24.7.2011

Pikkulepinkäinen

Tämä kuva pikkulepinkäisestä on otettu vajaa kuukausi sitten Vanhankaupunginlahdella Helsingissä. Olin matkalla pitkospuita pitkin Lammassaareen, kun hieman ennen saarta olevassa lehdossa huomasin tämän linnun liikehtivän pusikosta toiseen. Harmillisesti oli useimmiten oksia pahasti edessä, enkä montaa kuvaa tästä pikkulepinkäisestä nyt tällä kertaa saanutkaan. Siksi tähän postaukseen tulee vain yksi. Sain kait 3 kelvollista kuvaa, mutta ne olivat niin samanlaisia, että laitan nyt vain tämän yhden kuvan esiin.
























En tiedä olisiko tuolla pikkulepinkäisellä muuten jotain ruokaa nokassaan...? :)

21.7.2011

3. vuosipäivä

Nyt on tullut jälleen yksi etappi saavutettua, eli tällä päivämäärällä tulee täytteen 3 vuotta siitä kun aloitin tämän valokuvabloggaamisen. Voidaan sanoa, että tämä koko valokuvaharrastukseni alkoi tuolloin, kolme vuotta vuotta sitten.

Kuvat ovat nyt tässä vuosipäiväpostauksessa hiukan sekalaista sorttia, mutta "perinteen" mukaan on mukana ainakin kukkakuva ja kimalaiskuva... :)





Laitoin postaukseen mukaan vielä muutaman kuvan eräästä suosikkilinnustani, meriharakasta. Nämä kuvat on otettu jokin aika sitten, Harakan saarelle tekemälläni retkellä.

18.7.2011

Punavarpunen

Ohessa parilla eri retkellä kuvaamani punavarpuskoiraat. Tuntuu siltä, että aina kun saan punavarpusen näköpiiriini, niin se on kuvauksen kannalta hankalassa paikassa. Usein varjossa tai sitten pensaassa oksien ympäröimänä. Moni kuva jäi ihan siluetiksi. Noh, ehkä joskus onnistuu vielä paremmin niin, että kaikki on kohdillaan...






 

14.7.2011

Keltasirkku

Ohessa muutama keltasirkun kuva, jotka on kuvattu jo aiemmin keväällä, huhtikuussa.




7.7.2011

Utön retki, osa 4

Ohessa vielä yksi postaus koskien keväällä tekemääni Utön retkeä. Tämä nyt jää viimeiseksi "koosteeksi" tuolta retkeltä. Saatan postata - jos kuvista muuten tulee pulaa - vielä jotain yksittäisiä kuvia myöhemmin, koska arvelen että kuvien joukossa saattaa olla vielä jotain itselleni uusia lajeja tai ainakin sellaisia, joita en itse kovin usein ole nähnyt.
Näin kesäaikaan tuntuu olevan blogistanissa melko hiljaista, joten et nyt jaarittele tässä tämän pitempään vaan laitan kuvat esiin.

 Yksi...

 Hopp...

 ...kaksi. Pensastasku, ensihavaintoni.

 Suosirri. Olen nähnyt suosirrejä jonkin verran aiemmin, mutta ensi kertaa pääsin näin lähelle.

 Punajalkaviklo. Tähän kuvaan pätee sama kuin edelliseenkin.