28.9.2009

Hangon Svanvik:issa

Nämä kuvat on samalta kuvausretkeltä kun aiemmin Täktomin lahdella -nimisessä postauksessani otetut kuvat. Hieman reilun 2 viikon takaa ovat nämä kuvat, jotka on otettu Hangon Svanvik:issa, joka on muutaman kilometrin päässä tuosta Täktomista. Valitettavasti tällä sinänsä kaunilla lahdella ei kauheasti ollut lintuja, mutta enemmän kylläkin kuin Täktomissa. Linnut oli pääasissa, kuten lahden nimestä saattaa päätellä, joutsenia. Oli myös muitakin lintuja, mutta ne olivat niin kaukana, että niiden määrittäminen oli käytännössä mahdotonta. Kenties olivat jonkin sortin haikaroita tai jotain...

No, pitemmittä puheitta itse kuviin sitten. Taaskaan ei ole mitään kuvallisia erikoisuuksia tai erityisen onnistuneita otoksia.


  
Svanvikiin tultiin tieltä polkua pitkin, pienen metsikön läpi. Metsikön keskivaiheilla oli sähköpaimen ja sen yli rakennettu pieni porrasrakennelma, jota pitkin sähköpaimenen saattoi ylittää. Porrasrakennelman vieressä oli kyltti, jossa sanottiin, että niityllä - jossa lintutorni on - on vapaana skotlannin ylämaan karjaa, joka saattaa ajoittain olla agressiivista ja että liikkuminen alueella on omalla vastuulla. =8-S

No uskallauduin kuitenkin eteenpäin ja sähköpaimenaidan luota polku jatkui pitkospuina, joita pitkin saavuin aika pian metsänreunaan, jossa oli kuvan "lintutorni". No lintutornista ei voi oikein puhua, se oli aika vaatimaton ja matala lava, ehkä noin 2 metrin korkeudella maasta, mutta parempi se oli kuin ei mitään. Ihan hyvä näkymät sieltä oli lahdelle, mutta niin kuin yleensä, oli torni toivottoman kaukana potentiaalisista kuvauskohteista, kuten saatatte seuraavista kuvista havaita.




Rantaniittyä ja vedessä menee aitaus jonka lienee tarkoitus pitää karja rantaniityllä.



 

Ylämaan karjaa rantaniityllä.

 


Kuvan keskellä (jos katsoo kuvaa suurempana) voi havaita pienen hiekkasärkän, jonne lintuja on kokoontunut jonkin verran lepäilemään.



Kuva otettu Sigma 120 - 400 mm -objektiivilla maksimi zoomilla. Kirkas päivä ja osittainen vastavalo haittasi kuvausta jonkin verran. Joutsenien kaverina vaikuttaisi olevan jonkinlainen haikara tai vastaava lintu...


 


Edelleen sama Sigman objektiivi käytössä tässä kuvassa, kuin edellisessäkin kuvassa oli. Lisänä käytetty nyt 1.4 x telekonvertteria, josta johtuen automaattitarkennus ei enään toiminut, vaan kuva on tarkennettu manuaalisesti.

Harmillisesti kuvauskohteet on niin kaukana kalustooni nähden, että ei varsinaisista lähikuvista ollut toivettakaan. Sinänsä maisemat ja sää oli hyvät, joten retkipäivä oli sikäli ihan onnistunut.


20.9.2009

20.09.2009 klo 20:09 -postaus

Taas on tällainen kiva "numeropäivä", joten postataanpa taas jotain juhlallista, ja muutakin :)
Ilotulituskuvat on sieltä samasta, jo aiemmassa ilotulitus -postauksessa maintsemastani, Ilotulituksen SM 2009 -kisoista Helsingistä.

Keskimmäinen kuva on kuvamanipulaatio, jonka "kasasin" ihan huvin vuoksi kokeillessani että onnistunko kuvankäsittelyssä tekemään sen mitä ajattelin. No onnistuihan se ihan kohtuullisesti, joskin parantamisen varaa jäi vielä aika paljoinkin.









Neljä rumaa teroa :)
Kuvamanipulaatio, joka on koostettu neljästä erillisestä kuvasta.



No nyt ei ollut oikein tarinan juurta tämän enempää. Täytyy koittaa seuraavissa postauksissa kirjoitella hieman enemmän...


18.9.2009

Kalatiira

 
Kuva otettu heinäkuun lopussa noin klo 22 aikoihin. Kuvaa on kuvankäsittelyssä vaalennettu hiukan Levels-säädöllä. Jo hämärtyneestä kuvausajankohdasta johtuen suljinnopeus jäi 1/80 sekuntiin. Tästä johtuvaa  (?) liike-epäterävyyttä (kuvaajan ja linnun liike) on aavistuksen verran kuvassa. Herkkyysasetus oli ISO400. Olisi saanut olla suurempikin, mutta toisaalta kohina olisi lisääntynyt suuremmalla asetuksella. Polttoväli oli objektiivin maksimissa taas, eli 250 millimetriä, ja aukko f/6.3.

16.9.2009

500.

Oheinen kuva on 500. tähän blogiin postaamani valokuva. Se on otettu samaan aikaan ja lähes samassa paikassa kuin hieman aiemmin postaamani sirittäjän kuva, eli Helsingin Vanhankaupunginlahdella ja tarkemmin lehdossa lähellä Lammassaarta.
Nyt on kuitenkin niin, että en ole onnistunut tunnistamaan mikä lintu mahtaa olla kyseessä. Kenties joku blogin lukijoista voisi auttaa? Oma veikkaukseni on että lintu olisi joku sieppo...
Kuvaa on rajattu varsin voimakaasti, jotta linnun on saanut hieman paremmin esiin. Kuvausetäisyys oli jonkin verran pitempi kuin tuolla aiemmin postatulla sirittäjä kuvalla. Kuvausohjelmana oli tavallisuudesta poiketen P-moodi, jolla kuvan kuvausparametereiksi muodostui: aukko f/7.1, herkkyys ISO200, suljinnopeus 1/500 sek. Zoomi oli maksimissaan, eli 250 millimetriä. Kuvassa näkyy, kun zoomaa sitä, jonkin verran kromaattista aberraatiota lehtien reunoilla, mutta ei niin pahasti kuin sirittäjä kuvassa.

14.9.2009

Täktomin lahdella

Kävin lauantaina kuvausretkellä Hangossa ja Kirkkonummella. Tarkoitus oli katsoa josko muuttolinnut olisivat jo liikkeellä, mutta sen suhteen tuli vesiperä, tai sitten olin väärässä paikassa. Lintuja oli toki jonkun verran, mutta vain niitä "tavanomaisia" ei niinkään muuttolintuja. Koko retken ilmeisin kohokohta oli, kun olin kävelemässä tämän postauksen nimikko lahdelle, eli Hangon Täktomin lahdelle, metsätietä pitkin. Ylitseni lehahti nimittäin palokärki ja jäi läheiseen puuhuun kökkimään. No kamera ei tietenkään ollut käsissäni. Ryhdyin sitä kaivamaan repusta, mutta tein vissiin liian perusteellista työtä, koska palokärki oli jo poissa kun kamera oli esissä ja reppu takaisin selässä...
... niin, miksi se reppu piti virittää heti selkään?
No, ei voi mitään, mennyt mikä mennyt.
Nämä seuraavat kuvat ei sisällä mitään valokuvauksellisia ihmeellisyyksiä, eikä "saavutuksia" vaan ovat kuvituksena lyhyelle retkikertomukselleni. Kuvissa on vain kauniita maisemia ;) kun lintuja ei juurikaan näkynyt, ei ainakaan kameraani tallentunut. Eikä tuossa Täktomin lahdessa moitittavaa olekaan, kun sen maisemia katselee. Oikein mieluisa paikka viettää aikaa kesällä, epäilemättä.


Yllä olevassa kuvassa olen tulossa juuri Täktomin lahden rantaan. Taustalla, "mörskän" takana, on näköalapaikaksi merkitty kallioinen niemenkärki.
Näkymä niemenkärjestä merenlahdelle ja avomerelle.
 
Kaunista suomalaista maisemaa :)
Kuvan ilmeisen suomalaisharvinaisuuden tarkempi lajimääritys vielä työnalla... :P
 

Tod.näk. sama harvinaisuus kuin edellisessä kuvassa :D
 
Taustan rantaniityllä laidunsi pitkäkarvaista ns. ylämaan karjaa. Olivat vain aika etäällä. Kuvia oli myös tuosta seläntakaa merenlahdesta ja sen luodoista, mutta en nyt niitä postannut tähän. Yksittäinen joutsenpariskunta uiskenteli tuolla lahdella ja niistä tuli muutama kuva myös otettua, mutta ajatelin tämän postauksen, enempien lintuhavaintojen puutteen takia, pitää vain tällaisena maisemakuviin keskittyneenä.
Myöhemmin teen oman postauksen Hangon Svanvik:in lintutornilla käynnistäni, jossa sentään joitakin lintuja näin, mutta siitä sitten myöhemmin ko. postauksen yhteydessä.

11.9.2009

Sirittäjä...kö?

 
Oheinen kuva on kuvattu noin viikko sitten. Olin pienellä kuvausretkellä Espoon ja Helsingin seudulla. Tämä kuva on otettu Helsingin puolella, Vanhankaupunginlahdella. Olin matkalla pitkospuita pitkin kohden Lammassaarta. Hiukan ennen saarta on pieni lehdon tapainen paikka, jonka läpi pitkospuupolku kulkee. Huomasin vähän matkan päässä edessäni lintubongarin, joka tarkkaili puita kiikarilla. Kaivoin kameran esiin ja ryhdyin myös kuikuilemaan, että mitä hän mahtoi nähdä. Hetken kuluttua havaitsin useita yllä olevan kuvan kaltaisia keltavihreitä lintuja puissa. Ne liikkuivat varsin nopeasti ja niistä oli aika hankala saada kuvaa. Tämäkin kuva on aikalailla alaviistosta taas, valitettavasti, mutta ei oikein muuta voinut...

Bongari tuli hetken kuluttua luokseni ja kertoi, että tässä onkin nyt vilinää. Hän on selvästi harjaantuneempi tarkkailija, itse olisin ko. paikan ohi mennyt muina miehinä, huomaamatta mitään. :)
Hän kyseli minulta, että tietäisinkö mikä lintu on kyseessä. Kerroin, että en valitettavasti tiedä kun olen ihan aloittelija vasta ja että koitan kuvata linnut ensin ja sitten jälkeenpäin koitan tunnistaa ne. :)
No joka tapaksessa bongari arveli, että kyseessä saattaisi olla sirittäjä. Minulla ei ole esittää parempaa vaihtoehtoa ja lintukirjasta katsoen vaikuttaisi siltä, että kyseessä on sirittäjä, mutta en ole kuitenkaan varma. Sanotaan nyt tässä vaiheessa tätä sirittäjäksi, jos ei muuta, parempaa, tietoa tule.

9.9.2009

09.09.09 klo 09:09 -postaus

Pitää juhlistaa tätä "numeropäivää" ja postata muutama juhlallinen kuva :)
Alkuperäisenä ideana oli ottaa tätä päivää varten / lavastaa ihan oma kuva, mutta se jäi sitten toteuttamatta tällä kertaa.
Lavastettujen kuvien sijaan postaan muuttaman ilotulituskuvan, jotka on otettu viime viikolla Helsingissä Ilotulituksen SM-kisoissa.
Kuvia otin tuolloin noin 190 kpl. Neljäsosan raakkasin heti pois, ja hiukan tiukemmilla kriteereillä olisin hyvin voinut laittaa vielä yhden neljäsosan, eli yhteensä siis puolet kaikista otetuista kuvista, roskikseen. Nämä kolme nyt tähän postaukseen valikoitunutta kuvaa on sieltä paremmasta / onnistuneemmasta päästä kuvia, jotka sain otettua.

Ei ole helppoa ilotulituksen kuvaus kunnolla, ei! Muutama sadekuuro tuli häiritsemään vielä kuvaussessiota ja sitten kamera jumitti muutamaan otteeseen kummallisesti. Ikään kuin suljin jäi auki eikä kamera suostunut sulkemaan suljinta vaikka mitä painoi. Oli pakko sammuttaa virta, että kamera tokeni. Lisäksi kamerani ei oikein pysynyt kuvaustahdissani, eli otetun kuvan kirjoittaminen muistikortille otti aina tovin, joten jotkin tilanteet missasin. Mutta kokonaisuutena olen ihan tyytyväinen ekaan kunnon ilotulituksen kuvaukseen, jotain ainakin tuli opittua. Ehkä ensikerralla menee jo paremmin :)
 
  
 
Kaikissa yllä olevissa kuvissa on sattumalta valotusaika ollut 1 sekunti. (muistaakseni) Herkkys oli kaikissa ISO100 ja aukko f/8. Kuvat on otettu manuaali-ohjelmalla ja valotusajan pituus on ollut Bulb -asennossa, eli suljin pysyy auki niin kauan kun sujinta pitää laukaisimesta (kaukolaukaisimesta) "auki".


6.9.2009

Nuolihaukka ja varis

(Kokeilen tässä hieman isomman fontin käyttöä teksteissä, palaan takaisin edelliseen jos vaikuttaa liian isolta)

Kävin eilen pienellä kuvausretkellä Espoon ja Helsingin suunnalla. Ajatuksena oli katsoa josko siellä olisi muuttoaan tekeviä lintuja enemmän, kuin täällä minun kulmilla. Yllätys oli aika suuri, kun oli lähes tyhjää "varmoissa" lintupaikoissa. Onko linnut jo muuttaneet vai eikö se  muutto ole vielä alkanut?
Espoon Suomenoja oli lähes tyhjä, no muutama jo tutuksi tullut nokikana, muutama erilainen sorsa sekä kyhmyjoutsen siellä oli, mutta ne on tuttua kauraa jo ja yleisvaikutelmaltaan lintuja oli todella vähän. Muutamia hanhi- ja sorsaparvia kyllä lensi ylitseni etelän suuntaan...
Olin jo kierroksen Suomenojan altaan ympäri tehnyt, kun huomasin jonkin omituisen linnun liitelevän altaan yllä, mutta en ehtinyt sitä tarkemmin havainnoida, kun se meni vesakon/puiden taakse pois näkökentästäni. Lähdin kävelemään autolle päin, kun paikalla ollut lintubongari (menimme lähes peräkanaa tuota Suomenojaa ympäri) huudahti "Huomio! Varis ahdistaa petolintua" ja osoitti taivaalle. Käännyin katsomaan ja ryhdyin kuvaamaan. Onneksi kamera oli esillä. Paha vain, en ehtinyt yhtään katsoa asetuksia ja hiukan pielessähän ne oli... :(
Lisäksi linnut lenteli aivan kohtisuoraan pään yläpuolella, ei kauhean korkealla, mutta kuitenkin, joten oli hankala kuvata.

 
 
Linnut jahtasivat toisiaan vuorotellen, kuten kahdesta ekasta kuvasta näkyy. Polttovälinä minulla oli näissä kuvissa 330 mm, eli ei aivan maksimi (oli käytössä Sigma 120-400 mm -objektiivi tuolla hetkellä), jotta pysyin nopeasti liikkuvien lintujen perässä joten kuten. Aukko oli f/5.6 ja herkkyys ISO400. Noista asetuksista johtuen suljinaika meni "tappiin" eli 1/4000 sek. joka on nopein mihin minun kamera pystyy. En tiedä valottuiko kuvat ollenkaan oikein. Herkkyys oli liian isolla ja/tai olisi pitänyt himmentää hiukan, tuonne f/8 ehkä, mutta kun en siinä tohinassa huomannut.
Tilanne oli aika pian ohi. Nuolihaukka jäi kyllä liitelemään alueen ylle, mutta se meni niin korkealle, että siitä ei oikein saanut enään selkoa. 
Alin kuva on kroppi ylemmästä kuvasta. Otin vain nuolihaukan esiin ja koitin vaalentaa keskisävyjä Levelsillä, jotta saisin haukan värejä ja kuviointia paremmin esiin.



2.9.2009

Harmaalokki

Jaaha, olisikohan sopiva aika aloittaa lokkipostaukset? :)

No, eiköhän tämä sopine tähän väliin tällaisena "välipostauksena". Kuvasin oheisen harmaalokin heinäkuun puolivälissä Suomenlinnan eteläisimmän saaren (en muista nimeä) eteläkärjen merituulissa leijailemassa. Lokkie ei juurikaan joutunut siipiän räpyttämään, kun merituuli kannatteli sitä ja toi nostettä, jonka varassa se pystyi leijailemaan "loputtomiin". Osaisipa lentää... :D