31.10.2008

Muutama kesäinen lokki




Ulkona on edelleen sateinen sää, joten ajattelin tähän kuun loppuun postata hiukan jotain kesäisempää, vaikka tosiaan kuva-arkisto ei vielä kovin laaja ole.

Nämä kuvat on otettu kesällä heinäkuun puolenvälin tienoolla. Olin tämän nykyisen kamerani ostanut, ja oikeastaan tämän hiukan "vakavamman" valokuvausharrastuksen aloittanut, vasta alle 2 viikkoa ennen näiden kuvien ottamista. Jälki on sen mukaista. Ei ole helppoa pysyä lentävään lokkiin "kiinnittyneenä" objektiivilla, kun ei hommaa vielä osaa. Ja kyse on kittiobjektiivista, jonka polttoväli on vain 18 - 70 mm, joten näitä kuvia on pitänyt rajata reilusti, jotta lokit on edes hiukan saanut kuvasta esiin. Nämä kuvat nyt menevät näemmä onneksi jonkinlaisessa loogisessa järjestyksessä, mielestäni, ylhäältä alas parempaan päin, eli: välttävä, kohtalainen ja tyydyttävä. Alimmainen olisi ehkä valokuvaajan "oppimäärään" ja kokemukseen nähden ehkä jopa hyvä (pientä omakehua :), jos olisi nyt edes tullut alimman lokin "pärstä" näkyviin kuvaan...mutta ei.

No näistä on sitten hiukan sika parantanut juoksuaan, mutta ei vielä paljoa :)


30.10.2008

Linna maisema illalla



Ehkä lukijoita jo kyllästyttää, mutta sama HDR teema ja jopa sama "puiseva" kohde on edelleen kohteena :) Kelit on olleet kuvauksen kannalta varsin huonot, eikä uutta materiaalia ole oikein päässyt kuvaamaan...
No, itse olen jotenkin viehtynyt tähän kohteeseen ja tällä kertaa on taas hieman eri kuvakulma kuin edellisessä saman aiheen postauksessa. Itseasiassa nämä kuvat on otettu edellisen blogipostauksen kuvassa aivan oikeassa reunassa keskellä olevien lamppujen luota, kuta kuinkin. Edellinen kuva, jossa on selvästi sinisempi taivas, on otettu noin viikkoa aikaisemmin kuin nämä kuvat. Siis ennen kuin kellot siirrettiin talviaikaan. Nämä nyt postatut kuvat on otettu talviaikaan siirtymisen jälkeen. Edellisen postauksen kuva otettu noin klo 18:30 ja nämä kuvat noin 17:40, eli kuta kuinkin vastaavaan aikaan, huomioiden talviaikaan siirtyminen. No viikossa valoisuus vähenee jo selvästi ja on pimeämpää, vaikka kellonaika on melkein sama. Näissä kuvissa ja edellisessä postauksessa huomaa hyvin kirkkaan, lähes pilvettömän ilman ja näiden kuvien synkän pilvisen ilman vaikutuksen kuvaan ja sen värimaailmaan.

En nyt postaa verrokkikuvia tähän blogin yhteyteen, vaan pistän ne erilliseen "filehosting" paikkaan. Jos joku haluaa niitä verrokkeja katsoa, niin ei tuhlaa tätä bloggerin rajallista tiedostotilakapasiteettia "turhilla" verrokkikuvilla.

Ylemmän kuvan verrokkikuva on täällä, ja alemman kuvan verrokkikuva on täällä.

Kuvista sen verran, että ne on koostettu kolmesta valotuksesta ylemmän kuvan polttoväli 26 mm, ISO 200, aukko f/5.6 ja valotusajat 2.5, 8 ja 25 sek. Verrokkikuvan valotusaika 8 sek. Alemman kuvan vastaavat arvot: pottoväli 35 mm, ISO 200, aukko f/6.3 ja valotusajat 3.2, 8 ja 20 sek. Verrokkikuvan valotusaika 8 sek.

28.10.2008

Näkymä linnalle illalla

Käsittelemätön verrokkikuva

HDR -> Tone Mapped -> LDR

Ohessa jälleen HDR kokeiluja. Ylimpänä käsittelemätön verrokkikuva ja alempana HDR kuva, joka "tone mapattu" LDR kuvaksi. HDR kuva on koostettu 3 valotuksesta 0.8, 2 ja 6 sek. Verrokkikuva on 2 sek. valotus. Aukko f/7.1, polttoväli 24 mm ja ISO 200. HDR kuvan keskellä olevassa poijussa liike-epäterävyyttä, kun poiju liikkui valotusten välillä. Samoin laitureiden luona, kuvan vasemmassa reunassa keskellä, haamukuvat muutamasta sorsasta, joka käväisivät kuva-alassa yhden valotuksen aikana... :)

Mikäli joku lukijoista on kiinnostunut HDR-asioista, kannattaa katsoa tämä mainio "A guide to High Dynamic Range (HDR)" -artikkeli / opas Photo Answers:in www-sivuilta. Ko. artikkelin mukaan HDR :ä on mainio juuri vähäisessä valossa / yökuvien käsittelyyn. Tietenkin täytyy olla saatavissa riittävä määrä sopivasti valotettuja kuvia samasta kohteesta.

Lisäksi suosittelen katsomaan tämän "shooting for HDR" video tutoriaalin Photo Answers:in www -sivuilta.

27.10.2008

Muutama nukke lisää




Ohessa muutama poseeraavan nuken kuva lisää. :)

Nämä on kuvattu samaan aikaan kun edellisen postauksen nukke. Kahdessa ekassa kuvassa on käytetty taskulamppua apuvalona (kohdistettu nukkeen), mutta kolmannesta kuvasta en muista, enkä ole varma, oliko siinä taskulamppu käytössä.


26.10.2008

Nukke



Viikonlopun mökkireissu oli säiden puolesta kehno, eikä muutenkaan oikein tuntunut olevan mitään kuvattavaa liikenteessä, joten päätin hieman tutkailla mökin "nurkkia", ja löysinkin sieltä nukkeja. Kun muutakaan kuvattavaa ei oikein ollut, niin ajattelin sitten kuvata nukkea.

En viritellyt mitään taustakankaita, koska niitä ei helposti ollut saatavissa. Tausta siis hieman ehkä häiritsee, mutta ei paljoa. Valaistus sisällä oli myös varsin kehno. Ylempää kuvaa on koitettu apuvalaista taskulampulla (LED-valo), josta johtunee nuken hiusten kiilto. Kuvat on kuvattu jalustalla, mutta jalustan löysyydestä johtuen alemman kuvan kohde ei pysynytkään keskellä ruutua, kun tarkensin (LCD-näyttöä käyttäen, en optistaetsintä). Varsinaisessa laukaisussa oli 2 sek. viive, joten kamera varmaan hieman pääsi kiertymään tuossa laukaisun yhteydessä ja näin nukke ei ollutkaan ihan kuva-alan keskellä, vaikka tarkentaessa oli LCD-näytöltä katsottaessa. Ylempi kuva on kokonainen, sitä ei ole kuvankäsittelyssä rajattu, alempaa kuvaa on hieman rajattu.


23.10.2008

Ilta näkymä kasarmille

Tone compressed

Detail Enhanced

Exposure Blended

Normaali "käsittelemätön" verrokkikuva


Jälleen jatkoa HDR kokeiluille. Kuvat on koostettu viidestä eri suljinnopeudella valotetusta kuvasta. Kuvien muuntoon LDR muotoon on käytetty vertailun vuoksi kahta "tone mapping" tapaa: ensimmäiseen kuvaan "Tone Compressor:ia" ja toiseen "Details Enhancer:ia". Tone Mapping asetuksia on kummassakin säädetty käsin ja kuvankäsittelyohjelmassa on vielä jälkikäsittelynä kuviin tehty hienon hieno rajaus (alareunasta ja oikeasta reunasta rajattu kolmisenkymmentä pikseliä pois), kohinan poistoa (vielä jäi hiukan mm. taivaalle) ja lievä terävöitys (Unsharp Mask).

Kameran asetukset kuvauksessa: Manuaali ohjelma, ISO 200, aukko f/7.1 ja suljinnopeudet 2 sek. - 20 sek. Polttoväli 18 mm.

Hieman vaikea sanoa, kumpi on parempi, mutta ehkä kuitenkin alempi, eli "Detail Enhancer" menetelmällä "tone mapattu" kuva :)

Edit: Lisätty kuvatekstit. Lisätty samoista kuvista, kuin kaksi edellistä kuvaakin on, tehty versio Exposure bleneded menetelmällä. Exposure blended kuvassa samat peruskäsittelyt, kuin aiemmissa kuvissa (rajaus, terävöinti ja kuvakoon muutos blogikokoon), mutta kohinan poisto jätetty pois (ei mielestäni tarvittu, Exposure blended menetelmän etuihin kuuluu kohinan häviäminen lähes tyystin). Viimeiseksi lisätty "käsittelemätön" verrokkikuva. Kuva on keskimmäinen noiden viiden HDR kuvan muodostukseen käytetyn yksittäisen kuvan joukosta. Kyseisen kuvan valotusaika 6 sekuntia. Verrokkikuvaan ei ole myöskään tehty kohinanpoistoa kuvankäsittelyohjelmassa. Vain rajaus ja lievä terävöinti ja kuvakoon muutos (resize) blogikokoon, joka on tehty muillekin kuville. Kameran valkotasapainoasetus oli muuten näissä kaikissa kuvissa AWB eli automaatilla. Kenties jotain muuta kokeilemalla RAW konvertterissa olisi kuvien punaisuus saattanut vähentyä...
Exposure blended kuvan asetuksia säädetty käsin HDR kuvaa muodostettaessa, tällä kertaa ei siis "automaatilla" :)



21.10.2008

Orava puussa



Ohessa pari kuvaa puussa kökkivästä oravasta :)
Kuvat on otettu hieman reilu viikko sitten. Kummankin kuvan polttoväli 250 mm ja aukko f/6,3 ja ISO 400. Ylemmän kuvan suljinnopeus 1/60 ja alemman 1/80. Molemissa kuvissa, mutta etenkin ylemmässä, on taas havaittavissa "sinistä läikkää" kirkkaiden alueiden ja tummien alueiden reunoilla. Ilmeisesti tuo on taas sitä kromaattista aberraatiota. Hieman ehkä kohinaisia kuvia kummatkin, mutta alemmassa makuuni hieman lämpimämpi yleissävy.

Ei mitään loisto-otoksia, mutta ei ole kuva-arkistossa liikaa valinnan varaa tässä vaiheessa :)

19.10.2008

Tikka nähty...



Vähemmän käsitelty verrokkikuva


...vaikka tikka ei ilmeisesti halunnut tulla nähdyksi. Salaperäisiä ja arkoja nuo tikat :) Niistä ei meinaa saada selvää ja tarkkaa kuvaa millään. Jos jonkin kuvan onnistuu tikasta saamaan, niin se on suttua, yleensä.

Nämä kuvat on kuvattu taas 250 mm polttovälillä ja vapaalta kädeltä. Herkkyys oli asetettu ISO 800:n ja aukko oli f/8 ja suljinnopeus kummassakin kuvassa 1/160. Ilma sateinen, taivas harmaa ja valaistusolosuhde pimeähkö. Ylempi kuva kuvattu noin 20 - 25 metrin päästä ja alempi noin 12 - 15 metrin päästä. Päivän mittaan koitin useasti päästä lähemmäs tikkaa ja kerran onnistuinkin ja olisi (tietysti) tullut se paras kuva, mutta sitten eräs henkilö minulle juuri huuteli :\ juuri kun olin kuvaamassa, ja tikka lähti karkuun taas :|

Edit: Kun katsoo alempaa kuvaa isommassa koossa, näkyy kuvassa hiukan rakeisuutta. Lieneekö tuo ISO 800:n aiheuttamaa kohinaa?

Edit 2: Entäpä mielipiteet rajauksesta? Olisiko ensimmäinen kuva saanut/pitänyt olla tiukemmin rajattu? Nyt tikka jäi pieneksi, mutta kuva on jotenkin mielestäni parempi, kun sähkötolpan pää eristimineen näkyy kokonaan...

Edit 3: Lisätty "vähemmän käsitelty verrokkikuva". Kuva on sama kuin toiseksi alin kuva, mutta RAW konvertterissa tehty kohinan poisto ennen TIFF:iksi talletusta. Kuvankäsittely ohjelmassa tehty vain rajaus, levels ja kuvakoon muutos blogikokoon (resize).


17.10.2008

Vielä muutama tilhi...





Ohessa vielä muutama tilhen kuva :)
Nämä on kuvattu samaan aikaan, kuin nuo muutama päivä sitten blogiin postaamani tilhikuvat. Näistä neljästä kuvasta pidän parhaimpina ensimäistä ja viimeistä kuvaa...
...vaikka viimeisessä kuvassa joku toinen tilhi näemmä "pääosan" esittäjälle hieman pyllisteleekin :)

16.10.2008

Sinitiainen





Ohessa vielä muutamia kuvia sinitiaisista. Näissäkään kuvissa en ole oikein tyytyväinen itse kohteen terävyyteen / tarkennukseen. Polttoväli oli kaikissa kyllä luokkaa 250 mm, mutta ISO oli 400 ja suljinnopeudet olivat välillä 1/1000 - 1/2500, joten liike-epäterävyyttä ei tuon puolesta juuri pitäisi olla, paitsi kenties tuo pitkähkö polttoväli voi jotain aiheuttaa?
En oikein tiedä mistä voi olla kysymys, kun nämäkin tuon terävyyden takia toiminevat paremmin "blogikokoisina", kuin avattuna normaaliin, isompaan, kokoonsa. Toinen ongelma, minkä olen huomannut, on se, että jos itse on hämärässä kuusikossa; lintu on oksalla ja taustalla on aukeaa ja kirkas taivas (niin kuin juuri näissäkin kuvissa, vaikka tähän olen valinnut "valoisimmat" kuvat,) niin kuvista tulee kohteen osalta pimeitä, vaikka muuten olisivat teräviä kuvia... Olen kuvannut tähän asti siten että kuvan kirkkaus ja valotus mitataan koko etsimen alalta. kenties pitäisi kokeilla "keskustapainotteista" kirkkauden mittausta, tai peräti piste (spot) mittausta? Ja suoraan kohteesta...

15.10.2008

Tilhet




Ohessa muutamia hieman onnistuneempia otoksia tilhistä. Edellisenä iltapäivänä, kun tulin töistä, näitä oli puissa paljon. Mutta kun sitten palasin sisältä kameran kanssa, niin silloin linnut olivat jo poissa. No tänä aamuna, kun olin menossa töihin, oli sattumalta kamera mukana ja nyt olikin tilhiarmada taas pihlajien kimpussa. Ohessa muutaman kuvan satoa. Kuvia oli paljon, mutta jostain syystä valtaosa kuvista oli epäteräviä, suljinnopeus jäi jostain syystä hitaaksi. "Keli" oli kyllä hämärä, joten ISO-herkkyyttä olisi voinut nostaa, jotta suljinnopeus olisi nopeutunut.

14.10.2008

Kuja jatkoa...


Ohessa vielä yksi HDR kokeilukuva. Kuva on muuten samaa sarjaa, kuin edellisen "Kuja" postauksen kuvat, mutta tässä kuvassa kameraa on hiukan käännetty vasemmalle, jolloin tulee enemmän linnan seinää kuva-alaan. Tilasin "HDR kokeilua" postauksen linnasta ja "Kuja" postauksen "tone mapped" kuvasta 20 x 30 cm suurenokset. Mielenkiintoista nähdä miltä ne näyttävät paperikuvana. Jos näyttävät hyviltä, niin laitan kuvat kehyksiiin ja seinälle värittämään muuten askeettista ja varsin väritöntä sisustustani. :)

13.10.2008

Talitintti




Ohessa muutama kuva talitinteistä, joita näin viime viikonlopun mökkireissulla. Kuvat ovat valitettavan epäteräviä. Epäterävyyden huomaa varsinkin kun katsoo kuvia isona. En näihin kuviin kauhean tyytyväinen ole, mutta postataan, kun ei ole noita lintuja kovin paljoa vielä kameran etsimeni eteen eksynyt :)
Kuvat on kuvattu vapaalla kädellä ja pisimmällä polttovälillä (250 mm)... vielä on opettelua tuon kameran+objektiivin pitämisessä vakaana vapaalta kädeltä kuvattaessa pitkillä polttoväleillä...
No pikku hiljaa varmaan oppii.

11.10.2008

Kuja

Käsittelemätön verrokkikuva


"Tone mapped"


"Exposure blended"


Ohessa lisää HDR kuvien kokeilua. Ylimpänä käsittelemätön verrokkikuva. Ylemmän HDR kuvan muodostuksessa, normaalimonitorilla näkyvään muotoon, on HDR-kuvien koostamisen/kerrostamisen jälkeen käytetty "tone mapping" menetelmää ja "tone mapping" säätöjä on käsin aseteltu (esim. kirkkaampi ja värikylläisempi kuva kuin alempi). Alempaan kuvaan on käytetty ns. "exposure blending" menetelmää ja automaattisäätöjä. "Exposure blending" menetelmässä on mahdollisuus käyttää myös käsisäätöjä, mutta tällä kertaa kokeilin automaattisäätöä.

9.10.2008

HDR kokeilua




Ohessa hieman HDR (High Dynamic Range) kuvien kokeilua. Olin jo aiemmin tehnyt muutamia kokeita, mutta tulokset eivät olleet mitä odotin. Ajattelin tehneeni kuvien luontiprosessissa jonkin virheen ja näin olikin. Mutta oikeastaan ainoa "virhe" oli, että olin saanut tulokseksi HDR "raakakuvan", joka ei siis näyttänyt miltään erikoiselta. Syynä on nykyisen monitorien (LDR, Low Dynamic Range) kykenemättömyys näyttää koko HDR kuvan sävyskaalaa. Se mikä minulta aiemmin jäi siis tekemättä, oli ns. "tone mapping", jossa kuvan sävyskaala sovitetaan monitorille (ja tulostukseen) soveliaampaan muotoon. Ohessa muutamia iltakuvia rakennelmista, joita olen tänne blogiin jo aiemmin postannut, esimerkeiksi HDR-kuvista. Alimmasta kuvasta on oikeasta yläkulmasta koitettu fixata pois itseäni häirinnyt, HDR-prosessissa selvästi esiin tullut, kuvan ulkopuolella olevan lampun valon aiheuttama halo.

Itse pidän näistä HDR-kuvista. Kuvista tulee sarjakuvamaisia / maaluksenomaisia, mutta ei se ole ollenkaan huono asia, mielestäni. Toimii joissain tilanteissa hyvin. Kukin yllä ollevista kuvista on koostettu 3 - 4 erilailla valotetusta kuvasta.

7.10.2008

Muutama sorsa vielä...




Ohessa vielä muutama sorsa kuva. En ole oikein tyytyväinen näiden kuvien terävyyteen, mutta pienenä (laimeana :) puolustuksena todettakoon, että nämä ovat eräitä ensimmäisistä uudella objektiivilla otetuista kuvista. Kuvat on otettu tuolla syyskuun puolella.

Pientä taustatarinaa, joka ei välttämättä suoraan liity yllä oleviin kuviin... :)

Siis olin menossa testailemaan uutta objektiivia paikalliselle joutsenlammelle. Ajatuksena oli kokeilla miten uusi objektiivi pelaa verrattuna aiempaan objektiiviin, jonka polttoväli on uutta objektiivia paljon lyhyempi. Olin ajelemssa kohti joutsenlampea, kun näin jotain valkoista toisen lammen rannalla, mutta tämä ei ollut vielä varsinainen joutsenlampi, joten en siihen kiinnittänyt enempää huomiota. Kun sitten saavuin varsinaiselle joutselammelle, oli lampi kesään verrattuna jo melkein autio. Muutama lokki siellä täällä ja sitten oli jonkin verran sorsia, joista siis yllä olevat kuvat. Lammella ei näkynyt kuin yksi joutsen. Ihmettelin mihin se on joutunut. Eräs naisen kysyi minulta, että tiedänkö missä toinen joutsen on. Vastasin, että en tiedä...
Nainen ihmetteli, että missä joutsen voisi olla, kun niillä on siipien sulat typistetty, jotta ne eivät karkaa lammelta. Sitten tajusin, että se "valkoinen" toisella lammella oli karkuun lähtenyt joutsen. Muutama päivä tapahtuman jälkeen olikin paikkallisessa lehdessä juttua karkumatkalla olleesta joutsenesta, jota oli pari päivää jahdattu... joutsenpariskunta (tai no ei kait vielä pariskunta, kun ei lehden mukaan ole vielä varmaa onko kysessä poika ja tyttö joutsenet) oli tarkoitus viedä talveksi Ähtärin eläinpuistoon. Toiselle joutsenista oli kasvanut sulat takaisin, tai ainakin sen verran sulkia, että se oli päässyt siirtymään pois varsinaiselta joutsenlammelta. No se saatiin sitten kiinni ja molemmat joutsenet, muutaman kiinnioton aiheuttaman stressin purkuun tarkoitetun lepopäivän jälkeen, siirrettiin sitten Ähtäriin, kuten suunniteltu oli. Joutsenet palaavat sitten lammelle ensi keväänä taas.

6.10.2008

Lintuhavainto...




... :) Okei, ei ensimmäinen lintuhavaintoni, mutta merkittävä ja virkistävä poikkeus tavanomaisiin lokkeihin, variksiin ja naakkoihin, joita tyypillisesti saan kamerani tähtäimeen.

Tänään kannatti olla myöhempään töissä. Nimittäin kun tulin sitten tuossa alkuillasta töistä pois, oli oheinen sinitiainen aivan kotipihani parkkiruudun edessä olevassa pusikossa. Ensin en arvannut astua edes autosta ulos, vaan koitin kuvata tuulilasin läpi, jotta en pelästyttäisi lintua pois, mutta eihän siitä kuvauksesta auton sisältä käsin tullut mitään...aurinkolippaa jne. edessä.
Astuin siis autosta ulos ja onneksi ei sinitintti lähtenyt karkuun, mutta nyt ongelmaksi tuli hämärähkö valaistus ja sen myötä hidas tarkennus... objektiivi sahasi eestaas eikä meinannut tarkentaa millään. Ja sitten kun sain tarkennettua, niin johan tintti hyppäsi toiselle oksalle. Oli muutenkin vikkelä liikkeinen... Lisäksi oli harmillisen tiheä vielä tuon pensaan/pusikon lehdistö...

Kuvat eivät ole kovinkaan teräviä, mutta postaan ne kuitenkin, kun nämä linnut ovat minulle harvinaista herkkua... Ehkä sitten toisella kerralla, kenties hieman valoisammalla säällä saa terävempiä otoksia. Ja ei haittaisi, jos tintti olisi hieman avoimemmassa tilassa tiheän pusikon sijaan...

5.10.2008

Faces & Light




Viikonloppu oli varsin sateinen, eikä taaskaan lintuja tai jotain muuta mielenkiintoista hakeutunut kamerani etsimen näköpiiriin, joten jatkoin näitä valon mahdollisuuksien "tutkielmiani" :). Viikonlopun vietosta palatessani oli tosin läheisessä puussa äänekäs 100+ naakan (?) parvi, josta toki koitin ottaa kuvan, mutta se pöllähti ilmoille ennen kun sain kameran kunnolla esiin. Koitin ottaa myös ilmassa lentelevästä sankasta parvesta kuvan, mutta tarkennus ei onnistunut toivomallani tavalla. No toisen kerran sitten...

Kukin yllä olevista kuvista on otettu yhdellä valotuksella. Kuvan "kasvona" on kuvaaja itse :)