15.4.2009

Juhlakalu


No niin, tällä päivämäärällä tuli sitten eräs virstanpylväs täyteen ja siirryin sitten peruuttamattomasti uuteen ikäryhmään. Tämän synttärikuvan ottaminen jäi hiukan viimetippaan. Samoin kun sen muokkaus. Ei tullut ihan sellainen, kun ajattelin, mutta ei kait aina voi onnistua...
Otin kuvaan mukaan rekvisiitaksi edellisellä virstanpylväällä lahjaksi saamani "taulun". Siinä oleva kuva on kylläkin vanhempaa matskua. Ei ehkä näy tästä kuvasta, mutta meikäläisellä on tuossa törkeet amisviikset, vaikka en ammattikoulua olekaan käynyt :)

Sen verran voin taulun taustasta ja lähinnä ilmeestä kertoa, että tuossa kuvassa olen ilmeisesti jollain etelän reissulla ja ottamassa tequilaa, suolaa ja sitruunaa. Ilme on happaman sitruunan aikaansaama :)

EDIT: Näyttääpä kuva erilaiselta tällä työkoneeni näytöllä. Se on selvästi tummempi kuin kotona olevan kannettavan näytöltä katsottuna. Tavoitteena oli kyllä, että pää jää "tummemmalle" puolelle, mutta tästä näyttää, että jäi hieman liikaa ehkä...
...no vaikea sanoa kun on niin erilaisia näytöt. Ehkä täytyy muokata illalla kotona toinenkin versio kuvasta...

10 kommenttia:

  1. jaaha, ONNEA! virtsa osui taas pylvääseen. :) juhlitko jotenkin? nyt juuri muistinkin että piti auttaa keksimään jotain ohjelmaa. :o

    kuva on taas uutta tyylisuuntaa sinulta. osaat näemmä aina yllättää! hieno valo ja kompositio, kerrassaan ovela kuva.

    VastaaPoista
  2. On ovela kuva!
    Hyvä semmoinen.

    Onnea pylväästä!!!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut toiselle pässille vanhenemisen johdosta! :)

    Hieno kuva tosiaan, aika tummaks on jäänyt, mutta riippuu kyllä todellakin paljon näytöistä. Mutta riittävästi näkyy kuitenkin ;)

    VastaaPoista
  4. tikka: "jaaha, ONNEA!"
    Kiitos ! :)

    tikka: "virtsa osui taas pylvääseen. :)"

    Juu, tuosta tulee mieleen nuoruuden (nyt alkaa näiden nuoruusaikojen muistelut ;) virtsaus kokeilut sähköpaimenpylvääseen. Tämäkkä isku :)

    tikka: "juhlitko jotenkin?"

    No ihan rauhallisesti olin tuossa mökillä porukoiden ja sisarusten kanssa. Ei mitään hurjempaa juhlintaa vaikka hiukan hapanta otettinkin. Kakkukahvit ja ruuat tarjostin koko orkesterille.

    tikka: "nyt juuri muistinkin että piti auttaa keksimään jotain ohjelmaa. :o"

    Juu, näi on. No ei vielä ole viian myöhäistä. Katsotaan nyt jos kesemmällä järjestän kavereille jotain. Ovat jo FB:ssä hiukan kyselleet että koska on bileet...
    Sinne tarvitsisin ideoita kyllä...

    tikka: "kuva on taas uutta tyylisuuntaa sinulta. osaat näemmä aina yllättää! hieno valo ja kompositio, kerrassaan ovela kuva."

    No onhan tämä tyyli vielä hakusessa, mutta hätäpäissään näemmä keksii aina jotain. :)

    VastaaPoista
  5. jp: "Onnea pylväästä!!!"

    Kiitos jp! :)

    VastaaPoista
  6. Mou Rire: "Onnittelut toiselle pässille vanhenemisen johdosta! :)"

    Kiitos kiitos, Mou Rire!
    ...niin tosiaan sinäkin olet oinas :)

    Mou Rire: "Hieno kuva tosiaan, aika tummaks on jäänyt, mutta riippuu kyllä todellakin paljon näytöistä. Mutta riittävästi näkyy kuitenkin ;)"

    Ero on tosiaan huomattava. Tässä nyt kotona olevassa kannettavassa kasvot näkyy mielestäni liian selvästi, mutta työkoneella (vanhanaikainen kuvaputkinäyttö) kasvot on hiukan liian tummat, vaikka se oli kyllä tavoite...
    ...mutta ei liian tummat kasvot kumminkaan ollut tarkoituksena.

    Hyvä että kuitenkin jotain näkyy, vaikka kasvojen liian selkeä näkyminen ei ollutkaan tavoitteena, vaan ehkä päin vastoin. Äh, nyt tulee toistettua tuota samaa ;)
    No ehkä tämä kuitenkin menettelee, vaikea on saada kuvasta sellaista että näkyisi kaikissa koneissa samalla lailla. On niin paljon eroja näytöissä ja niiden säädöissä...

    VastaaPoista
  7. Onnittelut täältäkin. Näköjään sen jälkeen, kun edellisen kerran kympit paukkuivat, on tapahtunut muutos vaatimattomampaan: kurkosta jätkäksi, kruunusta lippikseen. :)

    Jos harrastaisi muoti- ja tyyliblogeihin kuuluvaa arviointia, voisi todeta habituksen olevan johdonmukainen, siististi jätkämäinen. Kaksois-t-paitasetti viittaa näppärästi vaarin hehkeimpään grunge-nuoruuden aikaan. (Olen itse muuten wasta nyt wanhana alkanut ymmärtää ja käyttää tuota pitkä- ja lyhythihaisen yhdistelmää.)

    VastaaPoista
  8. Bruno: "Onnittelut täältäkin."

    Kiitos kaunis, Bruno :)

    Bruno: "Näköjään sen jälkeen, kun edellisen kerran kympit paukkuivat, on tapahtunut muutos vaatimattomampaan: kurkosta jätkäksi, kruunusta lippikseen. :)"

    Juu, pitää mennä johdonmukaisesti: Ennen tuli oltua nuori, kova ja komea. Nyt vain enään karun komea. Nuoruutta edustaa laastaripaikkauksella pukeutuminen, kovuutta ei löydy enään mistään :)

    Bruno: "Jos harrastaisi muoti- ja tyyliblogeihin kuuluvaa arviointia, voisi todeta habituksen olevan johdonmukainen, siististi jätkämäinen. Kaksois-t-paitasetti viittaa näppärästi vaarin hehkeimpään grunge-nuoruuden aikaan. (Olen itse muuten wasta nyt wanhana alkanut ymmärtää ja käyttää tuota pitkä- ja lyhythihaisen yhdistelmää.)"

    Heh heh - en tiedä uskaltaako kertoa, ettei nyt mene tämä vaivalla rakennettu imago pilalle...
    no kerrotaan nyt sitten, en pysty salaamaan, kun olen nykyään niin pehmo, vanhemmiten :)
    Ko. lookki on vasta toistakertaa päällä ja vastuussa ko. lookin syntymisestä yleensäkkään on vanhustenpukimo Dressmannin hehkeä myyjätär joka ko. pitkiä T-paitoja sai minulle myytyä kolme kahden hinnalla, ja jo kun muut ostokset oli periaatteessa tehty. Hän onnistui sitten "ja saiskos vielä olla muuta" -vaiheesa sitten nuo ujutettua minulle (tarjotun vakiosukkapaketin, onnistuin torjumaan :) ).
    Vasta hiljan muistin, että minulla yleensä on nuo pitkähihaiset T-paidat. Minulla vaatteet, joita ostan harvoin "kypsyy" ensin jonki naika vaatekaapissa, josta ne sitten "löydän". Nyt jokin aika sitten "löysin" nämä ja mietin kuinka käyttäisin niitä ja mieleen tuli sitten tämä kaksoisT-paita -juttu.
    Että wanhana aloin vasta tätä käyttää ja aika hiljan vasta ekaa kertaa. Aion toki käyttää vastedes enemmänkin, mukava yhdistelmä.
    Piti käyttää tänäänkin, kun piti mennä elokuviin ja kaljalle juhlistamaan vielä näitä synttäreitä, mutta heräsin juuri sohvalta. Nukahdin näemmä heti töiden jälkeen siihen, eli jäi nyt sitten leffat ja kaljat väliin tältä päivältä... :)
    ...no ehkä yritän uudelleen huomena.

    VastaaPoista
  9. jape: Minulla vaatteet, joita ostan harvoin "kypsyy" ensin jonki naika vaatekaapissa, josta ne sitten "löydän".hehee, minulla on ihan sama prosessi vaatteiden kanssa. :) joskus uusi vaate saa odottaa vuodenkin ennen kuin käyttöön kelpaa, vaikka jokainen itse ostettu vaate on huolella valittu. mitään en osta myyjän suostuttelemana, omaakaan suostutteluani en aina usko. eli vaikka jokin vaate olisi pakko hankkia (esim juhliin), en pysty ostamaan ellen todella pidä kyseisestä vaatteesta.

    VastaaPoista
  10. tikka: "hehee, minulla on ihan sama prosessi vaatteiden kanssa. :) joskus uusi vaate saa odottaa vuodenkin ennen kuin käyttöön kelpaa, vaikka jokainen itse ostettu vaate on huolella valittu."

    Kiva huomata että muilla on samanalaista vaateprosessia :)
    Täytyy myöntää, että joskus joku vaate kypyys kauemminkin kun vuoden, mutta sitten on se kiva löytää kaapista käyttämättömänä ja ottaa sitten kayttön, että olikos minulla tällainenkin...? Miksi en tätä aiemmin ole ottanut käyttöön? :)

    Minä en siis tosiaankaan osta vaatteita usein, muta joskus harvoin tule ostettua heräteostoksena jokin vaate joka sitten kypsyy kaapissa :)

    En yleensä edes sopvita vaatetta vaan luotan että kyllä se sopii kokonsakin puolesta. Ostanhan yleensä XL ta XXL vaatteita, vaikka nissäkin on on tosipaljon heittelyä oikeissa koossa. No toissa jouluna ostin sellaisen vilaltakkityyyppisen villapuseron itselleni, kokeiln onnkei kotona sittn nkä jättänyt kypsymään... eihän se mahtunut päälle ja jouduin ekan kerran nörtymään menemään vaihtamaan... ja isompaa kokoa ei tietty enään löytynyt... :(

    tikka: "mitään en osta myyjän suostuttelemana, omaakaan suostutteluani en aina usko."

    No tuon ymmärtää naisista, mutta miehet on vain mielissään jos naismyyjä on hiukan makutuomarina ja sanoo mikä mallaa minkäkin vaatteen kanssa. Miehethän ei yleensä paljoa mieti noita mallaamis asioita. En inäkään osta yleensä myyjän suosittelemana mitään, elen vartavasten kysy mielipidettä tai suositusta, mutta olin tuossa tilanteessa altis suostuttelulle koska olin noita pitkähihaisia T-paitoja etsinyt aika pitkään enkä ollut niitä löytänyt. Eli nyt kun niitä tuputettin olin valmis ostamaan ne ja oikeastaan hyvillään että niitä tuputetiin :)

    tikka: "eli vaikka jokin vaate olisi pakko hankkia (esim juhliin), en pysty ostamaan ellen todella pidä kyseisestä"

    OK, minä en ole aivan noin jyrkkä. :)
    Jos ko. vaate tarvitaan tai vaikka kengät, niin ostan ne juhlakengät ja ekasta kaupasta jonne menen, en jaksa kierrellä. Sieltä ei ehkä löydy "täydelliset" kengät, mutta ei sien väliä, varmasti juhliin sopivat löytyy :)

    Vaatteet on käyttöä varten ja en nyt niin tarkka ole että se vaate täytyisi ihan täydellinen olla :)

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!