1.5.2012

Kalasääski

No niin, nyt on vihdoinkin hiukan uuttaa materiaalia postattavaksi. Kävin joku aika sitten tekemässä päivän retken Kangasalle paikalle, jossa pääsin tarkkailemaan sääksien eli kalasääskien ruoanhankintaa ja ruoanpyydystys keinoja aivan lähietäisyydeltä. Seuraavassa joitakin kuvia päivän runsaasta kuvasaaliista.







Kalasääsken kuvaaminen ei ollut kovinkaan helppoa, sillä se usein syöksyi niin nopeasti ruokansa perään, että mukana ei tahtonut pysyä. Tarkennuksen kanssa oli myös aika paljon haasteita, siksipä runsaasta kuvamäärästä vain murto-osa osoittautui edes jollakin tavalla kohtuullisiksi. On nämä kuitenkin itseäni miellyttäviä tasoltaan, ja ainahan voi koittaa parantaa toisella kerralla, mikäli uusi mahdollisuus/tilanne tulee eteen.

Saatan postata tältä retkeltä kuvia uudessa postauksessa, kunhan katson ensin, jos löydän riittävän hyviä kuvia...