19.2.2012

Harmaasorsa 2011

Auttamattoman hidas on tämä minun postaustahtini nyt, mutta toisaalta ei ole vielä kertynyt uutta materiaalia postattavaksi. Ei ole oikein ollut intoa/motivaatiota lähteä etsimään kuvattavaa, mutta ehkäpä se inspiraatio taas kevättä kohden löytyy.

Postaan siis jälleen viime kesäistä, tai oikemmin alkukesäistä materiaalia. Nämä kuvat harmaasorsa -pariskunnasta olen ottanut Espoon Suomenojalla toukokuussa 2011.




Tuo, jolla on keltaista nokan sivuissa ja jolla on selkeämpi ja isompi kuviointi, on harmaasorsanaaras. Koiraalla on hienosyisempi, lähes huomaamaton, tuo kuviointi. Harmaasorsa on melko harvinainen sorsalaji Suomessa, eli sitä ei ihan joka järveltä ja lammelta löydy. Suomenojan altaat taitavat olla eräs parhaimmista paikoista harmaasorsan havainnointiin.

15.1.2012

Pajusirkku

Nämä pajusirkut on kuvattu samalla retkellä viime kesänä, kuin edellisen postauksen punakylkirastas. Kuvauspaikkana on itselleni mieluisa retkeilykohde, Vanhankaupunginlahti, Helsingissä. Olen tainnut toistaiseksi kiinnostavimmat havaintoni linnuista tehdä juuri tuolla.
Tämän postauksen lintu, pajusirkku, on melko tavanomainen näky Vanhankaupunginlahden ruovikoissa. Se on kuvaajan kannalta sikäli mielekäs lintu, että se asettuu yleensä melko pitkäksi aikaa aloilleen laulamaan ja kuuluttamaan olemassa oloaan. Haittana usein toki on, niin kuin kuvaajilla yleensä, että lintu asettuu hiukan liian etäälle, mutta jos malttaa odotella ja seurailla, saattaa lintu tulla ihan kohtuulliselle kuvausetäisyydelle.




Ensimmäisissä kahdessa kuvassa on pajusirkku koiras. Kolmannen kuvan pajusirkku taitaa olla naaras...
 
 

4.1.2012

Oksat pois...

...tekisi mieleni valokuvaajana usein sanoa! Nämä kuvat kertonevat varsin hyvin mitä tarkoitan. Kuvissa on itselleni melko harvinainen lintu, punakylkirastas, ja kuten kuvista hyvin näkee, blokkaavat oksat jälleen melko "täydellisesti" mahdollisuuden kunnon kuvaan tästä linnusta. Koitan kyllä mahdollisuuksien mukaan kiertää eri kuvakulmaan, jotta näkymä lintuun olisi esteettömämpi, mutta aina se ei ole mahdollista. Alin kuva on täysin jälkikäsittelyssä rajaamamaton, eli olen päässyt lintua varsin lähelle, mutta taas on vielä yksi oksa linnun pään edessä. Muuten kuvausetäisyys ja -tilanne olisi ollut itselleni melkolailla täydellinen. Keskimmäinen kuva on jopa tarkka, mutta oksia edessä tietenkin...



Täytyy toivoa että joskus vielä onnistaa ja pääsee kuvaamaan tätä(kin) lintua esteettömästi. Nämä kuvat ovat viime kesän satoa, joten ehkä tulevana kesänä tulee uusi mahdollisuus...


 

23.12.2011

Hyvää Joulua!


Hyvää Joulua 2011 kaikille blogini lukijoille! :)

Kuluvan vuoden viimeinen neljännes on ollut blogissani aika hiljainen. Kelit ulkona ovat olleet valokuvaamisen suhteen aika huonot, enkä toistaiseksi ole saanut erityistä inspiraatiota sisäkuvaamiseen. Ehkä inspiraatio vielä löytyy...

Eipä silti, loppupelissä kevään tulo ei ole kovinkaan kaukana ja silloin taas löytyy luonnossa kuvattavaa. Elättelen kylläkin toiveita, että saisin mahdollisuuden nähdä ja kuvata erään suosikkilintuni vielä tuossa tammi-helmikuun kieppeillä, tutuissa koskimaisemissa. Saa nähdä kuinka käy...

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille !

4.12.2011

Kuoriainen

Kuvausrintamalla on ollut jo hyvän aikaa hiljaista itselläni. Kelit eivät tunnu kuvaukseen sopivilta, eikä ole saanut itseä motivoitua lähtemään katsomaan, olisiko jossain vielä esim. lintuja nähtävissä ja mitä lajeja mahdollisesti löytyisi. Perinteiset "talvilajit"  linnuissa (siis muut kuin tiaiset jne.) eivät taida vielä olla helposti havaittavissa. Pitäisi saada lunta hiukan maahan ja pysyvä pakkanen, jotta päästäisiin tästä jatkuvasta märkyydestä eroon. Samalla voisi tulla tilaisuuksia nähdä vuodenajan lintuja enemmän.

Odotan, että tammikuulla voisi taas olla mahdollista nähdä esim. koskikaraa, mutta sitä odotellessa postaan jälleen kuvia viime kesältä. Tällä kertaa, vaihtelun vuoksi, hyönteisiä. Tai oikeammin kyseessä on yksi hyönteinen, tarkemmin kovakuoriainen. En vain ole aivan varma onko kyseessä Kultakuoriainen vai Kuparikuoriainen. Ovat melkolailla saman näköisiä. Hiukan enemmän olen tällä hetkellä kuparikuoriaisen kannalla.

Kuvat on otettu heinäkuun lopussa, mökin lähistöllä olevalla pienellä niityllä, jossa tuntuu melko mukavasti viihtyvän perhosia ja hyönteisiä, joskus näitä kovakuoriaisia myös.