17.2.2011

Punatulkku

Ohessa muutamia kuvia punatulkusta, jota tuntuu nykyisin aika harvoin tapaavan. Ainakaan minä en ole sitä kovinkaan usein nähnyt. En tiedä mistä johtuu punatulkun esiintymisen vähentyminen. Onko ne oikeasti vähentyneet tällä Suomessa, vai onko ne vain vaihtaneet reviiriään maan sisällä...?

No en tiedä, mutta mukava näitäkin on aina silloin tällöin nähdä. Kuvat on otettu kahtena eri viikonloppuna, mutta samassa paikassa, Viikissä. Kolme ensimmäistä kuvaa on harmillisesti varsin varjoisana päivänä kuvattu, joten ne jäi varsin hailakoiksi ja pimeiksi. Neljäs kuva on kuvattu aurinkoisena päivänä. Siinä kävi sen verran tuuria, että punatulkku hetkeksi sattui istahtamaan oksalle, johon auringon valo pääsi paistamaan. Heti tuli kaikin puolin parempi kuva sävyiltään jne. kun vertaa nuohon kolmeen ensimmäiseen kuvaan, jotka on kuvattu pilvisenä päivänä ja varjossa...





 

10 kommenttia:

  1. Hienon heleät värit viimeisessä kuvassa. Tykkään ensimmäisen kuvan kuvakulmasta eniten, vaikka pilvinen päivä siinä olikin, Kuvassa linnulla on hauskasti paksut posket, pään muoto on niin erilainen edestä kuin sivusta ja yleensä näkee vain noita sivukuvia.

    Tuo mainitsemasi vähentyminen (jos tarkoitat nyt kuluvaa talviaikaa) voi johtua ehkä vain siitä, että punatulkkuhan on voimakkaasti vaeltava lintu, oikeastaan jopa ihan muuttolintu, vaikka sitä ei aina sellaiseksi mielläkään. Helposti joulukorttien pohjalta on mielikuva punatulkusta vakaana talvehtivana paikkalintuna, mutta kyllä aika suuri osa linnuista lähtee syksyisin vaeltamaan etelämmäksi. Nuo etelämmäksi vaeltaneet linnut palaavat tässä kohtapuoliin helmi-maaliskuussa, mutta tulevat kovin vaivihkaa ja huomaamattomasti niin että ei niitä silloinkaan välttämättä kauheasti huomaa. Sitten kesäksi ne taas hukkuvat ihan piiloon pesimään ja ovat niin hiljaisia että harvoin lintua kesäisin edes ollenkaan näkee. Punatulkkuja näkyykin varmimmin ja eniten juuri syksyisin, silloin ovat liikekannalla kun on marjoja puissa ja vaellus alkanut.
    Näiden elintapojen vuoksi punatulkusta onkin usein vaikea oikein saada otetta, että kuinka yleinen tai harvalukuinen se oikein on.

    VastaaPoista
  2. tuossa samassa puskassa oli muuten ruokailemassa yksi peippokin. hieraisin ensin silmiäni, että mitä peippo tekee talvella suomessa (..puoli kuuta peipposesta..!), mutta netin mukaan osa peipoistakin talvehtii suomessa.

    hassu naulapää tuo punatulkku ekassa kuvassa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Uuvana :)

    Viimeisessä kuvassa on selkeästi parhaat värit, mutta ekassa kuvassa on aika pönäkkä asento ja kuvakulma. Itseäni hämää puntulkun musta pää ja se, että ei oikein saa sen silmistä selvää. Pää jää jotenkin "tyhjäksi" :)
    Toiseksi alin olisi asennoltaan hyvä, mutta kun on kuva otettu varjossa, niin ei saa siitäkään kuvasta kunnolla päästä, silmistä ja piirteistä selvää.

    Kiitos melko tyhjentävästä punatulkun käyttäytymisen taustoittamisesta :)
    En muuten muista koskaan nähneeni punatulkkua kesällä. Ja nutkin harvakseltaan talvisin. Kenties ne ovat juurikin tuolla mainitsemallasi vaelluksella silloin kun niitä koitan löytää...

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tikka :)

    Olen tänä talvena huomannut (muuallakin) peippoja. En mitenkään runsaasti, mutta on niitä ollut useita, eri paikoissa. Ilmeisesti osa jää tosiaan tänne koittamaan onneaan, mikä oli minulle yllätys. Toivottavasti nyt löytävät ruokaa, siis kaikki linnut, kun on kovat pakkaset...

    Punatulkku on aika ilmeikäs. Sitä seuraisi pitempäänkin, kun vain valo olisi hiukan parempi. Siitä saisi varmasti hauskoja kuvia eri asennoista :)

    VastaaPoista
  5. Vähenemisen olen huomannut minäkin.
    Verrattuna siihen omaan lapsuuteen, jolloin punatulkkuja näkyi lintulaudalla useita ja joka päivä, ne ovat kadonneet kokonaan.

    VastaaPoista
  6. Aivan, JP, näin se on. Ajattelinkin, että en varmaa ole yksin tämän punatulkku -havaintoni kanssa. Vaikka en about 3 vuotta sitten alkanutta valokuvausharrastusta ennen juurikaan aktiivisesti lintuja tarkkailut, on melko helppoa sanoa "vamuudella" että ennen punatulkkuja oli yleensä enemmän nähtävissä. Saa nähdä miten tilanne ja havainnot tästä eteen päin kehittyvät...

    VastaaPoista
  7. Alimmaisesa kuvassa punatulkku on valinnut vartiopaikkansa koristeelliselta koivunoksalta, joka muodostaa kuvalle kauniin taustan hentoine silmuoksineen. Taivaan pehmeä sini lisää kuvaan herkkyyttä. Toiseksi alin kuva on myös kaunis ja tunnelmallinen. Molemmissa lintu on hyvin edukseen.
    Punatulkut ovat kauniita lintuja, joita lapsuudessa pääsi ihailemaan lintulaudalla talviaikaan. Nykyään kaupunkilaisena ei lintulautoja pääse seuraamaan, niinpä ei näe punatulkkujakaan kuin joskus vahingossa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos mukavasta kommentistasi Delilah :)

    Mainintasi punatulkuna vartiopaikasta osuu varsin hyvin kohdilleen. Nimittäin voidaan ajatella että punatulkku todella on vartiopaikalla tarkkailemassa, että linnut saavat aterioida suuremmitta häiriöittä. Muutama metri tuossa punatulkun alapuolella on nimittäin lintujen ruokintapaikka :)

    Kyllähän taivaan sini on ilman muuta kauniimpi kaikin puolin aurinkoisena päivänä. Kaikki väritkin toistuvat rikkaampina tuolloin. Pilvinen sää latistaa värit ja kuvistakin tulee vaatimattomampia.

    PS. Vastasin eilen "Kevättä odotellessa..." -postauksen komenttiisi. Huomasin vasta eilen tuon kommenttisi, aika paljon "myöhässä". Ajattelin, että pistän tähän nyt maininnan, että nyt olen kommentoinut :)

    VastaaPoista
  9. Täälläkin oli alkutalvesta paljonkin punatulkkuja, mutta nyt ei ole enää näkynyt aikoihin. Kiva kun laitoit kuvia, ettei ihan unohda, miltä näyttävät...

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommentistasi Irma :)

    Omilla liikkumispaikoillani näitä punatulkkuja näkee todella harvakseltaan, ainakin siltä tuntuu, joten hyvä on saada ainakin itselleen muutama kuva muistinvirkistykseksi silloin tällöin. Punatulkkuhan on komea lintu ja on harmi, kun niitä näkee niin harvoin nykyään.

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!