31.5.2010

Joku kerttu(nen) vissiin...?

Eilen, sunnuntaina, oli ihan kohtuullinen ilma, ja päätin taas sunnuntain ratoksi lähteä hiukan valokuvaamaan. Seuraavat kuvat ovat Helsingin Vanhankaupunginlahdelta, tarkemmin Lammassaareen johtavilta pitkospuilta, hiukan ennen Lammassaarta.

Otsikon epävarmuus johtuu siitä, että en nyt tiedä mikä tämä lintu itseasiassa on. Ihan arvaamalla heitän, että se on joku kerttu ja kerttunen, mutta en tiedä siitäkään varmaksi. Kerttujen kohdalta Lintuopas kertoo seuraavaa:

Käyttäytymiseltään vilkkaita ja nopealiikkeisiä. Vaihtavat jatkuvasti istumapaikkaa hyppien tai lentäen ja nykivät usein hermostuneesti siipiään tai pyrstöään. Piileskelevät pitkiä aikoja kasvillisuudessa ja havaintotilanteet jäävät usein lyhyiksi vilahduksiksi. Onneksi monilla lajeilla on luonteenomaiset äänet.

Juuri noin tämä lintu käyttäytyi. Oli oikeaa kuurupiiloa tuon linnun havainnoinnin yrittäminen. Se vaihtoi kokoajan paikkaa ja kuljin edes takas pitkospuita noin 20 metrin matkalla, kun se juoksutti minua. Aina kun sain linnun kameran etsimeen, se vaihtoi paikkaa ja lymyili ja sitä oli hiljaa kuulostellen etsittävä uudelleen. Sitten taas, kun sain sen kameran tähtäimeen, niin eikös mitä, kamera tarkensi ohi ja tarkennusmoottori hitaasti sahasi päästä päähän, jolloin lintu oli taas kadonnut. Hermoja raastavaa! :)

Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan linnusta muutaman kuvan, joskin kahdessa ekassa kuvassa on oikeassa reunassa "utuista" pensaikkoa, joka jäi syvyysterävyysalueen sumealle puolelle kuva-alaan. No hyvä, ehkä, että on sumeana. Toisaalta kahdessa viimeisessä kuvassa lintu ei näytä ihan samalta kuin kahden ekan kuvan lintu. Ehkä on kyse vain kuvakulmasta ja sen aiheuttamasta vaikutelma erosta...
Toivottavasti nyt on kuitenkin sama lintu kyseessä, että en ole vahingossa seuraillut kahta eri lintua :)






Osaisiko joku sanoa tarkemmin, mikä lintu on kyseessä?

Ensihavainto tästä linnusta minulle joka tapauksessa...

29.5.2010

Liejukana

Nämä kuvat on kuvattu jo noin kuukausi sitten, mutta ajattelin postata ne nyt tänne esiin. Kyseessä on liejukana ja ensihavainto, ja samalla kuvaus, minulle. Oikeastaan kävi hiukan tuuria, että tämän liejukana näin. Olin jo lähdössä pois, kun kuulin ruovikosta rapinaa ja jäin kuuntelemaan ja katselemaan, että mikä siellä mahdollisesti mönkii. En meinannut millään paikallistaa sitä mistä ääni kuuluu ja aikalailla tuo liejukana olikin vaikeasti havaittavissa. Se tuppasi lymyilemään ja olemaan pääasiassa ruovikon suojassa. Onneksi sain kuitenkin muutamaan kuvan napattua ja todisteellisesti tämänkin linnun bongausplakkariini :)





Ensimmäinen kuva on mielestäni paras ja tarkin näistä.

27.5.2010

Meriharakka

Kun muissakin blogeissa on viime aikoina postattu meriharakoita, niin postaanpa minäkin nyt oma versioni, kun ne kerta tuli tuossa bongattua :)

Kävi nimittäin niin, että noin viikko sitten nimimerkki tikka sai hyvän idean retkestä Harakan-saarelle Helsingin edustalla. Vielä parempi idea oli, mielestäni, että hän pyysi meikäläistä - jolla meriharakka oli vielä kuvamatta ja oikeastaan kunnolla näkemättäkin - mukaan ja pääsinkin lähtemään :)

Seuraavassa muutamia tuon alkuillan kuvasaldosta, siis meriharakoita poimien nyt tähän postaukseen (muitakin kuvia tuli aika runsaasti).








Ensimmäinen, viides ja kuudes kuva on kuvattu kaivopuiston rannassa. Kuvat kaksi, kolme ja neljä on kuvattu siellä mainitulla Harakan-saarella. Siellä oli muuten äkäisiä valkoposkihanhia, siis lähinna urokset "näytti kieltään" ja tulivat uhittelemaan, pesivää naarasta suojelivat.

Kuvia ylipäätään tuli otettua aika paljon, nämä nyt vain valikoituivat tähän. Nuo tähän postatut - Harakalla kuvatut - meriharakka kuvat on osittain vastavalokuvia, joten olen niissä koittanut hiukan avata valokuvaajan puoleiselle sivulle lintua jääviä varjoja.
Ensimmäinen kuva on otettu noin klo 17:50 ja viimeiset kaksi on otettu noin klo 20:20. Ero on merkittävä. Tuossa vähän vaille klo kuuden kuvassa ja myös noissa kuvissa 2-4 on vielä ns. kova valo. Kun taas kahdessa viimeisessä on jo miellyttävä ilta-auringonvalo. Nuo kaksi viimeistä onkin kenties parhaat meriharakkakuvani tuolta retkeltä.

Veikeä lintu tuo meriharakka. Niitä täytyy mennä katsomaan joskus uudelleen :)

24.5.2010

Kupla





Pitemmittä puheitta: Julkaisen nyt lintuteemasta poikkeavia kuvia vaihtelun vuoksi.

Kiitokset kuplien puhaltelijoille ja malleille :)

19.5.2010

Satakieli

Tässä tulee toinen viime lauantain tuomista, minulle uusista havainnoista ja "ensikuvauksista". En ennen tätä ole itse satakieltä livenä luonnossa nähnyt tai kuvannut, muistaakseni. Kuullut varmaankin olen kyllä. :)

Päivä oli erikoinen senkin takia, että kun kerran ensihavainnon satakielestä tein, niin näin sen sitten kolme eri kertaa ja eri paikoissa. Ihan kuin se olisi minua seurannut :)
Ensihavainto oli Espoon Matalajärvellä, toinen havainto Helsingin Vanhankaupunginlahden (VKL) ns. Pornaistenniemen luontopolulla ja kolmas VKL:n Lammassaaressa.








Kolme ensimmäistä kuvaa on kuvattu Espoon Matalajärvellä Sigma 70-200mm f/2.8 -objektiivilla. Kolme viimeistä kuvaa on kuvattu VKL:n Lammassaaressa. Kalusto muuten sama, mutta Sigmassa oli 2.0x telekonvertteri (TC) kiinni, joka tuplasi käytettävissä olevan maksimi (ja minimi) polttovälin.

Lintukirja kuvaa satakielen laulua huomiota herättäväksi, joka on pikemminkin voimakas kuin taitava. Rohkenen olla eri mieltä ainakin osittain. Nimittäin toki satakielen laulu on voimakasta, mutta on se mielestäni myös taitavaa. Voisin kuunnella - ja kuuntelinkin - sitä pitkät tovit. Oikein komeasti lauloivat! :)

16.5.2010

Punavarpunen

Viimeiset kolme neljä päivää ovat olleet lähes ihanteellisia luonnossa liikkumiseen ja sen havainnointiin. Itsekin olen aika runsain mitoin hyödyntänyt mainitut päivät ja olen joitakin itselle uusia lintuhavaintoja tehnyt ja kuvannut. Myös vanhoja tuttuja, kuten harmaahaikara, näin, mutta ne olivat taas niin kaukana, että niistä ei ollut toivoakaan saada kuvaa. Jokunen kuva harmaahaikarasta minulla on, mutta ns. kunnon kuva puuttuu vielä.

Olin siis eilen, hyvän sään innoittamana, jälleen kerran liikenteessä tuolla pääkaupunkiseudun lintupaikoilla ja seuraavan, minulle uuden tuttavuuden, näin Vanhankaupunginlahdella sijaitsevassa Lammassaaressa.


Olin viettänyt tovin kiikaroimassa Lammassaaren lintutornissa ja sieltä näin mm. ne harmaahaikarat. Kuulin torniin, että tutun kuuloinen äänekäs laulaja olisi lähestymässä tornia ja lähdinkin tornista pois.
Tulin hetken matkaa tornilta pois ja pysähdyin kuunteleman missä tuo terhakka laulaja luurasi, ja löysinkin sen, mutta sen tarinan kertominen on toisen postauksen paikka... :)
Lähdin siis tulemaan lammassaaressa olevia pitkospuita pitkin kohden saaresta ruovikon läpi vieviä pitkospuita. Kun olin melkein pitkospuiden yhtymäkohdassa huomasin jättivehkeisen miehen katselemassa metsikköön. Jäin siihen itsekin kuikuilemaan, mutta kun en nähnyt mitään kysyin mieheltä että mitäs siellä on?
Mies vastasi, että punavarpunen. Tässä vaiheessa terästäydyin - ajattelin: jumaleisson, mikäs se punavarpunen on - ja ryhdyin minäkin vaatimattomine vehkeineni tähyilemaan metsikköön. Sitten se tapahtui: Punavarpunen tuli esiin ja istahti - harmillisen kauas, kuten on "tapana" - puunoksalle näkyviin. Ryhdyin kuvaamaan sen minkä pystyin, käsivaralta. Välillä oli hermoja raastavaa, kun tarkennus ei osunut kohdalleen vaan meni ohi ja tarkennusmoottori (HSM) sahasi tuskaisan hitaasti päästä päähän etsien tarkennusta. Käytössäni oli Sigma 70-200mm f/2.8 HSM -objektiivi (jossa HSM on selkeästi objektiivin heikoin puoli: se on hidas) ja 2.0x telekonvertteri (TC), joten ulottuvuuteni oli maksimissaan 400 mm. Koska TC hiukan pehmentää kuvaa himmensin aukkoa hiukan, tuonne f/7.1:n tuntumaan. No millit ja käsivara kuvaus ei riittäneet hyviin kuviin, mutta ihan kohtuullisia kuvia tuli, vaikka tarkennus oli suuressa osassa kuvista hiukan pielessä. Näitä kuvia on jonkin verran rajattu, jotta lintu tulisi hiukan paremmin esiin.

Vaikka huippulaatua ei taaskaan ole tarjolla on riemu uudesta havainnosta kuitenkin sellainen, että ei haittaa pienet epätarkkuudet ja käsienvapinat sun muut...

14.5.2010

Etäisiä lintuja

Nämä kuvat eivät nyt laadullaan loista. Eivät oikeastaan kuuluisi tämän blogin, vaan paremminkin tuonne "sivublogini" puolelle. Toisaalta kuvaustilanne ja etäisyys oli haastava, eikä sille oikein ollut mitään tehtävissä. Kaluston rajallisuus ja lintujen sijainti olivat sellaisia seikkoja, että ei niille oikein mitään olisi voinut tehdä. Lähemmäksi ei järkevästi pääse ja kalusto, no, siitä ei ollut saatavissa tuohon hätään parempaa... :)
...ja toisaalta sekin maksaa jo ihan liikaa. Ei tämä harrastus nyt niin vakavaa ole, vielä, eikä toivottavasti liian vakavaksi koskaan muutukkaan.
Kuvat on otettu Helsingissä, Vanhakaupunginlahdella sijaitsevasta Lammassaaren lintutornista. Käytössäni ei ollut edes jalustaa, vaan olen kuvannut Sigma 150-500 mm -objektiivillani, täydellä zoomilla, tukeutuen vain lintutornin kaiteeseen. Aika pahasti objektiivi heilui, huomasin sen jo silloin. Toisaalta etäisyys lintuihin oli suuri. Näitä kuvia on todella rajausti rajattu, mikä ei myöskään ole hyvä kuvien laadulle...




Nuo oranssinokkaiset linnut ovat käsittääkseni räyskiä. Räyskä on tietääkseni suurin (kooltaan) tiira-laji. Kahdessa ekassa kuvassa on myös pari muuta oranssinokkaa (siis muuta kuin räyskää), mutta niillä on nokat piilossa. Nuo lähinnä kuvaajaa olevat mustavalkoiset "mytyt" on meriharakoita.
Harmillista, että nämä kiinnostavat linnut ovat niin etäällä. Toivoisin joskus saavani hieman parempia "poseerauskuvia" kummastakin, sekä räyskästä että meriharakasta. Räyskän suhteen asia voi olla hankalaa. Se näet pian saapumisensa jälkeen siirtyy pesimään ulkosaaristoon kallioisille luodoille. Meriharakka lienee kuitenkin mahdollista nähdä. Toivottavasti edes jomman kumman kuvaaminen "kunnolla" onnistuu vielä...

12.5.2010

Silkkiuikku

Kävin vajaa pari viikkoa sitten katsomassa "vakiopaikassani", joko siihen kohtaan järveä muodostuneesen suojaiseen poukamaan olisi saapunut silkkiuikkuja, niin kuin yleensä on ollut tuohon aikaan tapana, ja olihan sinne. Jos oikein havaitsin, niin neljä pariskuntaa uiskenteli siellä, pesäpaikkaa hakien. En tiedä mistä johtuu, mutta yleensä runsaana rantoja verhonnut kaislikko oli melkein tyystin poissa tai ihan laossa ja sitä oli vain paikotellen metrin puolentoista paksuinen raita rannassa, siellä täällä. Olisiko rantaa ruopattu vai kylmähkö kevät vain viivästyttänyt kaislikonkin heräämistä...en osaa sanoa.
No, joka tapauksessa, kävin tänään alkuillasta katsomassa mitä tuolla mainitussa paikassa nyt puuhataan. Havaitsin, että ainakin kaksi pariskuntaa oli jäänyt pesimään tuonne. En tiedä minne kaksi muuta oli mennyt, ehkä olivat hiukan etäämpänä.



Eräs pari oli tehnyt pesänsä lähelle rantaa. Kävelytieltä, joka kulkee ihan rannassa, on hyvä näkymä pesälle ja pysähdyinkin kuvaamaan siihen. Koitin kuvata nopeasti, koska kuten kolmannesta kuvasta voi aavistaa, oli silkkiuikku hiukan hätääntynyt ajoittain ja äänteli kiihkeästi. Kenties puolisoaan, jota ei tuolloin näkynyt missään, kutsui apuun...



Toinen pari olikin tehnyt, viisaasti, kelluvan lautan, joka oli irrallaan olevan oloisesti keskemmällä lahdelmaa. Siinä näytti olevan molemmat puolisot paikalla, kun koiras ajoittain pistäytyi pesällä. Pistin tästä nyt vain yhden kuvan, kun ilta aurinko tuli hiukan hankalasta suunnasta tuohon kohtaan, eikä kuvista tullut kovinkaan hyviä. Ja olihan tuo kelluva pesäkin selvästi kauempana - joskaan ei mahdottoman kaukana - noihin ekoihin kuviin verrattuna...

9.5.2010

Mustarastas

Bongasin oheisen, metsässä möyryävän mustarastaan Viikin metsikössä noin 3 viikkoa sitten. Ilmeisesti se ravintoa etsiskeli, kun nokassa näyttäisi olevan multaa...

Metsikössä oli varsin varjoisaa, joten jouduin nostamaan kameran herkkyyden ISO1600:aan. Tämä näkyy hiukan kuvissa, vaikka olen kohinanpoistoa koittanut jälkikäsittelyssä tehdä.

6.5.2010

Pelkkää raitaa...

Viimeaikojen lintupainotteisten kuvien lomaan postaan välillä jotain muuta. Kaivoin nimittäin  viikonloppuna - jo hyvän tovin huomiotani vaille jääneen - Tamron AF 18-250mm f/3.5-6.3 -yleisobjektiivini esiin ja kuvasin sillä pitkästä aikaa. Se on yllättävän hyvä objektiivi yleensäkin, mutta myös lähikuvauksessa, vaikka ei varsinainen macrolinssi olekaan. Kuvailin raitoja - kai, en ole pajuasiantuntija :), voi olla muitakin pajulajeja - ja lähinnä niiden "pajunkissoja", jotka olivat muuttamassa muotoaan. Ohessa muutama näyte näistä kuvista...


























Alin kuva on näistä eniten mieleen. Siinä on jotain...

4.5.2010

Mustakurkku-uikku saalistaa

Ohessa vielä taannoin kuvaamani kuvasarja mustakurkku-uikusta, joka on löytänyt vedestä saaliikseen jonkin liskon näköisen ja pistelee sen huiviinsa. Kuvia tästä tapahtumasta oli paljon, kun kuvasin "sarjatulella", mutta valikoin tähän nyt hiukan hypellen 9 kuvaa, jotka on kuitenkin kronologisessa järjestyksessä.











Kaikissa kuvissa ei terävyys ja tarkennus ole ihan kohdillaan, mutta ei haittaa. Tärkeintä oli erikoisen (itselleni) tapahtuman tallentaminen :)

2.5.2010

Kirjosieppo

Ohessa muutama "uunin lämmin" kuva kirjosieposta. Kuvattu tänään mökillä aamutuimaan. Kuvat on kuvattu sisältä lasin läpi, joten laadussa ei ole hurraamista. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että ensinnäkin ko. lintu on  nyt ylipäätään mökkimme pihapiirissä ja toisekseen, että sain siitä kuvan. Taitaa olla ensimmäinen kirjosieppokuva minulle.




Toki olisi ollut mukava saada kuva tästä ulkona, mutta pitää olla ihan tyytyväinen näihinkin. Lasia tuossa välissä ei juuri huomaa...