4.12.2009

Laituri



Oheinen sommitelma laiturista on kuvattu pari päivää sitten noin klo 18 aikoihin. Kuva on HDR-kuva, mutta siitä ei saa oikein selkoa, kun ilma meni yhtäkkiä tukkoiseksi ja tuhnuiseksi; varsinkin taivas meni ihan usvaisen harson peittoon ja tästä johtuen alueen valot näyttivät ihmeelliseltä ja levisivät...

Päivä oli ollut kirkas ja taivas selkeä, harmillisesti se muuttui illaksi sitten tällaiseksi :(

No kuvia ja kuvattavaa on vähän nyt, niin postaan nyt tällaisen kuvan, joka ei ihan sieltä parhaasta päästä ole...


10 kommenttia:

  1. No nin, taitaa nyt kommentointi onnistua. Olen lukenut noita sinun kuvausohjeitasi suurella mielenkiinnolla. Tämä päällekkäin pläjäyttely on minulle jotain aivan uutta. En taida moista enää oppia.

    Arvioin kerran, että lehdissä ja kirjoissa on julkaistu noin kaksi tuhatta ottamaani valokuvaa. Ja niistä noin viisi oli mielestäni hyviä. Oikein hyviä on ollut kaksi.

    Kuten tästä näkyy, en ole ammattikuvaaja, hyvin kaukana siitä. Yleensä minulla on P-nappi päällä, kävelen niin lähelle kohdetta kuin uskallan ja painan laukaisijaa.

    VastaaPoista
  2. Olet taas vaatimaton, Jape. Sumussakin ja siinä tuhnusessa ilmassa (hyvä sanavalinta muuten :D) jotain kiehtovaa, joten tää on siitä kyllä hyvä kuva. Vielä veikeämpi olis, jos ton laiturin päästä alkais ihan täysin sumuinen ja utuinen hämärä ja valot vaan kajastais pikkusen sen läpi, ettei näkyis mitään rakennusten tai valojen hahmoja. Vähän niinku, että mihnä se laituri johdattaakaan, kenpä tietäis sen.

    Tää meinaan kuitenkin semmonen kuva, että kyl mä ottaisin sen kehystettynä seinälleni =)

    VastaaPoista
  3. Van Vaari: "Olen lukenut noita sinun kuvausohjeitasi suurella mielenkiinnolla. Tämä päällekkäin pläjäyttely on minulle jotain aivan uutta. En taida moista enää oppia."

    Kiva, jos ne ovat kiinnostaneet sinua :)

    Uskoisin, että kyllä tuo kuvaustyyli on mahdollisita oppia. Se on hieman tekninen, mutta ei aivan mahdoton. Itse en ole niin kauhean luova kuvaaja ollut ainakaan vielä toistaiseksi joten olen ehkä keskittynyt vielä toistaiseksi kuvaukseen teknisestä näkökulmasta.

    Van Vaari: "Arvioin kerran, että lehdissä ja kirjoissa on julkaistu noin kaksi tuhatta ottamaani valokuvaa. Ja niistä noin viisi oli mielestäni hyviä. Oikein hyviä on ollut kaksi."

    Ohhoh - tuohan on mahtavaa! Ei lehtiin ja kirjoihin ihan turhat kuvat pääse.
    Se on totta, että vain murto-osa minunkin ottamista kuvista on omasta mielestä hyviä. En ole laskenut tarkasti mutta olen ottanut noin 16.000 valokuvaa (toki monet on toistokuvia samasta kohteesta, hieman eri asetuksin) tähän mennessä. Niistä hyviä on ollut ehkä 100 ja oikein hyviä noin 10 kpl. Tyypillisestä kuvausessiosta tuhoan melkein heti noin 50% kuvista ja myöhemmin suoritan vielä karsintaa jolloin kuvaussession kuvista jää lopuksi jäljelle kenties 20% jotka säästän ja arkistoin.

    van Vaari: "Kuten tästä näkyy, en ole ammattikuvaaja, hyvin kaukana siitä."

    No minä olen ihan amatööri. Aloitin tämän valokuvaharrastuksen käytännösä ihan tyhjästä noin 1,5 vuotta sitten. Sitä ennen olin lähinnä näpsinyt digipokkarilla muutaman kuvan vuodessa ja ne kuvat oli lähes järjestäen epäonnistuneita.

    van Vaari: "Yleensä minulla on P-nappi päällä, kävelen niin lähelle kohdetta kuin uskallan ja painan laukaisijaa."

    Itse kuvaan noin 90% kuvista A-moodissa, eli aukkoprioriteetilla. Huomasin kyllä itse P-moodin hyödyllisyyden ja kätevyyden nyt alkusyksystä, kun olin Malmin lentokentällä katsomassa Helsinki Air Showta ja kuvaamassa lentäviä lentokoneita. Tuohon tarkoitukseen ja nopesti vaihteleviin taivaan kirkkaus olosuhteisiin P-moodi oli lyömätön valinta. :)

    VastaaPoista
  4. Hieno kuva! Tyhjä penkki on suosittu kuvausaihe, mutta aina yhtä puhutteleva. Tai ei nyt aina, mutta tässä on.

    VastaaPoista
  5. Mou Rire: "Olet taas vaatimaton, Jape."

    Vaatimattomuus kaunistaa, sanotaan ;)

    Mou Rire: "Sumussakin ja siinä tuhnusessa ilmassa (hyvä sanavalinta muuten :D) jotain kiehtovaa, joten tää on siitä kyllä hyvä kuva."

    Kiitos kiitos! :)

    Mou Rire: "Vielä veikeämpi olis, jos ton laiturin päästä alkais ihan täysin sumuinen ja utuinen hämärä ja valot vaan kajastais pikkusen sen läpi, ettei näkyis mitään rakennusten tai valojen hahmoja. Vähän niinku, että mihnä se laituri johdattaakaan, kenpä tietäis sen."

    Hei, toihan on hyvä kuvausidea! Itse harmittelin tuota usvaisuutta, mutta nyt täytyy toivo, että tulisi tuollainen kunnnon usva, niin voisi kenties kokeilla onnistuuko tuo mitä sanot... :)

    Mou Rire: "Tää meinaan kuitenkin semmonen kuva, että kyl mä ottaisin sen kehystettynä seinälleni =)"

    Jaaha, jaaha, tämähän on ihan toteutettavissa oleva asia, jos sen oikeasti haluat. Järjestely kysymys :)

    Täytyykin muokata tästä kuvasta sellainen, että sen voisi valokuvaamossa teettää paperisena ja katsoa miltä se näyttää...

    VastaaPoista
  6. Minä taaskaan ymmärrä, jotta mitenkä se tuosta voisi jotenkin vielä parantua, mutta hyvä se on!
    On se.
    Ja kaunis!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Arjaanneli! :)

    Ehkä olen vain ylikriittinen omia kuviani kohtaan.
    On mukava saada perspektiiviä ja näkemystä muilta, niin ehkä se liikakriittisyys omia kuvia kohtaan hioutuu itseltä pois ajan kanssa.

    VastaaPoista
  8. Jape,

    "Vaatimattomuus kaunistaa, sanotaan ;)"

    Nojuu, niinhän sitä sanotaan. Ja kieltämättä se joskus komistaa ja kaunistaakin :P

    "Jaaha, jaaha, tämähän on ihan toteutettavissa oleva asia, jos sen oikeasti haluat. Järjestely kysymys :)

    Täytyykin muokata tästä kuvasta sellainen, että sen voisi valokuvaamossa teettää paperisena ja katsoa miltä se näyttää..."

    Kuulostaa lupaavalta kyllä :) Ja tosiaan jo tän kuvan kelpuuttaisin, mutta jos kunnon tuhnu-usva tulee taas ja saa vielä sen hämyisemmän version, niin se sitten ehdottomasti ;)

    VastaaPoista
  9. Mou Rire: "Kuulostaa lupaavalta kyllä :) Ja tosiaan jo tän kuvan kelpuuttaisin, mutta jos kunnon tuhnu-usva tulee taas ja saa vielä sen hämyisemmän version, niin se sitten ehdottomasti ;)"

    No katsotaan, jos sellainen tulisi. Jos ei kohtuuajassa tule, niin täytynee sitten tyytyä tähän :)
    Onhan mahdollista, että vaikka tuhnu-usva -ilma tulisi, en onnistuisi haaveiltua kuvaa ottamaan...

    Kenties teetän tästä jo kuvan tai pari paperille, jos kerään jossain välissä muutamia muitakin kuvia josta voisin paperikuvan teetää...

    Siitä sitten varmaan kuva kyllä liikenee... :)

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!