15.1.2012

Pajusirkku

Nämä pajusirkut on kuvattu samalla retkellä viime kesänä, kuin edellisen postauksen punakylkirastas. Kuvauspaikkana on itselleni mieluisa retkeilykohde, Vanhankaupunginlahti, Helsingissä. Olen tainnut toistaiseksi kiinnostavimmat havaintoni linnuista tehdä juuri tuolla.
Tämän postauksen lintu, pajusirkku, on melko tavanomainen näky Vanhankaupunginlahden ruovikoissa. Se on kuvaajan kannalta sikäli mielekäs lintu, että se asettuu yleensä melko pitkäksi aikaa aloilleen laulamaan ja kuuluttamaan olemassa oloaan. Haittana usein toki on, niin kuin kuvaajilla yleensä, että lintu asettuu hiukan liian etäälle, mutta jos malttaa odotella ja seurailla, saattaa lintu tulla ihan kohtuulliselle kuvausetäisyydelle.




Ensimmäisissä kahdessa kuvassa on pajusirkku koiras. Kolmannen kuvan pajusirkku taitaa olla naaras...
 
 

4 kommenttia:

  1. Kaunis valo kaikissa, vaikkakin erilainen. En osaisi valita mieleisintä:)hmmm..ehkäpä tuo ensimmäinen..tai sitten kolmas. Hienot kuvat harvinaisesta kuvattavasta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Tiitsa :)

    Valo kaikissa kuvissa on tosiaan erilainen. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa ehkä jopa hiukan kuvaajaa vasten kahdessa ekassa kuvassa, kun taas alin kuva on selkeään lämpimään myötävaloon kesäiltana. Kuvaajan kannalta varsinkin kahdessa ekassa kuvassa tilanteen tekee se, että tasta on tasaisen tumman vihreä, jolloin kameran valotuksenmittaus tuppaa ohjaamaan valotusta ylivalottamaan ja tällöin kuvasta tulee hailakka ja ne kohdat kuvasta johon tulee hyvin valoa tuppaavat palamaan puhki. Nätä kahta ekaa kuvaa onkin jälkikäsittelyssä hiukan "alivalotettu" jotta kuvaan tulee kontrastia takaisin ja kuva selkeytyy.

    Alimmassa kuvassa on ehkä näistä kuvista paras valo, mutta keskimmäinen kuva taitaa olla tarkin, joten se on oma suosikkini näistä.

    VastaaPoista
  3. Alakuvan pajusirkku näyttääkin sirommalta, kuin yläkuvien urhot. Voi hyvin uskoa naaraaksi. Etenkin alakuvassa värit ovat kauniit. Taas olisin näitäkin lintuja pitänyt varpusina, ehkä varpusen poikasina. Paljon on lintumaailmassa oppimista! Paljonkohan eri pikkulintulajeja Suomessa esiintyy?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Delilah :)

    Oikein olet havainnut: pajusirkku naaras on selvästi sirompi kuin urhot. Molemmat silti ihan näyttäviä lintuja.
    Voin silti hyvin uskoa, että varsinkin alakuvan naaras voisi hyvinkin mennä nopealla vilkaisulla varpusesta.

    Alakuvan värit ovat slkeästi nistä uviasta parhaat. johtuu lämpimästä ilta-auringon myötävälosta nuo värit. Koiras kuvissa valo on osittain vastainen (etuviistosta) kuvaajaa kohden joten värit haalistuvat.

    Tämän lintuharrastuksen kanssa on jotenin lohdullista että paljon riittäää vielä ainakin itselleni uutta nähtävää ja löydettävää pelkästään Suomessa. Käsittääkseni Suomessa on viimeisimpien tietojen mukaan havaittu 465 eri lintuljia. En ole laskenut montako eri lintulajia olen nähntyt saatikka kuvannut, mutta olen varmasti selvästi alle sadassa eri lintulajissa vielä.

    Maailmalla tunnetaan tällä hetkellä yli 9000 lintulajia, joten eivät ne kesken lopu :)

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!