13.12.2010

Kettu

Voi sanoa, että kävi tavaton tuuri, kun viime sunnuntaina, aamulla, mökin pihapiiriin ilmestyi kettu. Ja vieläpä kaksi kertaa. Ilmeisesti ketulla oli nälkä. Ainakin siihen malliin kettu eteni kuono lumen pinnassa kohden lintulautaa. Lintulaudan juurella on lumessa pyöreitä aukkoja, joita ilmeisesti myyrät ja hiiret on siihen tehneet, kun ovat tulleet hakemaan lintulaudalta pudonneita jyviä. Niiden kolojen tuntumassa kettu tarkasti haisteli, välillä katsellen lintulaudalle. Ilmeisesti kylmä sää on niukentanut ketun ravinnonsaanti mahdollisuuksia ja se tuli siksi ihan pihapiiriin katsomaan, että löytyykö mitään. Yhteensä kettu viihtyi pihapiirissä ehkä hiukan reilu 5 minuuttia. Seuraavassa hiukan kuvasatoa ketusta. Kuvat on taas kuvattu ikkunan läpi, joten ne ei laadultaan ole parhaita mahdollisia.










Kettu vaikutti vielä suhteellisen hyvä voimaiselta, eikä ollut ollenkaan kapisen näköinen. Tuuhea ja hyvän näköinen oli ketun turkki ja häntä.

15 kommenttia:

  1. Ihania !!! Kettu on suuri suosikkini, mutta olen nähnyt hänet vain kerran pitkän elämäni aikana livenä ja se tyyppi oli kyllä niin koinsyömä otus, ettei paremmasta väliä. Tämä sinun kaverisi on kyllä kerrassaan hurmaava ! Kiitos. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Justiina! :)

    Taitaa olla niin, että ekan kerran minäkin näin ketun livenä, luonnossa. En ainakaan nyt äkkiseltään muista, että aikaisemmin olisin kettua luonnossa nähnyt saatikka kuvannut.

    Tämä yksilö oli tosiaan komean näköinen. Mukava yllätys sunnuntai aamun aamupalan lomaan... :D

    VastaaPoista
  3. Komea kettu!

    Kapi kettuja kait verottaa, kesän pärjäävät, mutta talvella paleltuvat.

    Kaupunkien laitamilla ketut ovat melko kesyjä, koska ovat tottuneet ihmisiin eikä niillä ole vihollisia kuten ennen.
    Ongelma ketuisa on että ne ovat pääasiassa hämäräeläimiä, ja siksi kamralla hankalasti ikuistettavia.

    Nyt vain ruokkimaan kettua, ei tiedä vaikka sopeutuisi läsnäoloosi.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia, mie niin rakastan kettuja, ne ovat niin kauniita!
    Hyviä kuviakin olet saanut ikkunankin läpi, mahtaa olla puhtaat lasit. ;)

    VastaaPoista
  5. Kyllä, JP, kapi on usein kettujen riesana. Tosiaan kesän ne pärjäilee kevyemmällä asulla, mutta talven tullen syyhypunkin vaivaaman ketun kevyempi turkki aiheuttaa sille ongelmia.

    Tuo on totta, että ketut liikuskelevat epäilemättä mieluummin hämärällä. Onhan ne perusarkoja eläimiä. Nämä minun kuvatkin oli aamu"hämärissä" otettuja, joskaan ei kauhean aikaisin. Joka tapauksessa nämä kuvat oli alunperin hyvin sinisävyisiä, kunnes säädin valkotasapainon RAW-muuntimessa lumen mukaan.

    Saa nähdä jos tuota kettua näkyisi vielä tämän talven mittaan...

    VastaaPoista
  6. Hei Noora, tervetuloa ja kiitos kommentistasi :)

    Olet oikeassa: Kettu on nätti eläin!

    Mikäli ikkunat ovat puhtaat, se ei ole minun ansiotani... :D
    ...mutta kieltämättä nämä kuvat onnistuivat omasta mielestänikin melko hyvin ikkunan läpi kuvatuiksi. Ehkä valkoinen lumitausta auttoi häivyttämään ikkunan välissäolon vaikutusta? Mene ja tiedä...

    VastaaPoista
  7. Kettu varmaan yrittää pyydystää hangen alla luuraavia myyriä, nehän ovat ketun normaaliruokaa. Tekee siis ihan hyvää työtä. Minunkin ruokintapaikalleni ilmestyy usein öisin ketunjälkiä, hyvä niin. Usein pimeässä ajaessani kotitietä pitkin, kettu ylittää tien lähellä kotiani. Kaunis ja hyväkuntoisen näköinen kettu on tosiaan. Ja hyvät kuvat!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentista Irma :)

    Epäilemättä tuo kettu juurikin myyriä haeskelee ja tosiaan, hyvää työtä tekee siinä!

    Oli itselleni todella mukava yllätys tämä ketun näkeminen mökin pihapiirissä. Täytyy tarkkailla jos näkisi vielä uudelleen :)

    VastaaPoista
  9. Vau oletpas saanut hienon vieraan pihalle!
    Ja hienoja kuvia, puhtaat ja kirkkaat on lasit siellä ainakin kun noin hyvin lasin läpi kuvat onnistuu. Ja todella ilmeikkäitä kuvia, paljon eri asentoja ja kulmia. Olet päässyt oikein kettu-herkuttelemaan siellä kyllä. :) Toiseksi alimmassa kuvassa repolainen katsoo vielä kuin suoraan kameraan niin että silmä vähän kiiltää, vau.

    Tuuhea on repolaisen talviturkki, punainen ja puuhkea. Olen kerran nähnyt oikein pahasti kapisen ketun, se oli kyllä perin surkea ilmestys.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kiitos Uuvana :)

    Pääsin tosiaan kettu-herkuttelemaan kuvilla. Onneksi kettu tuli uudelleen pihaan, kun ekan vierailunsa jälkeen tarkastelemani kuvat oli yhtä suttua ja epäterävyyttä. Hätäilin tietysti - ja joku puskakin tuli tietysti eteen - enkä ehtinyt/muistanut muuttaa kameran asetuksia, kuten esim. kertatarkennukselta jatkuvalle tarkennukselle, joka on usein tarpeen liikkuvan kohteen kanssa.

    Kun kettu sitten tuli toisen kerran vieraisille, niin kamera oli valmiina pöydällä ja asetukset valmiina, joten pääsin kuvaamaan hyvin ja sain paljon kuvia, joista tähän postaukseen valikoitui nyt nämä 9 kuvaa.

    Kuvaustohinassa vahingossa hiukan tömäytin objektiivilla ikkunan puitetta ja heti kettu kuullosteli, että mikä se oli...

    VastaaPoista
  11. Onpa pihaasi eksynyt tosi kaunis kettu! Turkki on muhkea ja värit hehkuvat. Olet saanut kuvattua kettuvieraasi monesta kuvakulmasta. Tuollainen kuvasarja olisi mukava pikkuisten koululaistenkin oppikirjassa. Muuten; ketun turkki ei taida harmaantua talveksikaan?

    VastaaPoista
  12. Moi, Jape. Olen luontoihmisenä ja erityisesti lintuihmisenä seurannut pitemmän aikaan blogiasi. Täytyy sanoa täällä ulkomailla asuessa on mukaavaa nähdä upeita kuvia suomalaisesta luonnosta.

    Nämäkin kettukuvat ovat aivan upeita.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Delilah :)

    Olin kyllä itsekin todella yllättynyt, kun näin komean ketun mökin puhapiirissä pääsin havaitsemaan.
    Kuvakulmia tuli kiitettävän monia, sillä pääsin kuvaamaan kettua kahdesta suuresta erillisestä ikkunasta. Lisäksi kettu kierteli pihapiirissä, joten sain senkin ansiosta siitä melko runsaasti kuvia eri kuvakulmista.

    Ketun turkki ei harmaannu, käsittääkseni, talveksikaan. Ketun turkin punertavat sävyt saattavat kyllä hiukan vaihdella vuodenajasta riippuen, mutta perusävy taitaa aina olla joku punertavan sävy.

    VastaaPoista
  14. Moi vaan Tomi!

    Olenkin välillä katsellut että mistä päin blogiini tullaan ja havainnut, että mm. tietyltä suunnalta keskieuroopasta tulee vierailuja tänne.

    Minulla on tämä valokuvausharrastus ja samalla luontoharrastus aika "nuorta" vielä. Kiva on kuitenkin ollut tämän harrastuksen myötä tutustua mm. lintuihin ja muihinkin luonnonihmeisiin ja oppia niitä/niistä pikku hiljaa tämän harrastuksen lomassa.

    Kiitoksia mukavasta kommentistasi, Tomi.

    VastaaPoista
  15. Onpas komea kettu!

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!