Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ilta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ilta. Näytä kaikki tekstit

3.11.2010

Linnamaisema

Kelit on olleet hiukan huonot valokuvaukseen ja kamerani onkin ollut huilaamassa hyvän tovin. Ajattelin hiukan vaihtelun vuoksi kuvata ja postata tänne jotain muuta kuin lintuja ja kävin kuvamassa vanhaa tuttua linnamaisemaa. Olen tätä jo aiemmin runsaasti kuvannut, mutta kun seudulla ei ole juurikaan muuta kiinnostavaa kuvattavaa pimenevissä illoissa, niin ajattelin kuvata sitten vanhaa tuttua.

Pitkästä aikaa, ilmeisesti noin vuoden tauon jälkeen, otin kuvat siten, että sain niiden avulla tehtyä näistä kuvista HDR-kuvat. Jokainen kuva on siis koostettu kolmesta kuvasta. Tuli samalla tuotakin, siis HDR kuvien tekoa, treenattua, että pysyy suurin piirtein muistissa sekin :)

Täytynee jossain välissä lähteä käymään jossain muuallakin, jos niistä vain löytyisi kiinnostavaa kuvattavaa, rakennuksia tms., valaistuina iltoina. Voisi taas tätä HDR-kuvaus toimintaa hiukan aktivoida siis...





Ehkä nämä ei aivan parhammistoa ole HDR-kuvieni saralla, mutta menettelevät kuitenkin. Saisi olla hiukan pakkasta, jolloin ilma on usein tyynempi. Lisäksi jos olisi hiukan lunta niin kuvissa olisi enemmän luonnollista valoisuutta. Tällöin olisin voinut käyttää hiukan pienempää aukkoa, joka sopisi paremmin maisemakuvaukseen. Nyt jouduin käyttämän maksimiaukkoa f/2.8 ja silti ISO 200 herkkydellä +2 EV:n ylivalotustilanteessa valotusaika oli yleensä 20 sekuntia, joka on minusta hiukan liikaa.

26.9.2010

Ilotulitus 2

Ohessa hiukan lisää kuvamateriaalia tämän vuotisesta Nelosen ilotulitus -tapahtumasta. Edellisestä tämän teeman postauksestani poiketen nämä kuvat on kuvattu käsivaralta, käyttäen kameran P-moodia tai S-moodia (suljinprioriteetti). En pistä nyt joka kuvaan speksejä erikseen, vaan totean, että näissä kuvissa suljinnopeus vaihteli 1/60 sek. - 1/20 sek. välillä, aukko oli joko f/2.8 tai f/4 ja herkkyys tyypillisesti ISO800. Yhdessä kuvassa taisi olla jopa ISO1600. Käsivaralta kuvatuiksi (jatkuvatarkennus käytössä) nämä onnistui ihan kohtuullisesti, joskin liike-epäterävyyttä on jonkin verran. Eniten häiritsee isojen aukkojen (pakko)käytöstä aiheutunut syvyysterävyysalueen kapeus, joka aiheuttaa osan tarkennusvirhevaikutelmasta. Edellisessä ilotulituspostauksessahan aukko oli pienempi (f/8) ja syvyyterävyysalue täten isompi, joten objektiivi manuaalisti äärettömään tarkennettuna ilotulitteet pysyivät paremmin syvyysterävyysalueella.









Näiden kuvien myötä luulen, että parhaimmisto tämän vuoden tapahtumasta ottamistani kuvista on tullut postatuksi.

10.9.2010

Ilotulitus

Olin eilen katsomassa Nelosen ilotulitusta Helsingissä. Tänä vuonna raketit ammuttiin Rajasaaresta. Laitan nämä kuvat tähän nyt vain "lämpimäis maistiaisena". Postaan kenties joskus toiste lisää, kun olen hiukan tarkemmin katsonut ja karsinut kuvia.


Manuaali-moodi, ISO 200, aukko f/8, suljinnopeus 3 sek. (bulb asetuksella), polttoväli 22mm (35mm järj. -> 33mm), kuvattu jalustaa käyttäen.

Manuaali-moodi, ISO 200, aukko f/8, suljinnopeus 3 sek. (bulb asetuksella), polttoväli 22mm (35mm järj. -> 33mm), kuvattu jalustaa käyttäen.


Manuaali-moodi, ISO 200, aukko f/6.3, suljinnopeus 2 sek. (bulb asetuksella), polttoväli 22mm (35mm järj. -> 33mm), kuvattu jalustaa käyttäen.


Manuaali-moodi, ISO 200, aukko f/6.3, suljinnopeus 2 sek. (bulb asetuksella), polttoväli 22mm (35mm järj. -> 33mm), kuvattu jalustaa käyttäen.

Koitin kuvata kuvia erilaisilla asetuksilla, käyttäen välillä pitkää valotusta jalustan kanssa ja sitten taas kuvasin käsivaralta käyttäen mahdollisimman lyhyttä valotusta siten, että käsivara kuvasta ei tulisi tärähtänyttä tai liike-epäterävyyttä omaavaa. Toisaalta kuvaan pitäisi tulla riittävästi valoa, kun ollaan kuitenkin melko pimeässä. Tämä on aika hankalaa haarukointia ja moni kuva joutuikin roskikseen, kun valotus oli riittämätön, liian pitkä tai kuvassa oli liike-epäterävyyttä. No, ehkä joskus vielä harjaantuu...

EDIT 12.9.2010: Lisätty speksit kuvien yhteyteen. Näihin kuviin ei nyt sattunut yhtään käsivarakuvaa. Ehkä nämä, jotka on otettu jalustalla ja vielä kaukolaukaisintä hyödyntäen, olivat parhaat, mutta katsotaan nyt. Postaan tästä tapahtumasta varmaan vielä lisää kuvia jonkin ajan kuluttua.

26.3.2010

Tuliveistoksia

Paikallinen lasten- ja nuorten kuvataide- ja käsityökoulu järjesti Kevään tulet -tuliveistotapahtuman. Päätin - pitkästä aikaa ja tuon tapahtuman innoittamana - lähteä ulkoiluttamaan kameraa ja menin paikalle katsomaan mitä siellä on esillä. Seuraavissa kuvissa on osa nuorten veistoksista.







Taideteoksilla oli oikein nimetkin, mutta en ottanut niitä ylös. Kiehtova elementti tuo tuli. Se saa erityisenlaista tunnelmaa ja muotoa noihin töihin.

1.2.2010

Marjat talvella

 

Alkavan hämärän aikoihin salaman avustuksella kuvattu talvinen marjaterttu. Ei aavistustakaan mitä marjoja lienevät, mutta epäilen, että eivät ole ihmiselle syötäväksi kelpaavia.
 

4.12.2009

Laituri



Oheinen sommitelma laiturista on kuvattu pari päivää sitten noin klo 18 aikoihin. Kuva on HDR-kuva, mutta siitä ei saa oikein selkoa, kun ilma meni yhtäkkiä tukkoiseksi ja tuhnuiseksi; varsinkin taivas meni ihan usvaisen harson peittoon ja tästä johtuen alueen valot näyttivät ihmeelliseltä ja levisivät...

Päivä oli ollut kirkas ja taivas selkeä, harmillisesti se muuttui illaksi sitten tällaiseksi :(

No kuvia ja kuvattavaa on vähän nyt, niin postaan nyt tällaisen kuvan, joka ei ihan sieltä parhaasta päästä ole...


11.11.2009

Pieni HDR tutoriaali

Seuraavassa on pieni HDR tutoriaali, jonka tekemistä olen pohtinut jo jonkin aikaa. Alkuperäisen idean aiheesta, josta kiitokset hänelle, antoi Tikka, kun aikanaan tuskailin mistä keksisin postattavaa...

Jos joku ei halua katsoa tutoriaalia läpi, tai se ei muuten kiinnosta, niin valmiit HDR-kuvat on tuolla ihan lopussa :)

Tarkoitus on siis kuvata lyhyesti, eikä mitenkään kaiken kattavasti, HDR-kuvien luontiprosessia, johon olen itse tottunut. Muitakin tapoja on ja ne voivat hyvinkin olla parempia. Kuvaan vain työtapaa, johon olen itse tottunut. Tämä opas ei käy ihan kaikkia vaiheita läpi, ainakaan yksityiskohtaisesti kuvakaappausten muodossa. Oletuksena on, että lukijat osaavat kuvankäsittelyn perusteet. Tässä oppaassa ns. HDR-ohjelmana käytetään Photomatix Pro 3.2 -ohjelmaa (ohjelman kotisivut) ja kuvankäsittelyssä Paint Shop Pro X2 -ohjelmaa (PSP). Muitakin vastaavan kaltaisia ohjelmia on.

HDR-kuvat luodaan yleenä kolmesta tai useammasta eri valotusajoilla kuvatuista kuvista, jotka on kuvattu siis samasta kohteesta "samoilta jaloilta". Yleensä käytetään apuna siis jalustaa tai vastaavaa. Kuvien valouserona pidetään nyrkkisääntönä ±2EV:n eli aukon valotuseroja. Kuvat kuvataan siis yleensä -2EV...0EV...+2EV:n välein. 0EV on ns. oikea valotus kohteesta. Itse olen kokenut, että  ±2EV:tä on usein "liikaa", joten käytän itse varsin usein ±1.7EV:n valotuseroja. Niin seuraavissakin kuvissa. Kuvat on kuvattu ehkä hiukan liian pimeässä, mutta ei haitanne tässä tutoriaalissa.

---- (tämä osa lisätty 15.11.2009)
Kamerani Sony a300:n kennon laatu ei ole paras mahdollinen, eikä se oikein "pidä" (tai minä en pidä oikeammin) pimeässä kuvattaessa suurista herkkyysasetuksista, koska kohina lisääntyy selvästi. Yleensä kuvaan ISO100 herkkyydellä, mutta nyt oli jo "liian" pimeää, joten jouduin käyttämään ISO200 herkkyyttä saadakseni järkevät valotusajat. Kamerani maksimivalotusaika on näet 30 sek., jollei "bulb"-asetusta oteta huomioon, ja kuten tuossa hieman alempana olevasta kuvasta näkee on siinä jo 15 sek. valotus. Jos herkkyys olisi ollut ISO100, olisi valotusaika ollut jo lähellä, tai ylikin, 30 sekunnin maksimin. Lisäksi minusta itsestäni on sopivaa, jos maksimi valotusaika on noin 15 sek. HDR-kuvan "ylivalotuskuvassa", pimeällä kuvatessa. Tämä on vain oma mieltymys ja tottumiskysymys.
Yleensä maisemakuvissa suositaan hieman pienempää aukkoa (suurempi f-luku), jotta saadaan syvyysterävyyttä, mutta näissä näin pimeässä otettavissa HDR-kuvissa käytän käytettävissä olevaa maksimiaukkoa juurikin tuon minulle sopivan valotusajan saamiseksi. Hieman valoisemmalla olisin voinut käyttää,  ja olen käyttänytkin, pienempää aukkoa.


Kamerassani on kyllä valotuksen haarukointi "Auto Exposure Bracketing" (AEB), mutta se valitettavasti on rajoittunut -0,3EV...0EV...+0,3EV tai -0,7EV...0EV...+0,7EV haarukointeihin, ei siis edes kokonaista aukkoa, joten sitä ei voi käyttää HDR kuviin. Tarvittaisiin siis -2EV...0EV...+2EV (tai lähes tämä) eli noin 4 aukon haarukointi. Tästä syystä käytän HDR kuvia ottaessani manuaaliasetuksia. Asetan aukon ja säädän ajan katsoen kameran valotusmittarin EV-lukuja. Otan siis kuvan kerrallaan ja säädän ajan jokaisen kuvan jälkeen uuteen EV-lukuun. Voisin käyttää kaukolaukaisinta, ja se olisikin hyödyllinen jos kamerassani olisi riittävän laaja AEB, mutta nyt käytän yleensä kameran 2 sekunnin viiveajastusta, jotta kuvaan ei tule laukaisijan painamisesta tärähdystä. Kuvaan myöskin, luonnollisesti, jalustaa hyväksikäyttäen. Valkotasapaino on minulla Auto-asennossa ja käytän valotuksen mittaukseen keskustapainotusta (ei piste siis) johon yleensä osuu ne valoisimmat alueet. Olen joskus kuvannut pimeässä myös kokokuva-alan valoisuuden huomiovaa matriisimittausta käyttäen, mutta valotusajat menee ihan erilaisiksi (lyhyemmiksi) ja kuvista tulee minusta huonompia.


Tarkennuksessa käytän pistetarkennusta objektiivin keskeltä. Yllättäen en ole huomannut hyödyntää, tarkennettuani ekan kuvan, siirtymistä manuaalitarkennukseen, mikä olisi loogista, vaan olen tarkentanut kameran tarkennusautomatiikalla jokaisen kuvan erikseen. Olisi tosiaan ollut järkevää käyttää automaattitarkennusta ekaan kuvaan ja sitten vaihtaa manuaalitarkennukseen, eikä koskea siihen kuitenkaan. Tähän asti kamera on pääasiassa tarkentanut aina oikein eri HDR-valotusten ottojen yhteydessä, mutta muistelen, että joskus on alkanut tarkennus sahaamaan. Tämäkin olisi vältetty kun olisi vaihtanut manuaalille ekan kuvan oton jälkeen. Kuvaan usein HDR-kuvat ns. vyötärötasolta, joten tarkennuksen jne. asiat katson yleensä kameran live view -näytöltä, en optiselta etsimeltä.
---- (lisäys päättyy)


Seuraavassa siis lähtökuvat, jotka on kuvattu syyskuun loppupuolella klo 20:30 aikoihin, ja joista HDR kuvaa lähdettiin rakentamaan. Kuvat on otettu SONY a300 -kameralla RAW-muotoon ja konvertoitu 8-bittiseksi TIFFiksi Sonyn Image Data Converter (IDC) -ohjelmalla. Tiedän, että jotkin "HDR tosiharrastajat" :) tekee 16-bittisiä TIFFejä, mutta minusta ne tekevät vain turhan isoja tiedostoja. Itse olen tyytynyt siis 8-bittisiin.





 -1.7EV, aukko f/4.5, 35 mm, 1 sek., ISO200



0EV, aukko f/4.5, 35 mm, 4 sek., ISO200



 +1.7EV, aukko f/4.5, 35 mm, 15 sek., ISO200



Seuraavaksi yllä olevat kuvat ladataan Photomatix -ohjelmaan. Painetaan "Generate HDR image" -nappia, jolloin ohjelma kysyy mitä kuvat otetaan mukaan (kts. kuva alla).



 


Seuraavaksi annetaan ohjelmalle ohjeita, kuinka kuvat tulisi kohdistaa keskenään ja käytetäänkö kromaatisen aberraation ja kohinan poistoa (itse en näitä yleensä käytä tässä vaiheessa). Muut käyttämäni asetukset näkee alla olevasta kuvasta.
 


Tuloksena on alla olevan kuvan "raaka" HDR-kuva, joka ei vielä näytä oikein miltään, vaan sille pitää antaa tonemapping-käsittely, jolla kuvan sävyt saadaan silmällä ja monitoreilla katseltavaan muotoon. Painetaan Tone Mapping-nappia.

 

Kuvaan vaikuttavat säädöt on vasemmalla palkissa. Kokeile eri säätöjen vaikutusta ja kun olet tyytyväinen niin luo HDR-kuva. Voit katsoa alla olevasta kuvasta millaiset säädöt minä tein kuvalle ennen kuin painoin Process-nappia, jolloin "tonemapattu" HDR-kuva luodaan.

 

Tuloksena on "valmis" HDR-kuva. No ei se oikeasti ole vielä loppuun asti käsitelty, vaan käsittelyä jatketaan kuvankäsittelyohjelmassa. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa on aika paljon yksittäisiä punaisia, vihreitä ja sinisiä väripikseleitä, jotka häiritsee ja ne on poistettava kuvankäsittelyssä. Se miksi niitä tulee, johtunee kamerani kennosta ja pitkistä valotusajoista.


 

Kuvankäsittelyssä (PSP) teen siis vielä jonkin verran käsittelyä kuvalle. Se mitä kuvalle tehdään riippuu kunkin mieltymyksistä. Itse aloitin HDR-kuvan kohinanpoistolla, jonka jälkeen rajasin kuvan. Päädyin panoraamamaiseen rajaukseen. Rajauksen jälkeen poistin kloonaustyökalulla yksittäiset punaiset, vihreät ja siniset pikselit. Sitten muutin kuvan blogikokoon ja terävöin (Unsharp Mask). Tulos on alla:

 


"Liian" pimeässä ulkona kuvatuissa HDR-lähtökuvissa tuppaa taivaaseen tulemaan minua häiritsevää väriharsoa, olen huomannut. Siksi tein vielä toisen hieman tummemman version HDR-kuvasta, joka on tässä alla:



Kumpi on parempi, se on kai maku asia. Nämä ei nyt kaikkein parhaimmat HDR-kuvani olleet, mutta täyttivät tämän pienen tutoriaalin tarpeet. Muita tekemiäni (ja parempia mielestäni) HDR-kuvia voit löytää vaikka tuosta oikean sivupalkin "Tunnisteet" -kohdan alta löytyvää HDR -merkintää painamalla.

EDIT (15.11.2009): Nimimerkki Tikka esitti hyviä kysymyksiä kommenttilootassa, ja huomaan että osa vastauksista niihin kuuluu selvästi tänne tekstin joukkoon, joten lisään tekstiä mm. kuvausasetusten ja itse kuvien ottotapahtuman selostuksella. Lisään tekstiä lähinnä tuonne ensimmäisen kuvan yläpuolelle.



1.10.2009

Hieman HDRää



 

Teemat ja kohteet on jo aikaisemmista HDR-postauksistani tutut. Ainakin alemman kuvan "sijoilta" olen muutamia kuvia aikaisemmin postannut. Nämä nyt postatut kuvat on kylläkin kuvattu ihan viime viikolla, joten kuvat on tuoreet sikäli, vaikka teema ja kohde onkin jo varsin tutut. Ajattelin vain pitkästä aikaa muutaman HDR kuvan tehdä ja tuo kohde tuli helposti mieleeni, kun siihen olen aikalailla itse mieltynyt.
Ei muuta kuin fillari alle ja ottamaan muutama kuva. Alempaan kuvaan tuli nyt tuo valonheittimen kajo, joka näkyy tuossa  alemmassa kuvassa vasemmalla. En tiedä onko se hyvä vai huono. Olisi ollut tuolta paikalta muutama muukin kuvasarja valittavissa (vaihtelin hiukan paikkaa ja zoomausta, vaikka kuvaus suunta ja kohde pysyi aikalailla samana), jossa tuota valonkajastusta ei näkynyt, mutta valitsin nyt tämän...


PS. Alempaan HDR kuvaan oli näemmä sattunut laiturin penkillä istuskeleva henkilö, huomaan. On vissiin pysynyt hyvin paikoillaan kolmen aika pitkän valotuksen ajan, kun näkyy noinkin selkeänä hahmona... :)

Edit: Tai ei se hahmo selkeä tässä blogipostauksessa olekaan. En muistanut, että blogikuvaa ei pääsekään "rajattomasti" zoomaamaan kuten erillisessä kuvankatseluohjelmassa pääsee.




20.9.2009

20.09.2009 klo 20:09 -postaus

Taas on tällainen kiva "numeropäivä", joten postataanpa taas jotain juhlallista, ja muutakin :)
Ilotulituskuvat on sieltä samasta, jo aiemmassa ilotulitus -postauksessa maintsemastani, Ilotulituksen SM 2009 -kisoista Helsingistä.

Keskimmäinen kuva on kuvamanipulaatio, jonka "kasasin" ihan huvin vuoksi kokeillessani että onnistunko kuvankäsittelyssä tekemään sen mitä ajattelin. No onnistuihan se ihan kohtuullisesti, joskin parantamisen varaa jäi vielä aika paljoinkin.









Neljä rumaa teroa :)
Kuvamanipulaatio, joka on koostettu neljästä erillisestä kuvasta.



No nyt ei ollut oikein tarinan juurta tämän enempää. Täytyy koittaa seuraavissa postauksissa kirjoitella hieman enemmän...


13.8.2009

Relandersgrund

Ohessa jälleen kuvia taannoiselta Helsingin retkeltäni. Kuvassa on ravintolakäyttöön muutettu, entinen majakkalaiva Relandersgrund, joka nykyisin sijaitsee siis Helsingissä Pohjoisrannan Meritullintorilla. Alkuperäisessä majakkakäytössä se oli Raumalla Relanderinmatalalla liki 30 vuotta.


Kuten kuvista saattaa jo nähdäkin on kyseessä jälleen HDR kuvat. Tämä yllä oleva on ns. normaalikäsittelylläni tekemä HDR-kuva.


Päätin huvin vuoksi tehdä myös toisen, selvästi "surrealistisemman", kuvaversion samasta aiheesta.

5.8.2009

Tuomiokirkko illalla


Ohessa Helsingin Tuomiokirkko, jonka kuvasin heinäkuun lopun Helsingin retkelläni. Kuva on otettu Tähtitorninmäen suunnasta. Kuva on (taas) HDR. Rajasin yhden valonheittimen kuvankäsittelyssä kuvasta oikealta pois, mutta sen aiheuttama purppurahämy on silti nähtävissä. En lähtenyt sitä kuitenkaan enään muokkaamaan pois.

Montako ihmistä näet kuvassa?

4.8.2009

Verryttelyä

No niin. Nyt on tovi bloggaustaukoa takana ja pitäisi koittaa uudelleen "startata" tätä bloggausta. Hieman on kankeutta vielä, mutta ajattelin aloittaa hieman kevyemmin ja postata aluksi, pitkästä aikaa, muutaman HDR kuvan. Nämä kuvat on ihan tuoreita, otettu eilen Helsingin retkelläni.



Tämä kuva on otettu Lehtisaaren ja Kuusisaaren väliseltä sillalta, kohden Salmisaaren voimalaa.



Sama kohde kuin edellisessä kuvassa, mutta kuva on otettu lähempää kohdetta. Kuva on siis otettu Hietaniemestä päin. Olen aika tyytyväinen näihin kuviin. Ne onnistuivat ihan hyvin, vaikka onkin HDR kuvien otossa ollut jonkin verran treenitaukoa. Alemmassa kuvassa pieni häiritsevä ykstyiskohta, eli kuun ympäriltä on "rengas" hieman pois linjastaan, mutta muuten on ihan kohtuullisesti onnistuneet kuvat.

Näiden kahden kuvan välissä on ehtinyt kulua noin tunti. Ylempikuva on otettu kuta kuinkin klo 21:30 aikoihin ja alempi kuva 22:30.


18.3.2009

Varjo vain


No niin postaan nyt vielä yhden kuvan, joka on samaa sarjaa tuon 300 ja "vaarin" haamu -postauksen kanssa. Tässäkin bloginpitäjä on kuvassa, mutta vain "varjokuvana". Kuva on saatu aikaan ihan valottamalla, eikä tietokoneen kuvankäsittelyllä kikkailemalla.

Kuvan datat: Herkkyys ISO 200, aukko f/8.0 ja suljinnopeus 8 sekuntia ja polttoväli 55 mm (82 mm, 35 mm:n järjestelmässä).

16.3.2009

Koskimaisemaa illalla



Edelleen koskimaisema kuvia Tampereelta. Samaa sarjaa kuin nuo aiemmat. Postaan nyt nämä, kun on tuota muuta, uutta materiaalia, perin vähän jos ollenkaan. No mikäs näissä, alempi kuva on ihan kohtalainen. Ylempi kuva on hieman epäterävä. Vähän ennen kuvan ottoa pöllähti kosken kivimuurilta aika kasa lunta suoraan kameran päälle ja meni hetki kuivatellessa kameraa ja objektiivia...

11.3.2009

300 ja "vaarin" haamu



No niin, piti tätä juhlapostaus hetkeä varten saada jotain normaalikuvistani poikkeavaa, mutta valitettavasti visio ja toteutus ei taaskaan kohdanneet. No, tuolla paikalla, jossa erästä ideaani olin suunnitellut kuvaavani, ei taaskaan ollut iltavalaistus päällä, joten en päässyt sitten testaamaan sitä ideaani oikeastaan ollenkaan. Jotain kuitenkin kuvatakseni otin oheiset kuvat, jossa hailakan väritön bloginpitäjä poseeraa valjusti :)
"Haamuefekti" on tullut kuvaamalla ei kuvankäsittelyllä.

Alin kuva on nyt sitten 300's tähän blogiin postaamani kuva. Tättärää! :)

EDIT: Lisätty kuvien "datat".
Ylempikuva: Herkkyys ISO 200, polttoväli 45 mm (67 mm, 35 mm:n järjestelmässä), aukko f/8.0 ja suljinnopeus 10 sek.
Alempikuva: Herkkyys ISO 200, polttoväli 55 mm (82 mm, 35 mm:n järjestelmässä), aukko f/8.0 ja suljinnopeus 8 sek.

9.3.2009

Kaupunki-ilves :)



Ei paljoa kommentoitavaa minulla. Edelleen iltamaisemaa, hieman eri paikoista ja eri polttoväleillä otettuna. Mukavan rauhallinen tunnelma, perjantai-illaksi tuossa kaupungissa.