2.6.2012

Ristisorsa

Pahoittelut tästä hitaasta postaustahdistani. Minulla on kyllä kertynyt jonkin verran uutta materiaalia, mutta en vain ole saanut aikaiseksi karsia ja käsitellä kuvia.
Noh, joka tapauksessa tässä tulee nyt kuvia Kristiinankaupungin seudulla noin 3 viikkoa sitten järjestetyltä lintukurssilta, jolle osallistuin.

Keli ei suosinut kurssia, vaan oli sateista, sumuista, tuulista ja kylmää. Emme päässeet ennako-ohjelman mukaisesti niin paljon merelle ja saaristoon, kuin oli tarkoitus, mutta paikkaisimme sitten tilannetta retkeilemällä mantereen puolella lähiseudulla.

Nämä tässä nyt julkaisemani ristisorsa -kuvat ovat ensimmäiset edes kohtuullisesti onnistuneet kuvani ristisorsasta. En muutenkaan ole ristisorsaa kovinkaan montaa kertaa nähnyt, joten on mukava vihdoin saada ko. linnusta edes jonkinlaiset kuvat. Nämä kuvat on otettu kurssin viimeisenä päivänä saaristossa, jolloin oli loistava sää. Kylmä ja vastainen tuuli oli viivästyttänyt muutolintujen arktikaa, eikä se kunnolla päässyt vielä kurssin viimeisenä päivänä alkamaan, mutta jonkin verran muuttavia lintuja tuli nähtyä. Osa linnuista seuraili rantaviivaa ja niitä oli kohtalaisen hyvät mahdollisuudet päästä kuvaamaan. Suurin osa muutosta meni kuitenkin etäämmällä merellä, jolloin sen valokuvaaminen oli käytännössä mahdotonta.




Ensimmäiseen kuvaan on tainnut mahtua mukaan myös ristisorsa naaras (oikean puoleisin lintu). Muut ovat koiraita.

Lisää kuvia tältä kurssilta myöhemmin...