näitä on jo monia suomessa.

    en tyrmää itse tuollaista palvelua suoralta kädeltä; siinä saattaa jopa säästää pitkässä juoksussa jos löytää shopperin avulla itselleen sopivia, kestäviä vaatteita. toisaalta myyjien pitäisi olla sitä varten paikalla kaupoissa, että tekevät ilmaiseksi tätä opastusta. usein vaan eivät tee, etenkään halvemmilla merkeillä.

    kiehtova on mielestäni myös suomeen rantautunut professional organizer -palvelu (kodin kaaoksen hallintaan); monelle se saattaisi olla tarpeellisempikin kuin puvustusapu.. ajauduin keskustelemaan aiheesta joku aika sitten erään consignment storen pitäjän kanssa (eräänlainen myyntikomissiokauppa). tulihan käsitettä kerrakseen!

    "asu antaa tilaa monenlaisille muodoille"

    todellakin, se suorastaan syö senttejä vyötäröltä!

    "Entä mitä sanot mallin asennosta?"

    hyvin chic poseeraus! unelmoiva, eteerinen katse. nappisuoritus.

    hulluilla päivillä olisi muuten jotain kameratarvikettakin, esim sigman (muistaakseni) macro.. tosin taisi olla vain canoniin ja nikoniin. ei siellä oikein vaatetta jaksa shoppailla kun sovitukseen on metrien jonot, tavarapuolelta sen sijaan kelpuuttaisin helpostikin esim iittalan ego-mukeja. ;)

    VastaaPoista
  10. Tikka: "varmaan näitä on jo monia suomessa."

    On varmaankin. Itse näin tämän omistajan, ja kyllä, Aamu-TV:ssä, reilu viikko sitten. Siitä sain idean tähän postaukseen.

    "en tyrmää itse tuollaista palvelua suoralta kädeltä"

    No ei kai tuota tyrmtä tarvitsekaan. En minäkään ole tuota suoralta kädeltä tyrmäämässä, mutta en voi kieltää huvittuneisuuttani, kun Aamu-TV:ssä tämän näin. Siksi ajattelin, että tämä sopisi pohjaksi tälle postukselle mainiosti. Minä en tiedä vaatetyylistä mitään, myönnetään, mutta koen, että on tärkeämpiäkin kuin "Vaatekaapin päivitys kauden vaatteilla - sinun ei tarvitse huolehtia vaatekaappisi päivityksestä" asioita. Pisteet annan joka tapauksessa yritteliäisyydestä. Siitä ei voi moittia.

    "toisaalta myyjien pitäisi olla sitä varten paikalla kaupoissa, että tekevät ilmaiseksi tätä opastusta."

    Totta. Silloin kun heitä tarvitsisi, ei heitä ole missään ja sitten kun haluaisisi katsella rauhassa, kenties ilman sen hetkistä ostoaikomusta, niin heitä on kyljessä kiinni.

    "kiehtova on mielestäni myös suomeen rantautunut professional organizer -palvelu (kodin kaaoksen hallintaan)"

    No tuo kuulostaa ihan hyvältä jututa. Voisi olla itsellänikin tuolle käyttöä...

    "hyvin chic poseeraus! unelmoiva, eteerinen katse. nappisuoritus."

    Heh heh hee... Itse pidän jotenkin jalkatyöskentelystä tuossa kuvassa :)

    "hulluilla päivillä olisi muuten jotain kameratarvikettakin,"

    Minulle tuli joku kataloogi kotiin, täytyykin selailla hiukan...

    "tavarapuolelta sen sijaan kelpuuttaisin helpostikin esim iittalan ego-mukeja. ;) "

    Jaaha, tuo onkin hyvä vinkki... :)
    En taidakaan tietää milliaisa nuo mukit ovat, eli pitää vilkaista jostain...

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!