11.11.2009

Pieni HDR tutoriaali

Seuraavassa on pieni HDR tutoriaali, jonka tekemistä olen pohtinut jo jonkin aikaa. Alkuperäisen idean aiheesta, josta kiitokset hänelle, antoi Tikka, kun aikanaan tuskailin mistä keksisin postattavaa...

Jos joku ei halua katsoa tutoriaalia läpi, tai se ei muuten kiinnosta, niin valmiit HDR-kuvat on tuolla ihan lopussa :)

Tarkoitus on siis kuvata lyhyesti, eikä mitenkään kaiken kattavasti, HDR-kuvien luontiprosessia, johon olen itse tottunut. Muitakin tapoja on ja ne voivat hyvinkin olla parempia. Kuvaan vain työtapaa, johon olen itse tottunut. Tämä opas ei käy ihan kaikkia vaiheita läpi, ainakaan yksityiskohtaisesti kuvakaappausten muodossa. Oletuksena on, että lukijat osaavat kuvankäsittelyn perusteet. Tässä oppaassa ns. HDR-ohjelmana käytetään Photomatix Pro 3.2 -ohjelmaa (ohjelman kotisivut) ja kuvankäsittelyssä Paint Shop Pro X2 -ohjelmaa (PSP). Muitakin vastaavan kaltaisia ohjelmia on.

HDR-kuvat luodaan yleenä kolmesta tai useammasta eri valotusajoilla kuvatuista kuvista, jotka on kuvattu siis samasta kohteesta "samoilta jaloilta". Yleensä käytetään apuna siis jalustaa tai vastaavaa. Kuvien valouserona pidetään nyrkkisääntönä ±2EV:n eli aukon valotuseroja. Kuvat kuvataan siis yleensä -2EV...0EV...+2EV:n välein. 0EV on ns. oikea valotus kohteesta. Itse olen kokenut, että  ±2EV:tä on usein "liikaa", joten käytän itse varsin usein ±1.7EV:n valotuseroja. Niin seuraavissakin kuvissa. Kuvat on kuvattu ehkä hiukan liian pimeässä, mutta ei haitanne tässä tutoriaalissa.

---- (tämä osa lisätty 15.11.2009)
Kamerani Sony a300:n kennon laatu ei ole paras mahdollinen, eikä se oikein "pidä" (tai minä en pidä oikeammin) pimeässä kuvattaessa suurista herkkyysasetuksista, koska kohina lisääntyy selvästi. Yleensä kuvaan ISO100 herkkyydellä, mutta nyt oli jo "liian" pimeää, joten jouduin käyttämään ISO200 herkkyyttä saadakseni järkevät valotusajat. Kamerani maksimivalotusaika on näet 30 sek., jollei "bulb"-asetusta oteta huomioon, ja kuten tuossa hieman alempana olevasta kuvasta näkee on siinä jo 15 sek. valotus. Jos herkkyys olisi ollut ISO100, olisi valotusaika ollut jo lähellä, tai ylikin, 30 sekunnin maksimin. Lisäksi minusta itsestäni on sopivaa, jos maksimi valotusaika on noin 15 sek. HDR-kuvan "ylivalotuskuvassa", pimeällä kuvatessa. Tämä on vain oma mieltymys ja tottumiskysymys.
Yleensä maisemakuvissa suositaan hieman pienempää aukkoa (suurempi f-luku), jotta saadaan syvyysterävyyttä, mutta näissä näin pimeässä otettavissa HDR-kuvissa käytän käytettävissä olevaa maksimiaukkoa juurikin tuon minulle sopivan valotusajan saamiseksi. Hieman valoisemmalla olisin voinut käyttää,  ja olen käyttänytkin, pienempää aukkoa.


Kamerassani on kyllä valotuksen haarukointi "Auto Exposure Bracketing" (AEB), mutta se valitettavasti on rajoittunut -0,3EV...0EV...+0,3EV tai -0,7EV...0EV...+0,7EV haarukointeihin, ei siis edes kokonaista aukkoa, joten sitä ei voi käyttää HDR kuviin. Tarvittaisiin siis -2EV...0EV...+2EV (tai lähes tämä) eli noin 4 aukon haarukointi. Tästä syystä käytän HDR kuvia ottaessani manuaaliasetuksia. Asetan aukon ja säädän ajan katsoen kameran valotusmittarin EV-lukuja. Otan siis kuvan kerrallaan ja säädän ajan jokaisen kuvan jälkeen uuteen EV-lukuun. Voisin käyttää kaukolaukaisinta, ja se olisikin hyödyllinen jos kamerassani olisi riittävän laaja AEB, mutta nyt käytän yleensä kameran 2 sekunnin viiveajastusta, jotta kuvaan ei tule laukaisijan painamisesta tärähdystä. Kuvaan myöskin, luonnollisesti, jalustaa hyväksikäyttäen. Valkotasapaino on minulla Auto-asennossa ja käytän valotuksen mittaukseen keskustapainotusta (ei piste siis) johon yleensä osuu ne valoisimmat alueet. Olen joskus kuvannut pimeässä myös kokokuva-alan valoisuuden huomiovaa matriisimittausta käyttäen, mutta valotusajat menee ihan erilaisiksi (lyhyemmiksi) ja kuvista tulee minusta huonompia.


Tarkennuksessa käytän pistetarkennusta objektiivin keskeltä. Yllättäen en ole huomannut hyödyntää, tarkennettuani ekan kuvan, siirtymistä manuaalitarkennukseen, mikä olisi loogista, vaan olen tarkentanut kameran tarkennusautomatiikalla jokaisen kuvan erikseen. Olisi tosiaan ollut järkevää käyttää automaattitarkennusta ekaan kuvaan ja sitten vaihtaa manuaalitarkennukseen, eikä koskea siihen kuitenkaan. Tähän asti kamera on pääasiassa tarkentanut aina oikein eri HDR-valotusten ottojen yhteydessä, mutta muistelen, että joskus on alkanut tarkennus sahaamaan. Tämäkin olisi vältetty kun olisi vaihtanut manuaalille ekan kuvan oton jälkeen. Kuvaan usein HDR-kuvat ns. vyötärötasolta, joten tarkennuksen jne. asiat katson yleensä kameran live view -näytöltä, en optiselta etsimeltä.
---- (lisäys päättyy)


Seuraavassa siis lähtökuvat, jotka on kuvattu syyskuun loppupuolella klo 20:30 aikoihin, ja joista HDR kuvaa lähdettiin rakentamaan. Kuvat on otettu SONY a300 -kameralla RAW-muotoon ja konvertoitu 8-bittiseksi TIFFiksi Sonyn Image Data Converter (IDC) -ohjelmalla. Tiedän, että jotkin "HDR tosiharrastajat" :) tekee 16-bittisiä TIFFejä, mutta minusta ne tekevät vain turhan isoja tiedostoja. Itse olen tyytynyt siis 8-bittisiin.





 -1.7EV, aukko f/4.5, 35 mm, 1 sek., ISO200



0EV, aukko f/4.5, 35 mm, 4 sek., ISO200



 +1.7EV, aukko f/4.5, 35 mm, 15 sek., ISO200



Seuraavaksi yllä olevat kuvat ladataan Photomatix -ohjelmaan. Painetaan "Generate HDR image" -nappia, jolloin ohjelma kysyy mitä kuvat otetaan mukaan (kts. kuva alla).



 


Seuraavaksi annetaan ohjelmalle ohjeita, kuinka kuvat tulisi kohdistaa keskenään ja käytetäänkö kromaatisen aberraation ja kohinan poistoa (itse en näitä yleensä käytä tässä vaiheessa). Muut käyttämäni asetukset näkee alla olevasta kuvasta.
 


Tuloksena on alla olevan kuvan "raaka" HDR-kuva, joka ei vielä näytä oikein miltään, vaan sille pitää antaa tonemapping-käsittely, jolla kuvan sävyt saadaan silmällä ja monitoreilla katseltavaan muotoon. Painetaan Tone Mapping-nappia.

 

Kuvaan vaikuttavat säädöt on vasemmalla palkissa. Kokeile eri säätöjen vaikutusta ja kun olet tyytyväinen niin luo HDR-kuva. Voit katsoa alla olevasta kuvasta millaiset säädöt minä tein kuvalle ennen kuin painoin Process-nappia, jolloin "tonemapattu" HDR-kuva luodaan.

 

Tuloksena on "valmis" HDR-kuva. No ei se oikeasti ole vielä loppuun asti käsitelty, vaan käsittelyä jatketaan kuvankäsittelyohjelmassa. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa on aika paljon yksittäisiä punaisia, vihreitä ja sinisiä väripikseleitä, jotka häiritsee ja ne on poistettava kuvankäsittelyssä. Se miksi niitä tulee, johtunee kamerani kennosta ja pitkistä valotusajoista.


 

Kuvankäsittelyssä (PSP) teen siis vielä jonkin verran käsittelyä kuvalle. Se mitä kuvalle tehdään riippuu kunkin mieltymyksistä. Itse aloitin HDR-kuvan kohinanpoistolla, jonka jälkeen rajasin kuvan. Päädyin panoraamamaiseen rajaukseen. Rajauksen jälkeen poistin kloonaustyökalulla yksittäiset punaiset, vihreät ja siniset pikselit. Sitten muutin kuvan blogikokoon ja terävöin (Unsharp Mask). Tulos on alla:

 


"Liian" pimeässä ulkona kuvatuissa HDR-lähtökuvissa tuppaa taivaaseen tulemaan minua häiritsevää väriharsoa, olen huomannut. Siksi tein vielä toisen hieman tummemman version HDR-kuvasta, joka on tässä alla:



Kumpi on parempi, se on kai maku asia. Nämä ei nyt kaikkein parhaimmat HDR-kuvani olleet, mutta täyttivät tämän pienen tutoriaalin tarpeet. Muita tekemiäni (ja parempia mielestäni) HDR-kuvia voit löytää vaikka tuosta oikean sivupalkin "Tunnisteet" -kohdan alta löytyvää HDR -merkintää painamalla.

EDIT (15.11.2009): Nimimerkki Tikka esitti hyviä kysymyksiä kommenttilootassa, ja huomaan että osa vastauksista niihin kuuluu selvästi tänne tekstin joukkoon, joten lisään tekstiä mm. kuvausasetusten ja itse kuvien ottotapahtuman selostuksella. Lisään tekstiä lähinnä tuonne ensimmäisen kuvan yläpuolelle.



11 kommenttia:

  1. kiitos paljon postauksesta, jape! tätä onkin odotettu. :) tulen palaamaan tähän varmasti vielä useasti yrittäessäni hdr-kuvausta. nythän alkaa olla tarkoitukseen sopivan pimeääkin.

    kuvat olivat havainnollisia ja nyt tosiaan näin miten "pimeistä" raakakuvista pystyt luomaan kauniin valoisia hdr-kuvia. se piti vielä kysyä, että et ole siis lisännyt valoisuutta hdr-kuviisi (aiempiinkaan) jälkeenpäin psp:ssa? lisäksi tekstistäsi jäi nähdäkseni uupumaan yksi ainakin minua kiinnostava seikka: tarkennus.
    eli käytätkö a) autoa -> lukitus, b) manua, c) tarkennusta äärettömään, vai miten tuo oikein onnistuu? hämmästyttävintä kuvissasi on, että tarkennus on usein hyvin kaukana, nytkin järven toisella puolella! itse en saa noin säkkipimeässä kameraa tarkentamaan mihinkään (autofokus), salaman käyttö tarkennuksen apuvalona ei tietenkään riitä kuin parin metrin säteellä, näkö ei riitä etsimen läpi tarkentamiseen (manu).. jäljelle jäisi ehkä kameran näytön kautta tarkentaminen (siis manu), jos nyt näytöllä näkyy muuta kuin mustaa.

    vielä pari muuta kysymystä: käytätkö kakea/viivelaukaisua, minkä iso-arvon valitset, käytätkö aeb-toimintoa, teetkö kamerassa mitään wb-säätöjä? entä miten olet päätynyt valitsemaasi aukkoon? eli tulihan tässä kuitenkin hiukan lisäkysymyksiä. koeta kestää. :)

    ja vielä hiukan tuosta aeb:sta; se voi näemmä olla hyvä tai huono menetelmä hdr-kuvaukseen, aivan kameramallista riippuen. otin vapauden vertailla hiukan meidän kahden kameroita (+samojen merkkien parhaimmistoa..) tuossa suhteessa. vertailu löytyy blogistani.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tikka kommentistasi ja erityisesti kysymyksistäsi. On mukava vastata kun on selkeitä kysymyksiä, eli vastaan oikein mielelläni. :)

    Valitettavasti en vain ehdi vastata nyt, kun olen juuri lähdössä mökille viikonlopun viettoon, mutta palaan asiaan heti huomenna illalla, kun olen tullut takaisin.

    Kaikin mokomin, jos keksit (tai muut keksii) lisäkysymyksiä, niin esitä niitä lisää vain :)

    Jo nyt esittämistäsi kysymyksitä huomaan, että selostukseni jäi puutteelliseksi. Olisi pitänyt kenties jakaa tämä pieni HDR opas kahtia ja postata kahtena, hieman laajempana postauksena.
    Toisaalta huomaan, että otin kuitenkin liikaa asioita itsestään selvyytenä, ja jätin ne selostuksesta pois. Osan suorastaan unohdin, täytyy myöntää.

    Palaan asiaan huomenna.

    Viikonloppuja! :)

    VastaaPoista
  3. Opettavainen tarina, pitäisi itsekin kokeilla joskus uusiksi.

    Nyt on ollut kuvaamisessa jo kuukauden verran ihan hiljaista.
    Pitäisi vain nöytää inspis lähteä liikkeelle.

    VastaaPoista
  4. Lisäsin, Tikka, tuonne varsinaiseen bloggaukseen tekstiä, josta toivon sinun löytävän suurimpaan osaan kysymyksistäsi vastauksen. Vastaan tässä vielä joihinkin kommenttisi kysymyksiin, mutta jos minulta jäi jotain vastaamatta tai jos on herännyt uusia kysymyksiä, niin kysy vaan.

    Tikka: "se piti vielä kysyä, että et ole siis lisännyt valoisuutta hdr-kuviisi (aiempiinkaan) jälkeenpäin psp:ssa?"

    En. Valoisuuden (esim. brightness) lisäys HDR -käsittelyn jälkeen PSP:ssä, ilta / yökuvissa, tuntuu tuovan kohinaa esiin.

    Valoisuutta voi kylläkin säätää siinä HDR-ohjelmassa ja siinä sitä säädän. Siihen on useampikin "vipu". Jos katsot suurempana kuvakaappausta (neljäs kuva alhaalta päin), niin valoisuuteen vaikuttaa mm. seuraavat säädöt:

    - Luminosity
    - Microcontrast
    - Smoothing (Light Mode)
    - White Point
    - Gamma

    Muita käytän ja säädän yleensä, mutta en Gammaa juurikaan.

    Tikka: "lisäksi tekstistäsi jäi nähdäkseni uupumaan yksi ainakin minua kiinnostava seikka: tarkennus.
    eli käytätkö a) autoa -> lukitus, b) manua, c) tarkennusta äärettömään, vai miten tuo oikein onnistuu? "

    Tähän on vastaus (nyt lisättynä) tuolla teksitssäni, mutta vastaan lyhyesti tässä:

    Käytän Autofokusta pistetarkennuksella. Se on onnistunut melkein aina, vaikka nyt tuli mieleen, että olisi pitänyt tarkentaa ekakuva autofokuksella ja sitten vaihtaa manuaalitarkennukseen eikä kuitenkaan kajota siihen.
    Valotuksen mittauksessa käytän keskustapainotusta.

    Tikka: "vielä pari muuta kysymystä: käytätkö kakea/viivelaukaisua,"

    Käytän 2 sekunnin viivelaukaisua, jokaiseen laukaukseen.

    Tikka: "käytätkö aeb-toimintoa"

    En. Se on kamerassani "vajaa" ja puutteellinen. Muutan valotusaikaa manuaalisesti ja katson valotusmittaria, jokaisen laukauksen jälkeen, koska, kun kamerani haarukointi (AEB) on puutteellinen.

    Tikka: "teetkö kamerassa mitään wb-säätöjä?"

    En, Auto -asetuksella mennään.

    Tikka: "entä miten olet päätynyt valitsemaasi aukkoon?"

    Valitsen sen vallitsevan valon mukaan, jos on kovin valoisaa, niin käutän pienempiä aukkoja (isompi f-luku) jotta saan maisemakuviin syväterävyyttä ja toisekseen saan valotusasjat minulle sopivalle alueelle. Pimeässä kuvattaessa koitan pysytellä pisimmässä valotuksessa 15 sekunnissa tai sen alapuolella. Myös ISO-arvon asetuksen valinnanssa minua ohjaa tuo haluamani maksimivalotusaika. Yleisesti ottaen käytän aina, jos mahdollisita, ISO100 asetusta HDR-kuvissani. Nyt näihin kuviin se kylläkin oli ISO200.

    Tikka: "eli tulihan tässä kuitenkin hiukan lisäkysymyksiä. koeta kestää. :)"

    Ei mitään, kivahan näihin on vastata. Lisääkin saa esittää. :) Toivottavasti näistä olisi apua ja hyötyä.

    Tikka: "ja vielä hiukan tuosta aeb:sta; se voi näemmä olla hyvä tai huono menetelmä hdr-kuvaukseen, aivan kameramallista riippuen."

    Aivan totta. Minun kamerani AEB:llä ei tee mitään HDR-kuvien otossa.

    Tikka: "otin vapauden vertailla hiukan meidän kahden kameroita (+samojen merkkien parhaimmistoa..) tuossa suhteessa. vertailu löytyy blogistani."

    OK - hieno homma. Täytyypä tsekata ja kommentoida sinnekkin.

    VastaaPoista
  5. JP: "Nyt on ollut kuvaamisessa jo kuukauden verran ihan hiljaista."

    Sama vika rahikaisella. Ei oikein löydy nyt kuvattavaakaan...

    JP: "Pitäisi vain nöytää inspis lähteä liikkeelle."

    Niin pitäisi. Toisaalta pelkään, että sitä ei tule ja tulee nuo vuodenlopun normikiireet, joten voi olla virallinen bloggaustauko kohta edessä minulla...
    No tarvii katsoa nyt.

    VastaaPoista
  6. Minusta on jotenkin hurjan hauskaa lukea tekstiä, josta en ymmärrä hölkäsen pöläystä:)
    Mä aattelin, että valokuvaaminen kävis tuost noin PIM, mutta täähän on ihan tiedettä =0
    Mä aattelin kuitenkin sinnikkäästi käydä lukemassa, josko jotain tarttuis tähän plondiinkin päähän.
    Kun kerran sain sen kipinän, niin en nyt heti anna periksi...
    Näitä höpötyksiä ei tartte kommentoida, mää vaan tääl itteksein mutisen, ja teen muistiinpanoja.

    VastaaPoista
  7. Arjaanneli: "Minusta on jotenkin hurjan hauskaa lukea tekstiä, josta en ymmärrä hölkäsen pöläystä:)"

    No minä en ole kyllä kovinkaan taitava ja sujuva kirjoittaja, vaan tulee aika kapulakieltä useimmiten...
    ja kauheasti kirjoitusvirheitä :D

    Arjaanneli: "Mä aattelin, että valokuvaaminen kävis tuost noin PIM, mutta täähän on ihan tiedettä =0"

    No kyllä se käykin, mutta valokuvaamisen voi tehdä myös vaikeaksi ;)

    Arjaanneli: "Mä aattelin kuitenkin sinnikkäästi käydä lukemassa, josko jotain tarttuis tähän plondiinkin päähän."

    No kiva jos jaksaisit käydä. Kommentteja on kiva kuulla.
    Ei nämä minun postaukset aina ole tällaisia, mutta joskus hyvin harvoin vain. Yleensä on vain kuva ja pieni sepustus ryydittäjänä.

    Arjaanneli: "Kun kerran sain sen kipinän, niin en nyt heti anna periksi..."

    Juu, älä ihmeessä anna periksi. Minäkin aloitin tämän valokuvausharrastuksen vasta hiukan reilu vuosi sitten, heinäkuun alussa. Sitä ennen olin ottanut vain joitakin räpsykyvia digipokkarilla ja nekin epäonnistui yleensä. en ollut ollenkaan innostuntu, mutta vuosi sitten ton nimimerkki Tikan esimerkistä innostuneena päätin: "Kyllä minäkin jos tuokin" :)

    Arjaanneli: "Näitä höpötyksiä ei tartte kommentoida, mää vaan tääl itteksein mutisen, ja teen muistiinpanoja."

    No totta kai näitä hauskoja kommentteja ja "mutinoita" pitää kommentoida :)

    Tee rauhassa muistiinpanoja ja kysy rohkeasti jos on jotain kysyttävää kuvaukseen liittyen. Tosin täällä päässä on valokuvauksen suhteen ihan aloittelija vasta.

    VastaaPoista
  8. kiitos tarkennuksista ja lisätiedoista, jape! kirjoittaisin mielelläni enemmänkin, mutta en nyt oikein saa tartuttua asioihin.. alkaa oikeasti jo mennä hermo kun olen TAAS kipeänä. siis luulin jo vkl että lopulta paranin, mutta taas mennään. liekö samaa tautia joka ei koskaan pääse paranemaan kunnolla?

    VastaaPoista
  9. Tikka: "kiitos tarkennuksista ja lisätiedoista, jape!"

    Ei mitään, ole hyvä vaan Tikka. Olen hyvilläni jos tiedoista ja tarkennusksita on jotain hyötyä.

    Tikka: "kirjoittaisin mielelläni enemmänkin, mutta en nyt oikein saa tartuttua asioihin.. alkaa oikeasti jo mennä hermo kun olen TAAS kipeänä."

    No ei hätää, kirjoita ja kysele lisää vaikka sitten kun voit paremmin. Mielläni koitan vastata, varsinkin näihin valokuvausta koskeviin kysymyksiin, joista mahdollisesti hiukan tiedän, jos vain jotain kysyttävää on. Hyviin kysymyksiin on mukava vastata.

    Tikka: "siis luulin jo vkl että lopulta paranin, mutta taas mennään. liekö samaa tautia joka ei koskaan pääse paranemaan kunnolla?"

    Tuo on ärsyttävää, varmaan se on kokoajan sama tautia joka ei nyt jostain syystä pääse paranemaan kunnolla vaan uusiutuu jostain pikkuärsykkeestä. Toivottavasti paranet kuitenkin pikaisesti jokatapauksessa. Tiedän että et tästä ajatuksesta pidä, mutta olisko siellä lekurissa syytä käydä, ihan selvittämässä mistä on kysymys?

    VastaaPoista
  10. jape, tämän näkökulman varmasti TIEDÄTKIN, mutta ei sinne lääkäriin niin vaan edes pääse! ;)

    VastaaPoista
  11. Tikka, tiedän, mutta ajattelin, että jos sieltä opintojen kautta, terkkariin ekaksi ja siitä sitten kenties eteenpäin...

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!