25.10.2011

Närhi

Jälleen seuraavassa kuvia sarjasta: Ikkunan läpi kuvatut. Myös kuin toisintona edellisen tähän samaan "sarjaan" kuuluvien kuvien kanssa, on nämä kuvat otettu aamupalan aikaan sunnuntai aamuna. No, linnuilla on aamupala -puuhat yleensä aamuvarhainsesta lähtien käynnissä, joten enään en niinkään ylläty, kun saamme mökin pihapiiriin, ilmeisesti lintulaudalla jo olevien eväiden houkuttelemana, välillä näitä hieman harvinaisempia nähtävyyksiä. Vierailija on varisten heimoon kuuluva närhi ja olen sen samalla tavoin, ikkunan läpi, kuvannut muutaman kerran aikaisemminkin. Arvelen, että en luontaisesti arkaa ja varovaista närheä onnistuisikaan kuvaamaan olemalla itse pihalla. Heti kun ympäristöään tarkasti seuraava närhi huomaa liikettä mökin sisältä, poistuu se nopeasti pois pihapiiristä. Harmi, sillä olisi mukava saada joskus kunnon kuva tästä näytävästä linnusta.






2 kommenttia:

  1. Hymyillyttää toivomuksesi, että joskus saisit "kunnon kuvan" närhistä. Ehkä valokuvauksen taitajana katsot kuvia eri tavalla kuin meikäläinen, mutta nuo ottamasi ovat hienoja "kunnon kuvia". Monen sortin värejä on närhi saanut pukuunsa. Kaunis lintu! Muutaman kerran olen nähnyt lähinnä poispäin lehahtavan närhin ja ehtinyt havaita väreistä vain sinisen siipipeilin. Violetit ja sinipunervat sävyt ovat jääneet huomaamatta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Delilah :)

    Kyse tosiaan voi hyvin olla siitä, että katson kuvia hiukan toisin kuin vaikkapa sinä Delilah. Toisaalta minulla on käytettävissä kuvista "täysikokoiset" versiot, joten arvioni pohjaa myös näihin -> kun kuva on koko ruudun kokoinen "epätäydellisyydet" ja virheet näkyy selvemmin, kuin pienemmässä blogiin tarkoitetussa kuvaversiossa.
    Minua häitisee näissä kuissa esim. tuo närhen takana olevan metäs suttuisuus. Se on kyllä epäterävä, niin kuin pitääkin, mutta se ei ole kauniin pehmeä, vaan jotenkin pystyviirullinen. En tiedä sitten johtuuko tuo ikkunasta, jonka läpi kuvat on otettu, vai mistä...
    Myöskin isommista kuvista näkee, että närhi on aavistuksen epäterävä. Tämä johtunee siitä, että päivä oli varsin pimeä, ja vaikka asetin kameran herkkyysasetuksen varsin suureksi, oli suljinnopeus hidas -> tästä johtunee aavistuksen omainen epäteävyys, kun en saanut pidettyä kameraa vakaana paikoillaan kuvaushetkellä.

    Kuvat ovat kyllä sinänsä kelpoja, kun ottaa olosuhteet ja kuvauspaikan huomioon. Toiveeni olisi kuitenkin saada tilaisuus ottaa kuva ilman välissä olevia häiritseviä elementtejä, kuten ikkuna. Tämä närhi on se verran näyttävä lintu, että siitä olisi kiva saada "esteetön" kuva :)

    Kuten olet itsekin havainnut, närhen näkee yleensä siloin, kun se on jo lehahtamassa pois päin. Sininen siipipeili on hyvä tuntomerkki, muut värit näkee yleensä vain, jos näkee linnun aloillaan.

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!