23.11.2009

Tilhiä sittenkin

Luulin jo, että pihapiirini pihlajiin ei tämä vuonna ilmesty tilhiä. Puut olikin jo aikalailla kaluttu räkättirastaiden toimesta, mutta oli niissä vielä jonkin verran marjoja. Yllätykseni oli suuri, kun lauantaina kaupasta tullessani näin parikymmentä tilheä pihlajissa. Kävin nopeasti hakemassa kameran kotoani ja palasin pihlajien luokse kuvaamaan. Tuloksena on mm. oheiset kuvat.


400 mm (35 mm->600 mm), f/5.6, 1/160 sek., ISO1600
 
400 mm (35 mm->600 mm), f/5.6, 1/125 sek., ISO800
 
400 mm (35 mm->600 mm), f/5.6, 1/125 sek., ISO800
 
400 mm (35 mm->600 mm), f/5.6, 1/160 sek., ISO800

Kuvien tausta ei kaikkein nätein ole, mutta eipä sille oikein mitään voi. Lisäksi oli pimeä päivä: Vaikka kello oli kuvien ottohetkellä noin 11:45 oli taivas tasaisen harmaan maton peittämä. Suljinnopeudet jäikin näissä kuvissa liian hitaiksi, mutta ihan kohtuullisesti onnistuivat, vaikka eivät aivan parhaasta päästä terävyyden puolesta ole.

EDIT: Lisätty kuvien speksit kuvien alle.

12 kommenttia:

  1. joko nämä on kuvattu uudella kameralla? entä millä milleillä; ehkei kuitenkaan uudella laajakulmalinssillä? nämähän ovat nättejä kuin sika pienenä - eikä voi epäteräväksikään haukkua kun esim noita pihlajanmarjoja katsoo.. vertaa vaikka tähän, ilmeisesti paljon valoisammalla otettuun vanhaan kuvasarjaasi. huomaa etenkin ero rakeisuudessa!

    VastaaPoista
  2. Tikka: "joko nämä on kuvattu uudella kameralla?"

    On kuvattu.

    Tikka: "entä millä milleillä; ehkei kuitenkaan uudella laajakulmalinssillä? "

    Ei sentään uudella laajakulmalla, olisivat jääneet aikalailla pienemmiksi sillä :)

    Lisäsin tuonne kuvien alle speksit. Nämä on kuvattu täydellä zoomilla sillä Sigma 120-400 mm objektiivillani. Lisäksi kuvia on rajattu jonkin verran.

    Tikka: "nämähän ovat nättejä kuin sika pienenä - eikä voi epäteräväksikään haukkua kun esim noita pihlajanmarjoja katsoo.."

    No minulla on hiukan totuttelemista asetuksissa vielä. Nämä on kuvattu sarjakuvauksella ja että tarkennusalue on ollut "laaja" valikoima pisteitä, normaalin keskipistetarkennuksen sijaan, joka on minulla yleensä vakio. Siinä tietää ainakin miskä kohta tarkentuu.

    Kun katsoo esim. ylintä kuvaa, niin ihan kuin tarkennus olisi vasemmalla ylhäälä olevassa linnussa...tai sitten silmäni vain harittaa :)
    Lisäksi on liike-epäterävyyttä toka ylimmässä kuvassa, missä tilhi vettä marjaa juuri huiviin. Noilla milleilla (400 mm) ja suljinnopeudella (1/125 sek.) ei ole ihme jos tulee hiukan liike-epäterävyyttä. On kuitenkin huomattava, että kuvissa on nyt minulle poikkeuksellisia ISO arvoja (800 ja 1600), eikä kuvat näytä nyt pahoilta kohinan suhteen. Käytin Auto ISOa (200 - 800) suurimassa osassa kuvia. Mutta osaan kokeilin tuota ISO1600 myös. Ei hullumpaa, kun vertaa vanhaan A300 kameraani, jossa ISO400 oli nippanappa käyttökelpoinen, ISO800 jo selvästi huono.

    Tikka: "vertaa vaikka tähän, ilmeisesti paljon valoisammalla otettuun vanhaan kuvasarjaasi. huomaa etenkin ero rakeisuudessa!"

    Totta, kyllähän näissä selvä ero on mm. juuri tuossa rakeisuudessa. Kenties eroa tulee juuri kennossa. Nuo viime vuotiset kuvat on otettu lokakuun 15. klo 8:30 aikoihin aamulla. Objektiivina oli tuolloin Tamron 18-250 mm -objektiivi ja täydellä zoomilla. ISO oli 200.

    VastaaPoista
  3. Hyvin on kohinat kurissa, olisiko ISO 3200 ollut vielä siedettävää?
    Testejä katsellessani, olen huomannut parempien kroppikameroiden ISO 3200 olevan samanlaatuinen kuin minun Olyn ISO 1600.
    Täyskennoisissa vielä ISO 6400 on parempi kuin tuo Olyn ISO 1600.

    Olyn kuvaa pelastaa ainoastaan osittain se, että suurin osa kohinasta on luminanssikohinaa, joka on helpompi saada kuvasta pois kuin värikohina.

    Uudessa Olympus E 620-kamerassa on hiukan parempi kenno, mutta ero ei ole iso.

    Muuten, kannatta kuvata korkeilla herkkyyksillä sinne valotusvaran yläreunaan, eli jos on "vilkku" päällä näytössä, eli näyttää puhkipalaneet kohdat, niin kuvaa niin että alkaa jossain vilkkua.
    Siitä hiukan takaisin ja tummentaa kuvaa kuvankäsittelyssä, jää kohinat paremmin piiloon.

    VastaaPoista
  4. jape: "Ei hullumpaa, kun vertaa vanhaan A300 kameraani, jossa ISO400 oli nippanappa käyttökelpoinen, ISO800 jo selvästi huono."

    AIVAN, kadehdittavan hyvää jälkeä! (itse olen katsellut nyt useinkin puiston puihin tilhien toivossa, turhaan.)
    hienoa että hankit uuden rungon, niin ei tarvitse jatkossa harmitella kuvein rakeisuutta. eli tästä lähin kuvien laatu sen kun paranee! :)

    kiitos speksien lisäämisestä.

    VastaaPoista
  5. jp, kirjoitit kiinnostavia kohinasta. :) osaisitko kertoa jotain noista eri kohinoista; miten esim luminanssikohina syntyy (suhteessa värikohinaan) ja miten sitä poistetaan jälkikäsittelyssä? hyvä vinkki myös tuo kuvien ylivalottaminen kohinan kannalta!
    luulen muuten että aliarvioin valon määrän ulkona ja yliarvioin sisällä: monet sisäkuvani (ilman salamaa) ovat aivan kelvottomia, mutta ulkokuvat kestäisivät varmaan korkeampiakin herkkyyksiä (käytän harvoin yli iso-800).

    VastaaPoista
  6. Oli kuvissa tipu jos toinenkin.

    VastaaPoista
  7. JP: "Hyvin on kohinat kurissa, olisiko ISO 3200 ollut vielä siedettävää?
    Testejä katsellessani, olen huomannut parempien kroppikameroiden ISO 3200 olevan samanlaatuinen kuin minun Olyn ISO 1600."

    Jaa-a, enpä tullut kokeilleeksi. Täytyy kokeilla ihan mielenkiinnosta tässä jossain vaiheessa.

    Itseasiassa minulla on ollut jo jonkin aikaa muhimassa ja työnalla toinen blogi, jossa voisi käsitellä mm. valokuvausasioita esim. testausnäkökulmasta ja myös muitakin asioita, eli voisi ainakin osittain olle himean tekstipainotteisempikin, eikä aina välttämättä valoukuvaukseen liittyvä...
    Mutta tällaiset ISO testit ja vertailut olisivat hyvää matskua tuohon toiseen blogiin, kun vain saan sen aikaiseksi. Blogin runko on jo valmiina (ainakin melkein), mutta piilossa vielä toistaiseksi. Pistän linkin profiiliini ja/tai tähän tämä blogin sivupalkkiin.

    JP: "Muuten, kannatta kuvata korkeilla herkkyyksillä sinne valotusvaran yläreunaan, eli jos on "vilkku" päällä näytössä, eli näyttää puhkipalaneet kohdat, niin kuvaa niin että alkaa jossain vilkkua.
    Siitä hiukan takaisin ja tummentaa kuvaa kuvankäsittelyssä, jää kohinat paremmin piiloon."

    Kiitos vinkistä. Täytyy kokeilla tätäkin jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
  8. Tikka: "AIVAN, kadehdittavan hyvää jälkeä!"

    No äläs nyt, tulee liikaa kehua, kun olen amatööri vielä :D
    Kyllä tässä taitaa oikeasti olla vielä paljon parantamisen varaa monessakin suhteessa :)

    Tikka: "(itse olen katsellut nyt useinkin puiston puihin tilhien toivossa, turhaan.)"

    Nämä "minun" tilhet on erikoistuneet vain talon toisen sivustan pihlajoihin. Siellä on pari suurta koivua, jonka latvaan ne lentävät huilimaan popsittuaan neljä...viisi pihlajan marjaa. Hetken huilittuaan ne "hyökkää" puusta liidolla takaisin pihlajiin, kuin kuulumattomasta yhteisestä käskystä.
    Talon toisen sivustan pihlajat pullottaa edelleen marjoja, lähes koskemattomina. Tilhet ei niihin tule. Siellä ei ole puita, mihin tilhet pääsisivät huilimaan ja tarkkailemaan tilannetta.
    Samoin talojen keskellä olevalla piha-alueella on pihlajat koskemattomia. Olisiko niin, että niille tilhille pitää olla jotain turvapaikkoja josta ne voi tarkkailla ja jossa ne voi huilia aina hetken...?
    Ne tosiaan tekee sellsisia pyrähdyksiä puihin. On minuutin pihlajassa ja siten lentää toiseen, korkeaan puuhun noin 10 minuutin huilitauolle ja taas tulee takaisin pihlajaan. Tällaista käytöstä olen tilhillä havainnut. En minäkään ole tihiä bongannut muualla kuin noissa pihapihlajissa.

    Tikka: "hienoa että hankit uuden rungon, niin ei tarvitse jatkossa harmitella kuvein rakeisuutta. eli tästä lähin kuvien laatu sen kun paranee! :)"

    No varmaan vielä tulee eteen vaikeita kuvausolosuhteita, jossa kameran ja kuvaajan rajat voi tulla vastaan, mutta paremmat edellytykset hyville kuville on kyllä nyt olemassa. Toivottavasti tosiaan laatu paranee tai edes vakiintuu tasaisemmaksi, ettei olisi niin heittelevää kun tähän asti. Toki kuvaaja voi aina munata vieläkin :)

    VastaaPoista
  9. Roosa: "Oli kuvissa tipu jos toinenkin."

    Juu, näin voi turvallisesti sanoa :)

    VastaaPoista
  10. Nyt kohinoiden laadusta puhuttaessa mennään alueelle josta minulla on enempi luuloja kuin tietoa.

    Olen käsittänyt eron kohinoissa tulevan kennosta.
    Mitä isommat (fyysisesti) pikselit kennolla, sitä vähemmän kohinaa, mikäli kennot ovat muuten samaa tekniikkaa.

    Olympuksen kenno on 18.00 x 13.50 mm, (2.43 cm²).

    Canonin 40D:n kenno on 22.2 x 14.8 mm (3.28 cm²).

    Sonyn A700 on 23.5 x 15.6 mm (3.66 cm²)

    Täyskenno taaas on 35.9 x 24 mm (8.61 cm²)

    Nyt kennotyypistä, valmistajasta ja kameran softasta johtuen kohinoissa on eroja, ja puhdas luminanssikohina on helpompi poistaa kuin ns. värikohina.

    Luminassikohina on valkoista/harmaata kohinaa, ja värikohina nimensä mukaan erivärisiksi muuttuneita pikseleita.

    Kennon toiminta herkkyyttä säädettäessä perustuu jännitteen nostoon, ja signaalin vahvistukseen ohjelmallisesti.

    Suurenpi jännite nostaa kennon lämpötilaa ja saa aikaan kohinaa, jonka signaalin vahvistaminen sitten nostaa esiin.

    Tähän vahvistukseen on eri valmistajilla erilaisia kameran sisäisiä softia (firmware), ja kennotyypit taas kestää jännitettä eri tavalla, esim. CCD-kenno kestää sitä huonosti.

    Olen käsittänyt että CMOS-kenno kohisee periaatteessa vielä enempi, mutta CMOS-kennon yhteyteen on "helppo" rakentaa ohjelmallinen kohinanpoisto suoraan kennoon. Tällöin singaalia ei tavitse siirtää kennolta minnekään ennen vahvistusta, ja saadaan signaalin vahvistimelle suoraan puhtaampaa informaatiota.

    Tällöin vahvistetaan puhtaampaa informaatiota kuin CCD-kennon tuottama, joka siirretään raakadatana vahvistimelle, ja vasta sitten poistetaan kohinaa, joka siis myös vahvistettiin.


    Tässä noin karkeasti oma käsitykseni, joka ei välttämättä ole oikea.

    Sony ja Nikon käyttävät samaa kennoa, mutta Nikon on hiukan edellä tuossa signaalin käsittelyssä, ja siksi saa testeissä hiukan paremmat tulokset samalla kennolla.

    MInä aikoinani vertailin kohinanpoistoa täällä.

    VastaaPoista
  11. kiitos, jp, seikkaperäisestä kohinoiden kuvauksesta! luminanssikohina (liekö sama mitä jotkut kutsuvat lumikohinaksi..) on siis sitä "puuroa", joka ei kuitenkaan vääristä kuvan värejä. usein kun sitä ja värikohinaa yrittää poistaa, joko kuvasta lähtee kohinan mukana värit (siis myös halutut, kohteeseen kuuluvat sävyt) tai sitten puuro lähtee mutta kuva jää riemunkirjavaksi (värikohina!). sitä ei kieltämättä pikseli kerrallaan oikein jaksa korjailla.. :)

    jaaha, tässä vaan kommentoin vaikka pitäisi kohta lähteä blogin isännän kanssa kaljoille. (se kuitenkin tarkistaa mihin aikaan on kommentti tullut..) ;)

    VastaaPoista
  12. tikka: "jaaha, tässä vaan kommentoin vaikka pitäisi kohta lähteä blogin isännän kanssa kaljoille. (se kuitenkin tarkistaa mihin aikaan on kommentti tullut..) ;)"

    Vai täällä se viivytteli... :)
    Ja toki tarkistan silmä kovana kaikki, nyt kun olen toipumaan päin jo :D

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!