28.3.2011

Syvyysterävyydestä

Huvin vuoksi ja urheilun kannalta tein pienen esimerkinomaisen harjoitelman syvyysterävyydestä. Oheiset kuvat ovat tuotokseni tuosta kokeilusta ja pääosassa "vaarin" ryppyinen käsi, eikä tuo ole edes tiskauksen tulosta. Kuvien välillä on hienoista värilämpötilaeroa, sillä toinen kuva on otettu salamaa hyödyntäen.





25.3.2011

Etäinen huuhkaja

Ohessa muutama yritelmä kuvata Helsingin Forumin katolla majapaikkaansa pitävää Huuhkaja-perhettä. Isäntää ei nyt kuviin sattunut, mutta etäisesti pesäpaikasta oli emo ja ilmeisesti kolme poikasta erotettavissa...
Harmillisen kaukana tuo pesäpaikka. Kuvauspaikka sinänsä oli mainio,  mutta vain liian kaukana kalustolleni. Lisäksi kuvauspäivä ja hetki oli pilvinen ja hämärä, joten jouduin nostamaan kameran herkkyyden ISO1600:n ja välillä jopa ISO3200:n, joka on jo käytännössä "liikaa" kamerani kennolle, mutta ei riittävästi, jotta saisi suljinnopeuden riittävän nopeaksi. Kyllä sieltä kuva tulee, mutta laatu vain on aika heikko.
Ensimmäinen kuva on otettu 500 mm polttovälillä. Toinen kuva on rajaus ensimmäisestä kuvasta. Kolmas kuva on otettu tuolla samaisella 500 mm:n polttovälillä, mutta perään on lisätty 2x telekonvertteri (TC), jolloin polttoväli kasvoi 1000 milliin. Hiukan "epätoivoista", mutta pakko yrittää, vaikka eihän tuokaan oikein riitä. Tarkennushan tuossa meni sitten manuaalille ja muutenkin pimeä objektiivi pimeni kaksi aukkoa lisää, tippuen tuonne f/13 -luokkaan, mikä on melko pieni jo, "isoimmaksi" aukoksi. Senkin takia tuota herkkyyttä piti nostaa "liikaa", jotta olisi hiukan saanut kompensoitua tuota TC:n tuomaa pimeyttä ja suljinnopeuden hidastumista. Lisäksi TC aiheuttaa kuvaan pehmeyttä, joten sekin huonontaa vielä kuvien laatua. Otin kyllä runsaasti kuvia, hiukan tarkennusta haarukoiden, koska suoraan sanottuna kohdetta oli hiukan hankala nähdä tarkasti. Tähän ei tietenkään auta se, että kameran optinen etsin on pienentävä...
Tuossa tilanteessa Live View -näytöstä olisi ollut paljon apua, mutta kamerassani ei sellaista ole.
Neljäs kuva on sitten rajaus kolmannesta kuvasta. Ei näistä kovin hyviä nyt tullut, mutta ovat parempia kuin ei mitään...





Olisi ollut kiva saada kuvin myös Isä-huuhkajasta - ja mielellään paljon lähempää - mutta kenties joskus toiste sitten...

23.3.2011

Vihreää energiaa 2

Jatkan tässä hiukan edellisessä bloggauksessa aloittamaani energiaan liittyvää mielipidekirjoitustani. Aiheesta voisi kirjoittaa paljonkin, mutta koitan tiivistää sen asian, joka päällimmäisenä on mielessä, tähän postaukseen. Voi olla että tulee aiheessa hiukan pompittua, mutta toivottavasti keskeisin tulee läpi.

Viime päivinä olen jatkanut ihmettelyäni sen suhteen, miksi niin moni henkilö ja mm. poliitikko tuntuu olevan juuri nyt niin kovin hysteerinen tämän ydinvoima-asian suhteen. Pitäisi osata erottaa tilanne Suomessa ja Japanissa. Japanissahan ei ole tapahtunut ydinvoimaonnettomuutta, vaan siellä on tapahtunut luonnonmullistus, eli maanjäristys, jonka seurauksena tuli tsunami. Tämän tsunamin seurauksena nyt on Fukushiman ydinvoimalassa paljon ongelmia, mutta syy on siis muu kuin ydinvoimaonnettomuus, joka olisi tapahtunut itse laitoksessa siitä johtuvasta syystä. Kovin harva näyttää kiinnittävän huomiota siihen, että melko iso osa Japani ltärannikon rakennelmista on tuhoutunut. Noin 10.000 ihmistä on menehtynyt ja noin 10.000 on edelleen kateissa, tämän hetkisen tiedon mukaan, tuon tsunamin seurauksena. Toki voidaan miettiä sitä, että miksi japani on rakentanut Tyynen valtameren puoleiselle rannikolleen ydinvoimaloita, kun sillä puolella juuri on ne mannerlaattojen liitoskohdat lähellä Japanin saaria.

Maailmassa on satoja ydinvoimaloita ja tälläkin hetkellä on kymmeniä rakenteilla. Ne on olemassa olevaa faktaa, eikä niistä päästä noin vain eroon. Emme voi niistä kaikista huolehtia täältä Suomesta, vaan on tärkeää, että huolehdimme omista voimaloistamme. Suomen energian tuotannosta noin 26% tuotetaan ydinvoimalla, n. 10% kivihiilellä, n.12,5% maakaasulla, noin 20% vesivoimalla, n. 10% biomassalla, n. 7% turpeella ja vain n. 0,3% tuulella. Noin 15% sähköstä tuodaan. Tuontisähkö tuodaan pääosin Venäjältä, Saksasta ja pohjoismaista (Norja ja Ruotsi). Venäjän sähkö tuotetaan ydinvoimalla ja Saksan kivihiilellä, pääasiassa. Minusta Suomen pitäisi olla energian tuotannossaan "omavarainen" ja pitäisi päästä eroon esim. venäjän ydinvoimaloilla tuotetusta tuontisähköstä. Olen nimittäin melko paljon huolestuneempi esim. Suomenlahden eteläpuolella olevasta Sosnovy Borin ydinvoimalasta, kuin yhdestäkään suomalaisesta ydinvoimalasta. Jotta tuontisähkö voitaisiin korvata omalla tuotannolla, tarvitsisimme noin 3 kpl nyt valmistumassa olevaa Olkiluoto 3:sta lisää, siis jos korvaus tehtäisiin ydinvoimalla.
Viikonlopun iltapäivälehdessä oli juttua ydinvoimasta. Siinä kerrottiin tehdystä mielipidetutkimuksesta suomalaisten asenteista ydinvoimaa kohtaan. Miehet suhtautuivat ydinvoimaan huomattavasti rauhallisemmin kuin naiset. Kaksi kolmesta miehestä ilmoitti, että Suomessa ydinvoiman käyttö ei pelota heitä yhtään, kun taas 75% naisista ilmoitti pelkäävänsä. Miehet kertoivat myös, että Japanin onnettomuus ei muuttanut heidän kantaansa ydinvoimaan. Lisäksi tutkimuksessa kysyttiin, kuinka paljon lisää suomalaiset olisivat valmiita maksamaan sähköstä, jos sitä ei ole tuotettu ydinvoimalla. Suurin osa miehistä vastasi, että ei yhtään ja naisistakin 36 % ilmoitti kielteisen kannan. Vihreydestä ei siis olla kovin hanakoita maksamaan.

Kaikissa energiantuotantomuodoissa on ongelmansa ja riskinsä. Fossiiliset polttoaineet aiheuttavat kasvihuoneilmiötä ja aika iso osa Suomen energiasta tuotetaan vielä fossiilisilla. Tuulivoimalla tuotetaan vain vaivaiset 0,3%. Tarvittaisiin tuhansia tuulivoimaloita, jotta voitaisiin korvata edes nuo fossiilisia polttoaineita käyttävät voimalat, puhumattakaan ydinvoiman tai vesivoiman korvaamisesta. Minne ne tuulivoimalat laitetaan? Vastustus niiden sijoittamisella rannikolle on kova. Tuulivoimala tuottaa sähköä vain kun tuulee, joten siitä ei ole huippuvoiman tuottajaksi ja tasaajaksi. Lisäksi puolet vuodesta Suomessa tuulee vähän tai ei juuri ollenkaan, joten tuulivoimalat Suomessa ovat puolisen vuotta vuodesta lähes virattomina. Aurinkovoimaa ei riitä sitäkään vähää. Pitkä ja kylmä talvi tarkoittaa sitä, että tuulivoimalla ei ole kuin marginaalinen merkitys Suomen energian tuotannolle. Mitä ne paljon puhutut vihreät energiantuotto muodot oikein on, jotka voivat turvata Suomen energian tarpeen? Suomen teollisuus on melko energiaintensiivistä, joten energiaa tarvitaan. Lisäksi on tietysti yksityinen kulutus, mutta sieltä ei merkittäviä säästöjä ole saatavissa, käsittääkseni. Itsekin käytän energian säästölamppuja ja poltan huoneistossa yleensä vain yhtä lamppua kerrallaan jne. mutta on kummaa, että sähkölaskut tuppaa vain kasvamaan, vaikka kulutus on niin pientä kun sen asunnossani järkevästi saa. Sitä mukaa kun ihmiset säästää, nostavat energiayhtiöt kiinteitä taksojaan ja sähkönhintaa, jotta tuotto pysyy "kohdillaan" heillä. Esim. omasta sähkölaskustani 25% on sähköenergian hintaa, loput 75% on erilaisia siirtomaksuja ja veroja, eli niitä joihin ei voi itse mitenkään vaikuttaa.

Eli mielestäni, kun todellista vihreää vaihtoehtoa, kuten fuusiovoima, ei vielä ole energiatarpeemme tyydyttämiseksi, niin tarvitsemme vielä lisää ydinvoimaa, joka on sinänsä puhdasta päästöiltään verrattuna kivihiileen ja muihin fossiilisiin polttoaineisiin. Toki ydinvoimassa on myös ydinjätteen loppuvarastointiongelma, mutta Ruotsi ja Suomi on sen jo ratkaissut omalla tavallaan mahdollisimman hyvin, ainoina maailmassa. Sen sijaan, että tuomme sähköä venäläisistä ydinvoimaloista, meidän tulisi tehdä se sähkö itse omissa voimaloissamme ja korvata vielä vanhat fossiilisen polttoaineen voimalat ydinvoimalla ja vesivoimalla. Tuulivoimaa voi olla lisäksi, mutta sillä ei ole kuin marginaalinen vaikutus, valitettavasti.

Hiljan eräässä blogissa yksi viherintoilija kertoi lentokoneella matkustaessaan hyvittävänsä aiheuttamansa hiilidioksidipäästöt maksamalla vapaaehtoisen hiilidioksidiveron. Melkoista tekopyhyyttä. Samalla perusteella minä voisin kertoa olevani todella vihreä, kun maksan auton veroissa hiilidioksipäästöihin perustuvaa veroa, autonkäyttömaksu on hiilidioksidipäästöperustainen ja polttoaineen hinnastakin yli 75% on erilaisia veroja, joiden eräänä perusteena on autoilun väitetty haitallisuus. Ei kuitenkaan tule mieleenikään perustella noilla hiilidioksidiveroilla ajojani. Kaikkihan tietävät, että ei noita kerättyjä veroja käytetä hiilidioksidihaittojen poistoon, vaan ne menee jonnekin ihan muualle. Samoin käy lentomatkalusta, joka muuten on eräs saastuttavimmista matkustusmuodoista, maksetuille veroille, olivatpa ne vapaaehtoisia tai ei.
Usein myös kuulee erilaisten vihreiden puhuvan, että pitäisi käyttää julkisia enemmän. Heidän kannattaisi menne kehäkolmosen ulkopuolelle ja sanoa siellä sama. Julkinen liikenne toimii todella huonosti ja on vieläpä kallista. Auto on melkein välttämätön moninpaikoin Suomessa ja vaikka se on raskaasti verotettua, on se yleensä edullisempi kuin julkinen liikenne. Matkustin viikonloppuna junalla ja yhden suuntainen matka noin 100 km matkalla maksoi hiukan yli 20 euroa, paluumatka oli saman verran, eli yhteensä noin 40 euroa. Lisäbonuksena oli se, että paluumatkalla juna oli liki 2 tuntia myöhässä, tuolla noin 100 km matkalla. Omalla autolla olisin tehnyt tuon edestakaisen matkan noin puoella hinnalla ja paljon nopeammin. Ja jos kyydissäni olisi ollut lisää henkilöitä, olisi hyödyt kasvaneet eksponentiaalisesti, käytännön matkakulujen pysyessä tuossa noin 20 eurossa edes-takaisin. Jos vaikkapa 5 henkilöä olisi tehnyt tuon matkan junalla, olisi se tullut maksamaan 200 euroa, kun yhdllä autolla sen olisi taittanut 20 eurolla, eli 4 euroa per nuppi. Jotain on siis vialla julkisessa liikeenteessäkin. Ne ei ole kattavat, eivät pysy aikataulussa ja liput maksavat paljon.

Asiaa olisi vielä paljon, mutta eiköhän tämä ala olemaan pääsääntöisesti tässä. Olen edelleen kuulolla, jos joku kertoo mitä se vihreä energia on, johon voimme siirtyä. Tuon vihreän energian pitää olla realistisesti toteutettavissa ja kyetä turvaamaan energian tarpeemme Suomessa.

Tähän loppuun laitan vielä sen miten ratkaisisin oman energiankäyttöni, jos siihen olisi realistiset mahdollisuudet. Nykyinen asumismuotoni ei mahdollista minkäänlaista vaihtoehtoista lämmitysmuotoa, siis muuta kuin kaukolämpö. Sähkökin pitää ostaa sähköyhtiöltä. Jos asumismuotoni olisi toinen, esim. omakotitalo tai vastaava, niin lämmityksen hoitaisin maalämmöllä. Maalämpöpumppu tosin tarvitsee noin 1/3 tuottamansa lämpöenergian verran sähköä pumppuun, joten siihen on sähkö tuotettava jotenkin. Myös muut kodin sähkölaitteet tarvitsevat sähköä. Noin puolen vuoden ajan sähköä voisi tuottaa pientuulivoimalalla ja varastoida energiaa akkuihin. Kuitenkaan sähköä ei akkuihin saisi niin paljoa. Tai voisihan niihin saada, mutta akkuja pitäisi olla paljon ja tuulla myös paljon kesällä. Maalämmön ja tuulivoiman perustamiskustannukset ovat melko kovat, lisäksi akut on kalliita, niitä tarvitaan paljon ja ne pitää uusia tietyin väliajoin. Kalliiksi siis tulee tuo energia ja sähkö, eikä siitä siltikään riittäisi ihan ympärivuoden, joten keskeinen tavoitteeni, päästä kokonaan irti energiayhtiöistä ja niiden maksuista, ei taitaisi kokonaan toteutua millään vaikka kuinka toivoisi. Suomen olosuhteet ovat sellaiset...

18.3.2011

Vihreää energiaa

Viime päivinä ovat erilaiset jeesustelijat heränneet ja aktivoituneet, käyttäen Japania kohdannutta luonnonkatastrofia keppihevosenaan, kauhistelemaan ydinenergiaa ja sen kamaluutta. Ajattelin minäkin sanoa aiheesta muutaman sanasen tässä tämän blogin puolella, vaikka paremmin tämä olisi sopinut tuonne sivublogini puolelle.

Minua ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä se, miten ohuella tieto ja ymmärryspohjalla monet viherintoilijat ovat liikkeellä. He antavat lausuntoja tyyliin: "Hirvittää koko ydinvoima asia niin ettei oikein uskalla ajatellakkaan" ja "Aivan järjetöntä touhua on koko ydinvoima" samalla kun heillä itsellään todennäköisesti fööni pörisee, astianpesukone jauhaa, pesukone myllyttää, kuivausrumpu linkoaa ja mikroaaltouuni huutaa iloisesti piippaillen. Kun heiltä koittaa kysyä, että mistä energia moiseen otetaan, niin he toteavat, että "Mihin ydinenergiaa oikein tarvitaan, otetaan sähköä pistorasiasta". Moisilta sietäisi ottaa äänestysoikeus pois, kun on tietämyksen taso noin olematon. Tämä olisi kaikkien etu.

Jo vuosia on ollut nähtävissä, että maapalloa uhkaa ns. kasvihuone ilmiö, jonka vaikutuksesta ilmasto lämpiää ja tämän seurauksena taas elämisen edellytykset monissa paikoissa maapallolla vähenevät. Maapallolla käytetystä primäärienergiasta tuotetaan noin 90% erilaisilla polttoaineilla, jotka siis yleensä kiihdyttävät kasvihuoneilmiötä. Päästöttömistä primäärienergianlähteistä ydinvoima on merkittävin noin 6 % osuudella ja kolmantena päästöttömissä tulee vesivoima reilun 2 prosentin osuudella. Mietin, missä viherintoilijoiden logiikka oikein on, jos kasvihuonepäästöjä pitäisi vähentää? Tällöin päästöttömiä tuotantomuotoja, kuten ydinvoima ja vesivoima, tulisi lisätä eikä vähentää. Mutta kun nämä viherintoilijat vastustavat myös vesivoimaa. Mistä siis ratkaisu? Kun tätä koittaa kysyä viherintoilijoilta, niin saa melko mielikuvituksellisia vastauksia. Eräässä blogissa ehdotettiin, että valjastetaan Sahara aurinkoenergian tuotantoon ja tuotetaan siellä energiaa koko maapallolle kattamalla Sahara aurinkopaneeleilla. Kun kysyin, että millä tämä rahoitetaan, niin vastukseksi tuli: "Miksi aina pitää puhua rahasta?" Ilmaiseksiko meinaavat saada nuo aikaiseksi? Tekevätkö viherintoilijat tuon Saharan "valmiiksi" talkoilla vai miten? Mistä materiaalista ja millä energialla tuotetaan ne aurinko paneelit? Paljon olisi kysymyksiä, mutta kun näihin ei saa vastauksia, kun "aina puhutaan ikävästi rahasta", näiden viherintoilijoiden mielestä. Pitää ihmetellä millä nämä vihreät, jotka usein asuu kehä kolmosen sisäpuolella, oikein tulevat toimeen ilman rahaa? Ovatko he sitä prekariaatti porukkaa, jotka ovat "ilmaisissa" kodeissan odottamassa, kun heille kannetaan pizzaa ja kokista kotiin?

Kun viherintoilijat vastustavat mm. Vuotoksen rakentamista (vesienergiaa), niin samalla he hyväksyvät Saharan käytön energiantuotantoon. Samoin vedellä tuotetun sähkön tuonti Norjasta ja Ruotsista on samaisten henkilöiden mielestä OK. Melko ristiriitaista. Eli meille ei saa rakentaa, mutta muualle kyllä? Ruotsissa muuten ydinenergialla tuotetaan yli 50% sähköstä. Suomessa noin 26%.
Kysyisin vielä, että mikä siinä on, että viherintoilijat, jotka ehdottavat "vihreään energiaan siirtymistä", eivät ajattele asioita loppuun asti? Suomessa on talvella 35 astetta pakkasta ja meidän pitäisi tuudittautua siihen, että Gaddafin takapihalle Saharaan rakennetusta aurinkovoimalasta saadan tänne aina energiaa? Entä jos Gaddafi katkaisee piuhat? Tai terroristit iskee voimalaan ja koska koko maailman sähköntuotanto on niiden viherintoilijoiden halusta keskitetty sinne, on kaikkialla pimeää sen jälkeen ja kodit jäätyy. Ihanaa. Taitaa olla paljon Linkolalaisia viherintoilijoissa...

Kuitenkin kaikkein hämmästyttävintä taitaa olla se, että viherintoilijat eivät itse ole halukkaita ottamaan sitä vihreää energiaansa käyttöön ja MAKSAMAAN SIITÄ SEN OIKEAA HINTAA. Miksi ette näytä esimerkkiä, vaan sanotte, että sitten kun muutkin niin sitten tekin?

Kuva: Olkiluodon ydinvoimala. (Lähde: Teollisuuden Voima via Wikipedia)

Paljon olisi vielä asiaa, mutta ei nyt ehdi, pitää lähteä töihin. Pahoittelen tekstin jäsentymättömyyttä ja siinä mahdollisesti esiintyviä kirjoitus yms. virheitä. Koitan korjata illemmalla, kun on enemmän aikaa kuin näin aamuyön tunteina, jolloin aloin tätä kirjoittamaan. Jatkan myös kirjoitustani, koska paljon jäi vielä asioita käsittelemättä tämän aiheen tiimoilta. Lisäksi kerron omat mielipiteeni siitä miten Suomen energiahuolto tulisi ratkaista ja miten ratkaisisin oman energiankäyttöni, jos siihen olisi realistiset mahdollisuudet.

16.3.2011

Tikkaa pukkaa

Olen havainnut, että tikat ovat yleensä arkoja, eivätkä helposti antaudu kuvattavaksi. Niin kävi jälleen kerran, kun tämän oheisten kuvien käpytikan näin mökin lintulaudalla ja sen välittömässä läheisyydessä. En ajatellutkaan yrittäväni päästä ulos sitä kuvaamaan, koska vain hetkeä aikaisemmin tämä samainen tikka oli lennähtänyt nopeasti pois etäämmälle puuhun, ilmeisesti havaittuaan liikettä mökin sisällä tai kuullessan jonkin äänen sisältä. Siksipä turvauduin taas siihen tuttuun tapaan, eli ikkunan läpi kuvaamiseen. Tämän takia(kin) kuvien laatu ei ole kovinkaan hyvä. Erityisesti taustasta tuli joteinkin rauhaton, ilmeisesti ikkunalasin aiheuttamien vääristymien takia...

Eipä silti, tikkoja on aina kiva nähdä ja kuvaustakin voi yrittää, ainakin salaa... :)
Tulokset vain vaihtelee, mutta ei anneta sen häiritä :D







12.3.2011

Haastava kuva-arvoitus

Pistetään tähän väliin tällainen todella vaikea kuva-arvoitus. Nmä sopivat siihen tarkoitukseen hyvin kun tulin ottaneeksi ihan vahingossa tällaisia "taidekuvia".

Eli mitä kuvassa luuraa? Jotta raati ei tarjoaisi toistuvasti neuvostoliittolaista sukellusvenettä Ruotsin edustalla, niin helpotan arvoitusta sen verran toteamalla, että se se ei ole... ehkä :)









Toivottavasti mielikuvitus laukkaa itse kullakin... :D

8.3.2011

Haavoittunut

Nämä kuvat on otettu jo noin 3 viikkoa siten ja ajattelin, että en näitä postaakkaan, koska mm. Uuvana on tämän linnun vaiheista tehnyt postauksia blogiinsa useamman kerran. Päätin kuitenkin nyt postata blogiini omat versioni tästä sitkeästä taistelijalinnusta, joka oli onnistunut selviytymään ilmeisesti kanahaukan kynsistä, saadan kuitenkin ison ammottavan haavan rintamukseensa. Haavoista huolimatta isokoskelonaaras hoiti pukuaan huolellisesti.

















Nyt viime perjantaina huomasin Birdlife Suomen Tiira-lintuhavaintotietokantaa selatassani huolestuttavan havainnon / ilmoituksen. Se valitettavasti sai vahvistuksen, kun Tikan kanssa kävimme viime lauantaina retkellä Vanhankaupunginkoskella: Jäällä, lähellä sulan reunaa, oli isokoskelonaaraan ruumis ja oletan, että se on tämä sitkeä taistelija, joka selvisi jo niin pitkälle... :(

Jäljelle jäi vain kysymys että veikö sen lopulta stressi, joka aiheutui tuosta kanahaukan hyökkäyksestä, joku tulehdus tai vastaava, joka iski tuohon ammottavaan haavaan vai pääsikö joku muu kenties yllättämään linnun...

Itse jo uskoin, että lintu selviäisi, kun se selvisi hyvin melko kovistakin pakkasista. Näin ei valitettavasti sitten kuitenkaan lopulta käynyt :( 
 

2.3.2011

Koskelon murkinat

Jatkan tuttua isokoskelo teemaa tällä postauksella, lähinnä edellen siksi, että muista teemoista ei ole juurikaan kertynyt tuoretta kuva-aineistoa enkä ole muutenkaan oikein ehtinyt kuvaamassa käydä missään. Eipä silti, ei minua mikään kuvausteema haittaa/puuduta tällä hetkellä ja isokoskeloita katselee kyllä mielellään, varsinkin jos ne sattuvat saamaan komean nahkiaisen saaliikseen :)

Hiukan on harmillista kyllä, että jälleen olen väärällä puolella koskeloa kuvaamassa. Nämä on vastavalon puolelta otettu, vaikka kuvaushetkellä ei muistaakseni mitenkään kauhea auringonpaiste juuri ollutkaan päällä. No, joka tapauksessa valon suunta oli sellainen, että nämä kuvat jäivät tummiksi ja siluettimaisiksi, joskaan eivät ole puhtaita sellaisiakaan. No ei voi mitään. Joka tapauksessa oli hauska seurata, kun isokoskelo taiteili tuon nahkiaisen kanssa, koittaen saada siitä sopivan otteen syöntiä varten :)